Reijo Kallio on demareille todellinen mallipoika: työteliäs, nöyrä, loputtoman uskollinen, kunnioittaa puoluejohtoa eikä sano siitä ikinä poikittaista sanaa. Kun Kallio kirjoittaa kolumnejaan Länsi-Suomessa, ei hän käsittele koskaan sellaista aihetta, josta Lipponen, Tuomioja tai Heinäluoma eivät olisi ensin lausuneet painavaa sanaansa. Sen jälkeen on jo Kalliokin valmis retostelemaan asiaa.
Tuollainen nöyryys tullaan vielä joskus palkitsemaan vaatimattomalla ministerinsalkulla tai jollakin muulla kultaisella kädenpuristuksella.
Jeesjees-mies Reijo Kallio
Raumalainen poliitikko
4
602
Vastaukset
- osuva
kuvaus :-)
- nuori äänestäjä
Kalliosta tulee demareiden ääniharava, kun Mikko Elo ja Pirkko Peltomo luopuivat. Se on sääli, sillä nuoret ja nätit tytöt saisivat jo syrjäyttää kaikki vanhat köntykset.
- päättää..
Se on MEISTÄ äänestäjistä kiinni. Jokainen osaa kuitata eduskunnasta päivärahansa, sukupuolesta sekä iästä riippumatta; myös äänestää puoluejohdon ohjeen mukaan.
- ke. Kallio
sanoo, että vanhusten asiat ovat hänen sydämmenasiansa. Onko Kallio saanut vanhusten asiat kuntoon ? Aikaa ainakin olisi ollut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1442480Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?1961167Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131081Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389930Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi298901- 66868
- 90850
- 53841
- 46829
- 53758