Ihan kamalasti jännittää, koska se ns. "keski-iän kriisi" oikein iskee? Joko teillä on moinen ilmiö jo ohitse vai viidenkympin tietämilläkö koko lysti alkaa ;) Mistä tunnistaa, että "Tämä on nyt sitä". Elikkä oireet ja mahdollinen "lääkitys", kiitos...
Terveiset 40+ -puolelta :D
niisku-myy46
161218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyllä tuo on jo nyt sitä;-) On levoton olo, aivan niin kuin murrosiässä. Pitää vilkuilla naapurin aidan taakse jne. Kylmä suihku auttaa tai sitten ei, mutta yksi on joka on hidas mutta aivan varma apu ja se on "aika"
Pitääpä alkaa kuulostella itseään. Vaikka tässä minun kohdallani TUSKIN tulee kiusausta vilkuilla aidan taakse... Ympärillä asuu yksilöitä, joiden keski-ikä on oma ikä kertaa kaksi ;) Noh, ei nyt ihan...
Poskia ei ole vielä alkanut kuumottaa... Jospa minulla onkin immuniteetti moiselle "virukselle" :)
Terppa vaan Niisku....
Meizillä se oli ainakin vähän ennen neljääkymppiä. Kaikki otti pannuun ja elämä oli pelkkää harmaata.
Hoitokeino: pakka sekaisin eli uusi työ, uusi mies, uusi asunto ja melkein identiteettikin.... Sillä siitä pääsee.
Että uusiksi kaikki. Jos niin tekee, niin onko varma kanssa, ettei uutta lääkitystä tarvitse sitten ikinä enää? Että se on kertahoidolla sitten ohitse?
iskenyt. Sitä vain mietti omaa elettyä elämää ja sitä onko tyytyväinen siihen ja mitä on saanut aikaiseksi. Myös vanhat selvittämättömät jutut alkoivat kaivelemaan ja tuli tunne, että ne pitäisi selvittää. Valitettavasti vain selvittelyn kohteeksi (heh heh)joutuneet eivät olleet samalla aaltopituudella ja ilmeisesti se kriisi on tuollaisten ihmisten keksimää.
Minulle tuleva vanhuus merkitsee sitä, että ei ole mitään luurankoja menneisyydessä ja on sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa. Tuota asioiden järjestykseen laittamista kait kutsutaan siksi kriisiksi. Ei ole poskia kuumottanut eikä ollut muitakaan vaivoja.
just samalla tavalla kuin edellisellä kirjoittajalla, jos sitä nyt voi kriisiksi sanoa. Aloin miettimään omaa elettyä elämääni ja sitä yhtäkkiä vaan tajus ettei sitä olekaan nuori enään.
Ajattelen hirveesti kuolemaa ja mitä sen jälkeen, en nyt niin omaa kuolemaa pelkää mutta nykyjään on ainainen pelko siitä että läheisilleni tapahtuu jotakin..en ennen tommosia asioita miettinyt.
Poskiakaan ei pahemmin kuumota, ainoastaan silloin tällöin mutta ei mitenkään niin että haittaisi elämääni:)..
kun täytin 50 vaihdoin vaimon nuorempaan.nyt tulossa synttärit.se siitä viidenkympin villityksestä.
Vaihtoiko vaimokin sinut sitten nuorempaan vai vanhempaan ;)
vielä ollaan yhdessä.ikäero vain 8 vuotta.kannatti vaihtaa nuorempaan.nuoremmilla ei ole päänsärkyä .
jos et muistanut käydä suihkussa tai vastaavaa. Jospa ex-vaimosi ei pitänyt sinua kovin haluttavana. Uudella ei sitten vaatimustaso ole niin korkea tai on pakko tyytyä vanhaan.
kaikki oo jonkun vanhoja. ? Näin olen jo huomanut 15v ikäisenä.
:))))Tulitko tänne puolelle kyselemään tuosta keski-iän kriisistä....:)...Niin...minäkin pyörin sekä täällä että siellä 40 puolella....:/Tuokin keki-iän kriisi on varmaan vähän eri asia jokaisen kohdalla. Ei se tule kello kaulassa...Pari ystävistäni ...mies ja nainen on tunnistanut oireita jo 40 ikäisenä....joten ollaan tarkkoina Niisku.....:)))))
En millään usko että jokin kriisi liityisi varsinaisesti johonkin ikään. Kaikkihan tässä vanhenee ja tietyt luonnolliset asiat tulevat sen myötä. En ole kuullut kenenkään nuorenneekaan. Terveenä olen kuitenkin saanut olla.
Kriisit eivät taida varoittaa itsestään ennakkoon, enkä minäkään olisi uskonut, jos joku olisi muutama vuosi sitten sanonut, että joskus alkaisin ajattelemaan, että kuinkas tässä nyt näin kävikään... Mihinkään masennukseen en ole sairastunut eikä minun päästänikään ole mitään vikaa löytynyt, vaikka itse olen voinut kuvitella ties mitä. Miksi sitä sitten nimittäisi? Ahdistus on minun kohdallani oikea termi. Ei siihen muuta lääkitystä ole kuin hankkiutua eroon ahdistuksen aiheuttajista. Ainakin muutosta on/on ollut pakko saada aikaan.
Tosin en ajatellut toimenpiteenä (ainakaan vielä) aviopuolison, työpaikan ja asuinpaikan vaihtoa, vaikka kaihoisasti muistelenkin aikoja, jolloin olin vapaa kuin taivaan lintu ja elämäni mahtui yhteen pieneen matkalaukkuun enkä muuta kaivannutkaan...
Kaikkea ei tahtoisi nimittäin hukkaankaan heittää. (Jos jollain on aiheesta oikeasti rakentavia ajatuksia, ne kyllä kelpaa, mutta ainaista syyttelyä ja olemattomien vikojen osoittelua en kestä)
Ikä ei ratkaise.Vaan me itse.Tulee täyteen 60.Tunnen silti itseni nuoreksi 8v.nuoremman vaimoni kannssa.minkäännlaista väsymistä en tunne petissä.hänkin on oikein tyytyväinen.onko toisilla kokemuksia iän suhteen.empä tiijä milloin ne panokset on loppuun käytetty.
Missä iässä tahansa voi jäädä ns. jumiin. Onnellisuus tuntuu saavuttamattomalta olotilalta.
Oma elämä kannattaa laittaa uuteen uskoon ennen kuin on liian myöhäistä. Jossain vaiheessa nimittäin tajuaa että kaikki on liian myöhäistä - ja silloin iskee masennukset sun muut romahdukset.
Turha se on enää siinä vaiheessa itkeä kun on jo p:t housuissa.
Kerrankin jotkut ovat kanssani samoilla linjoilla. Kovaa työtähän se oman elämän uuteen uskoon laitto tosin voi olla. Silloinhan se on tehtävä, kun siltä tuntuu. Ei sitä asiaa pakoonkaan pääse...
Ja nimenomaan ajoissa se onkin tehtävä... Se jonkin iän tms. piikkiin asioiden laitto voi kostautua myöhemmin. Joku masentuu, toinen romahtaa. Jostain tulee "vain" katkera.