Meille tulossa kalavauva,millainen on kalat merkki,kertokaa hieman.Suvussa ei yhtään kalat edustajaa.
kalavauva
5
984
Vastaukset
- jaa joo
Herkimmistä
herkin lapsi
kaiken näkee
kaiken aistii
koville joutuu
tässä kyynärpäiden
susien
leijonien
hunajakielisten
maailmassa
näkee kaikkien
lävitse
on lahjomaton
suhteessa itseensäkin
ehkä siksi jopa armoton
ei siedä valheita
tosin toisenlaisiakin
kaloja on
riippunee monesta tekijästä
tämä yhden kalan kokemus - Nimetön
tarvitsee tukea ja lempeyttä. Hän on ystävällinen ja hyväsydäminen lapsi.Hänessä on kaikkien muiden merkkien viisaus, mutta se on kätkössä eikä tule esiin ilman tasapainoista ympäristöä ja kannustusta. Aika paljon riippuu tietysti AC:sta eli ascendentista eli mihin aikaan vuorokaudesta lapsi on syntynyt. Kehotan opettamaan käytännön taitoja ja ahkeruutta sillä epäkäytännöllisyys ja liika haaveilu ja laiskuuskin ovat kalan huonoja puolia.
On mitä luultavinta että lapsenne on jollain alalla hyvin lahjakas (mutta ei ehkä kunnianhimoinen eikä tarmokas), esim. kirjoittamaan tai tanssimaan tai maalaamaan tms. - Kala-äiti itsekin
Hei, olen Kalat-pojan äiti ja voin sanoa, että hän oli helppo vauva ja on nyt helppo teini. Lahjakaskin, nimenomaan musiikki ja kädentaidot, koulu sujuu hyvin hyvän muistin ansiosta varmaan.
Onnea siis tulevalle vauvallesi ja itsellesi! Itselläni on nousumerkkinä Leijona, joten se on alkanut näin vanhemmiten enempi vaikuttaa, mutta ei paha homma.- Kaksosmiäs
Esikoisemme syntyi 22.2.2007 eli kaksi päivää sitten. Poika tuli ja ensivaikutelmani hänestä: pehmeä (no, kaikki vauvat taitavat olla), unelias ja pieniääninen. Ja helppo on ollut, kunhan tarjoilu vain on pelannut. No, aika näyttää minkälainen vipeltäjä hänestä tulee. Oma isäni on myös kalat ja hänkin on nimenomaan taiteellisesti lahjakas, musiikissa.
Poikani nousumerkki on skorpioni. Ja äippä ja isukki ovat molemmat kaksosia, että katellaan mitä tulee...
- piscesGirl.
Olen itse kalat ja kerrottu on että olin lapsena mitä helpoin, tosin oli pienenä myös sairas, joka joidenkin horoskooppikirjojen mukaan tyypillistä kalavauvoille. Sisareni ovat, oinas, jousimies ja härkä ja ainakin näihin merkkeihin verrattununa olin kiltti ja lempeä lapsi. Murkkuikäisenäkin olin helppo.Kaloille myös lapsina tyypillistä haaveilu, ns. omissamaailmoissa oleminen. Luovuus on myös tyypillinen piirre, saattaa alkaa sen oman lajin etsimisenä (vaihdoin pienenä harrastusta puolen vuoden välein:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2395508Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki843474PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1343326Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423063Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne722939Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv932764Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest172450Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032317- 1711861
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91440