Hei. Haluaisin selittää oman "pienen" tarinani teille. En tiedä mitä haen kirjoittamalla sen. Ehkä tahdon kirjoittaa muitten luettavaksi kaiken. Purkaa ihan kaiken tunnolta. Ja pakkohan tätä ei ole lukea. Puran vain sydäntä tässä muodossa.
Aloitan siitä mistä kaikki lähti. Olin 13-vuotias kun menetin neitsyyteni. Ikävä kyllä en omasta tahdostani. Tyhmyyttäni se luultavasti oli, ja kadun. En ole ikinä kertonut asiasta kenellekään.
Se otti lujille. 30-vuotias mies leikki minulla ja en voinut kertoa vanhemmille. Pelkäsin sitä raivoa mikä heiltä olisi tullut. Jatkoin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Seurauksena oli kyllä armoton alkoholin käyttö. En edes ymmärrä miten kauhea näky olin 4 päivänä viikosta, kun olin juomassa. Kuinka naurettava näky olin. Tätä jatkoin 2 vuotta. Samaan aikaan seurustelin hieman vanhemman pojan kanssa, joka osottautui hyvinkin väkivaltaiseksi. Mustelmat oli kauheita, mutta onnistuin piilottamaan kaiken, tai selitin. Olin hyvä valehtelemaan.
Tämä kys. poikaystävä saattoi kiduttaa, pitämällä yhdessä huoneessa, ottamalla puhelimen pois..jne. Olin 8-9.lk tässä suhteessa. En ymmärtänyt että kuinka väkivaltainen hän oli. Olin nuoruuden huumassa. Lopulta jätin hänet. Silloin huomasin olevani yksin. Ei ystäviä. ns. paras ystäväni niihin aikoihin rakasti viedä minun ihastukseni. Tiedätte miten sellainen romuttaa kaiken ikäisiä.
Löysin uuden pojan. Mutta lopulta hänkin vain halusi seksiä, ja saadessaan sen, hän jätti. Toinen suhteeni oli samanlainen. Sain hirvittävän nuorena jakorasian maineen. En ymmärtänyt miksi niin oli? Mitä olin tehnyt muuta kuin halunnut läheisyyttä ja tasaisen suhteen?
Seuraava aste; huumeet. Pitihän sekin kokea. Onnea siitä piti saada. En jäänyt koukkuun, luojan kiitos siitä. Ammattikoulussa olin todella yksin. Ei ollut yhtään "tuttavaa" edes. Jouduin taas suhteeseen jossa minua lyötiin. Mutta vasta
silloin huomasin, että vika oli minussa. Minäkin olin erittäin aggressiivinen. Löin, huusin, olin mustasukkainen, erittäin ilkä ja törkeä. Siinä vaiheessa vihasin itseäni. Ja inhottavin tunne oli että tieto joudun elämään itseni kanssa loppuelämäni. Yritin itsemurhaa, viiltelin, melkein tapoin poikaystäväni.
Aloin saamaan kohtauksia jossa vahingoitin itseäni. Revin naamani verille, hiuksia tuppoina, tärisin, hytkyin, "kuolasin".. Nykyinen tilani on sama. Olen saanut kauheita pelkoja. En kestä pimeää, yksinäisyyttä. Saatan kuulla kuiskauksia. Kauheita sanoja. Tunnen jonkun pahan läsnäolon. Myönnän, olen menettänyt järkeni. Uskon yliluonnolliseen eräiden kokemuksien perusteella (joka ei nyt ole pää pointti). En kestä niitä pelkotiloja jotka meinavat tappaa. Olen yrittänyt hakea apua. En ole saanut sitä. Nykyään yritän jaksaa. Etsin jokaiselle päivälle syyn jatkaa. Jonkun ihan pienenkin. Vaikka olen yksin. Täysin.
Ja teille muille, yrittäkää jaksaa. Haluan ja toivon sitä.
Aloitan siitä mistä kaikki lähti. Olin 13-vuotias kun menetin neitsyyteni. Ikävä kyllä en omasta tahdostani. Tyhmyyttäni se luultavasti oli, ja kadun. En ole ikinä kertonut asiasta kenellekään.
Se otti lujille. 30-vuotias mies leikki minulla ja en voinut kertoa vanhemmille. Pelkäsin sitä raivoa mikä heiltä olisi tullut. Jatkoin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Seurauksena oli kyllä armoton alkoholin käyttö. En edes ymmärrä miten kauhea näky olin 4 päivänä viikosta, kun olin juomassa. Kuinka naurettava näky olin. Tätä jatkoin 2 vuotta. Samaan aikaan seurustelin hieman vanhemman pojan kanssa, joka osottautui hyvinkin väkivaltaiseksi. Mustelmat oli kauheita, mutta onnistuin piilottamaan kaiken, tai selitin. Olin hyvä valehtelemaan.
Tämä kys. poikaystävä saattoi kiduttaa, pitämällä yhdessä huoneessa, ottamalla puhelimen pois..jne. Olin 8-9.lk tässä suhteessa. En ymmärtänyt että kuinka väkivaltainen hän oli. Olin nuoruuden huumassa. Lopulta jätin hänet. Silloin huomasin olevani yksin. Ei ystäviä. ns. paras ystäväni niihin aikoihin rakasti viedä minun ihastukseni. Tiedätte miten sellainen romuttaa kaiken ikäisiä.
Löysin uuden pojan. Mutta lopulta hänkin vain halusi seksiä, ja saadessaan sen, hän jätti. Toinen suhteeni oli samanlainen. Sain hirvittävän nuorena jakorasian maineen. En ymmärtänyt miksi niin oli? Mitä olin tehnyt muuta kuin halunnut läheisyyttä ja tasaisen suhteen?
Seuraava aste; huumeet. Pitihän sekin kokea. Onnea siitä piti saada. En jäänyt koukkuun, luojan kiitos siitä. Ammattikoulussa olin todella yksin. Ei ollut yhtään "tuttavaa" edes. Jouduin taas suhteeseen jossa minua lyötiin. Mutta vasta
silloin huomasin, että vika oli minussa. Minäkin olin erittäin aggressiivinen. Löin, huusin, olin mustasukkainen, erittäin ilkä ja törkeä. Siinä vaiheessa vihasin itseäni. Ja inhottavin tunne oli että tieto joudun elämään itseni kanssa loppuelämäni. Yritin itsemurhaa, viiltelin, melkein tapoin poikaystäväni.
Aloin saamaan kohtauksia jossa vahingoitin itseäni. Revin naamani verille, hiuksia tuppoina, tärisin, hytkyin, "kuolasin".. Nykyinen tilani on sama. Olen saanut kauheita pelkoja. En kestä pimeää, yksinäisyyttä. Saatan kuulla kuiskauksia. Kauheita sanoja. Tunnen jonkun pahan läsnäolon. Myönnän, olen menettänyt järkeni. Uskon yliluonnolliseen eräiden kokemuksien perusteella (joka ei nyt ole pää pointti). En kestä niitä pelkotiloja jotka meinavat tappaa. Olen yrittänyt hakea apua. En ole saanut sitä. Nykyään yritän jaksaa. Etsin jokaiselle päivälle syyn jatkaa. Jonkun ihan pienenkin. Vaikka olen yksin. Täysin.
Ja teille muille, yrittäkää jaksaa. Haluan ja toivon sitä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
minusta sähköpostikaverin,laita osoitteesi tänne.Tarinasi oli todella koskettava ja kenenkään ei pitäisi olla täysin yksin....
En ole omistanut sähköpostia. Tein sen nyt.
[email protected]
Haluaisin pysyä sitten mahdollisimman anonyymina. Jos ei haittaa? Oikean etunimeni voin kertoa sitten joskus..jne. Ymmärräthän..
lääkkeitä,jos tarvis,Muista,että et ole ainoa jolla ollut tosi kova elämä,ja siitä selviää kun ei menetä toivoaan,Sinulle kaikkea hyvää,ja siunausta
Hemmetti kun tulin vihaiseksi luettuani sun elämästä! Miksikö? No, kun se 30 v.mies on itseasiassa syyllinen lapseen sekaantumiseen ja mielestäni jonkinlainen pedofiili! Sinä 13 vuotiaana et ole voinut olla milläänlailla vastuussa tapahtuneesta.
Mikä mua eniten suututtaa on se miten isot ja syvät vammat se voi nuorelle tytölle aiheuttaa. Ja miten pitkäksi aikaa.
Niin,vähän samankaltaisia kokemuksia mullakin. Olenkohan väärässä, mutta seksuaalisuus, siihen kajoaminen väärällä lailla tai huonot kokemukset vaikuttaa meihin tuhoavasti ihan sieltä vauvasta saakka.
Jotenkin tunnistan itteeni tossa kirjoituksessasi.
Minä kannoin jumankauta 25 vuotta sisälläni jotain epämääräistä möykkyä. Syyllisyyttä.
Vaikka elämä päällisin puolin näyttänyt aina ok, kuitenkin tunne, että olen huono, huononainen, että huijaan itseäni ja olenkin epäkelpo kaikkeen... Ihan sairasta itsensä mollaamista! Ymmärrän ja hyväksyn sen nyt.
Lapsuus loppui lyhyeen ja sitä oli jotenkin ikävä. Sitä viattomuutta ja turvallisuudentunnetta kai.
Jälkeenpäin tajuan, että vaikka mua kohtaan on tehty vääryyttä,vain mulla ittelläni on mahdollisuus nousta ylös ja lyödä turpiin kaikkea sitä mömmöä vastaan.
Luettuani paljon kaikenlaista maailman kirjallisuutta olen tajunnut etten ole yksin. Että kaikenlainen pahuus ja sortaminen on ollut yleistä ihmisten keskuudessa aina ja tulee aina olemaankin. Että lapsilla on aina ollut kovaa taistella elostaan.
Jotenkin siitä oivalluksesta sain voimaa ruveta taistelemaan omia henkisiä demonejani vastaan. Että ettepäs nujerra mua!
Olen vielä matkalla, ehkä lopun ikääni, mutta en suostu enää taipumaan siis pitämään itteeni sen huononpana kuin muutkaan on.
Paljon voimia ja tsemppiä.
"mielestäni jonkinlainen pedofiili!". Ei ole jonkinlainen vaan on pedofiili! 13-vuotias on lapsi ja 30-vuotias on aikuinen ja aikuinen on aina vastuussa seksuaalisista teoista!
alla satunnainen kokoelma linkkejä jotka liittyvät asiaasi. hakusanana mm. raiskaus
Mielestäni olet erityisen ammatillisen avun tarpeessa ja sitä apua sinun tulisi hakea heti. Avun vastaan ottaminen voi ensin tuntua jopa vaikealta ja itsesyytökset vaivaavat mieltä, se on kuitenkin aivan tavanomaista uhrikäytöstä ja yleensä syytökset häviävät viimeistään siinä vaiheessa kun kohtaa kohtalotoverin ja alkaa ymmärtämään hänen tarinaansa.
Kirjoitit jo tänne ja se on hyvä alku, jatka kirjoittamistasi se on oiva tapa pitää 'keskustelua yllä' itsensä kanssa. Kirjoitettuja ajatuksiaan kun voi pohdiskella ja käsitellä myöhemminkin, sitäpaitsi kirjoituksessasi oli loistavaa analysointia. Toivottavasti saat takaisin vielä luottamuksen ihmisiin!
http://www.tukinainen.fi/
http://www.yle.fi/poliisitv/raportit.php?sivu=raportti_raiskausket
http://www.haaste.om.fi/10558.htm
http://www.introspekt.fi/artikkelit/emdr.html
http://www.oikeus.fi/tulostus/32551.htm