Kersantti Toivolan päiväkirja
12.9.2019. Kuusi viikkoa Romahduksen jälkeen.
Heräsin kesken kaoottisten, painajaismaisten unieni joskus aamuyön hiljaisina tunteina. Huoneessani oli pilkkopimeää, kuten ympäröivässä naapuristossakin. Pimeys suorastaan velloi ympärilläni. Toinen yöni tässä raunioituneessa kaupungissa, jota ihmiset vielä kutsuivat itsepintaisesti Porvooksi. Heitä ei ole ehkä tuhatta enempää. Mutta he kutsuvat vielä tätä kaupunkia kodikseen.
Toinen yö kamalia unia, unia vain muutama kuukausi sitten silmieni edessä kuolleesta perheestäni. Sanna.. rakas vaimoni. Mikko ja Liisa.. suloiset lapseni. He ilmestyivät vieläkin uniini samanlaisina kuin he olivat kuollessaan - järkensä menettäneinä, eläimellisinä villeinä. Kuten kaikki he sadat tuhannet suomalaiset, ja sadat miljoonat muualla. Kaikki he ketkä ovat saaneet Mustan Viruksen.
Hikoillessani haisevan, kuluneen armeijan makuupussin sisällä, tunsin valtavaa halua lopettaa päiväni. Oliko millään enää väliä? Kaikki ketkä tunsin ja rakastin ovat nyt kuolleita. Tai jos eivät ole kuolleita, he ovat tuolla jossain, metsästäen meitä ketkä emme ole saaneet vielä Virusta. He metsästävät meitä kuin riistaa, vain repiäkseen ihomme ja syödäkseen irstaasti lihamme. Ja he ketkä eivät ole kuolleita tai Tarttuneita, ovat kuten minä: Yksinäisiä ihmisraunioita, joilla ei ole muuta päämäärää kuin elossapysyminen. Elämällä ei ole enää muuta merkitystä.
Havahdun myöhemmin unen ja todellisuuden rajamailta kamaliin huutoihin. Ne raastavat mieltäni ja jo viikkokausia piinannut pelko palaa jälleen mieleeni. Ovatko Tarttuneet saapuneet tänne? Missä ovat kaupungin vallanneen venäläisdivisioonan joukot? Täytyykö minun taas jatkaa lohdutonta pakenemistani?
Huudot häipyvät raskaiden konekiväärien ja kranaatinheittimien aiheuttamaan jylinään. Pian äänet lakkaavat. Se ei ollut mitään suurta. Kaikki olisi taas rauhallista.
Jostain yläkerrasta alkaa kuulumaan lasten itkua. Vajoan takaisin makuupussini uumeniin. Sydämmeni villi takominen rauhoittuu. Hellitän otetta taisteluveitsin kahvasta. Huominen tulisi pian, ja uusi mahdollisuus.
Vajoan takaisin painajaisten maailmaan.
Romahduksen Jälkeen
2
274
Vastaukset
- iiiopiip
Salaisen poliisin päällikkö Ivor Molok kuunteli tympääntyneenä pöpilän ylilääkärin raporttia.
- Olette siis lääkkeillä ja aivopesulla saaneet aikaan sen, että kohde uskoo olevansa joku suomalainen kersantti. Mutta milloin alatte saada hänet paljastamaan tietonsa? Molok kysyi tiukasti.
Ylilääkäri Kiljunov rykäisi vaivaantuneesti.
- Kuten sanoin, terapia on kesken. Uskon, että hän murtuu pian. Kukaan ei voi kestää jatkuvaa huonojen zombiefilmien katselua. Lisäksi pakotamme hänet kuuntelemaan Jari Sillanpään musiikkia.
Molok sävähti kauhusta. - Huh huh! Ette näköjään kaihda keinoja! hän totesi vakavasti.- kkkökkö
Kersantti Toivola kömpi esiin makuupussistaan. Keskusradiosta kuului lakkaamatta jotain kammotttavaa iskelmämusiikkia. Toivola oli yrittänyt särkeä radion, mutta tuloksetta. Hän avasi TV:n. Taas joku zombiefilmi. Toivola alkoi tuijottaa apaattisena elokuvaa, jonka hän oli nähnyt jo kymmeneen kertaan. Piirongin päällä oli Sannan, Liisan ja Mikon valokuvat. Outoa, että heidän kasvonsa tuntuivat aivan vierailta, vaikka muistikuvat yhteisestä perhe-elämästä olivat selkeitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun694801KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar1883745- 1823395
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?763175Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo502899- 251984
- 241921
- 1791724
- 301676
- 431385