Romahduksen Jälkeen

Kersantti Toivolan päiväkirja
12.9.2019. Kuusi viikkoa Romahduksen jälkeen.

Heräsin kesken kaoottisten, painajaismaisten unieni joskus aamuyön hiljaisina tunteina. Huoneessani oli pilkkopimeää, kuten ympäröivässä naapuristossakin. Pimeys suorastaan velloi ympärilläni. Toinen yöni tässä raunioituneessa kaupungissa, jota ihmiset vielä kutsuivat itsepintaisesti Porvooksi. Heitä ei ole ehkä tuhatta enempää. Mutta he kutsuvat vielä tätä kaupunkia kodikseen.

Toinen yö kamalia unia, unia vain muutama kuukausi sitten silmieni edessä kuolleesta perheestäni. Sanna.. rakas vaimoni. Mikko ja Liisa.. suloiset lapseni. He ilmestyivät vieläkin uniini samanlaisina kuin he olivat kuollessaan - järkensä menettäneinä, eläimellisinä villeinä. Kuten kaikki he sadat tuhannet suomalaiset, ja sadat miljoonat muualla. Kaikki he ketkä ovat saaneet Mustan Viruksen.

Hikoillessani haisevan, kuluneen armeijan makuupussin sisällä, tunsin valtavaa halua lopettaa päiväni. Oliko millään enää väliä? Kaikki ketkä tunsin ja rakastin ovat nyt kuolleita. Tai jos eivät ole kuolleita, he ovat tuolla jossain, metsästäen meitä ketkä emme ole saaneet vielä Virusta. He metsästävät meitä kuin riistaa, vain repiäkseen ihomme ja syödäkseen irstaasti lihamme. Ja he ketkä eivät ole kuolleita tai Tarttuneita, ovat kuten minä: Yksinäisiä ihmisraunioita, joilla ei ole muuta päämäärää kuin elossapysyminen. Elämällä ei ole enää muuta merkitystä.

Havahdun myöhemmin unen ja todellisuuden rajamailta kamaliin huutoihin. Ne raastavat mieltäni ja jo viikkokausia piinannut pelko palaa jälleen mieleeni. Ovatko Tarttuneet saapuneet tänne? Missä ovat kaupungin vallanneen venäläisdivisioonan joukot? Täytyykö minun taas jatkaa lohdutonta pakenemistani?

Huudot häipyvät raskaiden konekiväärien ja kranaatinheittimien aiheuttamaan jylinään. Pian äänet lakkaavat. Se ei ollut mitään suurta. Kaikki olisi taas rauhallista.

Jostain yläkerrasta alkaa kuulumaan lasten itkua. Vajoan takaisin makuupussini uumeniin. Sydämmeni villi takominen rauhoittuu. Hellitän otetta taisteluveitsin kahvasta. Huominen tulisi pian, ja uusi mahdollisuus.

Vajoan takaisin painajaisten maailmaan.