Villinä rönsyilevä nettikeskustelu oli liikaa Susan Kuroselle.
Netin keskustelupalstat tulvivat Susan Kurosta koskevia mielipiteitä.
Pääministerin entinen naisystävä Susan Kuronen on tehnyt tutkintapyynnön itseensä kohdistuneista haukkumakirjoituksista netin keskustelupalstoilla.
Iltalehden tietojen mukaan Kurosen viime sunnuntaina Espoon poliisille jättämässä tutkintapyynnössä mainitaan pelkästään loukkaavat kirjoitukset. Päinvastoin mitä julkisuudessa on mainittu, mitään uhkauksia tutkintapyyntö ei ainakaan tässä vaiheessa koske.
Tutkinnasta ei päätöstä
Espoon rikospoliisi vahvistaa saaneensa Kurosen ilmoituksen.
- Meille jätetyssä tutkintapyynnössä epäilty rikosnimike on kunnianloukkaus, sanoo rikoskomisario Timo Seppälä.
Poliisi ei kuitenkaan vielä toistaiseksi ole aloittanut asiassa rikostutkintaa.
Kuronen ei IL:n tietojen mukaan ole ainakaan vielä liittänyt tutkintapyyntöönsä tarkempia selvityksiä siitä, mitkä kirjoitukset häntä ovat erityisesti loukanneet.
Rikoskomisario Timo Seppälä sanoo, että poliisi ei ainakaan vielä ole ryhtynyt lueskelemaan kyseisiä nettipalstoja. Hän kuitenkin huomauttaa, että jos asiaa lähdetään tutkimaan sananvapauslain pykäliin vedoten, käräjäoikeuden päätöksellä voidaan vaatia palvelimen ylläpitäjää luovuttamaan tiedot, joista selviää, keitä nimimerkkien taakse kätkeytyy.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tapaus koko kuronen,menisi itseensä ja miettisi vähän.
se on tuokin taas kerran päästä lehteen... maailman turhin "julkkis."
Nyt kun Kuronen vetää oikeuteen koko suomen kansan tulee se hänelle varmasti kalliiksi.
Taitaa kirjan tekijäpalkkiot huveta oikeudenkäyntikuluihin samantien.
ei taida riittää:))))))))))))
Iltalehti on taas seiskansa lukenut.
tästä sussusta tuli???? no nyt varmaan tulee lähtö käräjille tämän kyssärin jälkeen:=)