..mut sinne, että saan jotin lääkitystä.
* matkaa oli 6km ja pakkasta 17 ja ainoa kulkuväline polkupyörä. matka oli aivan kauhea. kilometrin jälkeen mun teki jo mieli kääntyä takasi, poktia ja hakata sitä kohmeista pyörää ja huutaa kurkku suorana ja jäädä siihen. no jatkoin kuitenkin matkaani, olihan sinne mentävä. puolimatkassa alkoi usko loppua. poljin niin jäykkää pyörää, niinku se ois ollu suurimmalla vaihteella, pysähdyin välillä, itkin etten pääse ikinä perille. oli muutenkin niin voimaton olo, nykyään aina(johtuu varmaan suurimmalta osalta siitä etten saa syötyä, enkä nukuttua). no viimeiset kaks kilometriä oli niin yhtä tuskaa. oikeesti itkin ja poljin ja pysähtelin ja hoin ääneen etten pääse ikinä perille.
* mulla oli aika kello 14. kello oli 14.02 kun pääsin vihdoin ja viimein perille. kädet tärisi ja tuntu että taju lähtee hetkenä minä hyvänsä. sitten kaikeksi ilokseni terveyskeskuksessa oli ruuhkaa ja pääsin sisään vasta 14.40. eli olisin ihan hyvin voinut kävellä. tarkoituksenani oli sinä päivänä mennä klo15:n linkulla kaupunkiin, poikaystäväni ja hänen kaverinsa kanssa syömään, mutta arvaappa kerkesinkö tasaksi takasi...
* no, joka tapauksessa, pääsin vihdoin ja viimein lääkärin vastaanotolle. olin purskahtaa itkuun heti kättelyssä. olin niin poikki ja epätoivonen.
se määräs mulle:
* masennukseen, ahdistuneisuuteen ja voimattomuuteen Efexor depot 75mg ja
* nukkumiseen Stilnoct 10mg
* onko teillä kyseisistä aineista kokemuksia? stilnoct kuulemma koukuttaa pitkällä käytöllä.
* sain uuden ajan ensiviikon keskiviikolle, mulla on töistä vapaata siihen asti, niin se kirjottaa mulle sitten sairaslomaa. ihana ajatellakki ettei tarvi mennä töihin. ku ei voi jaksaa! ihan poikki ja väsy niin sitten pitää vielä siivota mooonta tuntia toisten paska sotkuja ja sit soittaa työnantaja että "kauppias soitti että oli sitä ja tätä ja tuota ja uli uli, viki viki, vali vali..." vituttaa vaan semmonen vielä enemmän. ja fyysisesti nyt niin poikki etten tiiä miten taas tänään jaksan sinne tk:seen kävellä, nyt en kyllä käytä pyörää....vaikka tunti meneeki kävellä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ottamatta nyt kantaa muuta kuin noihin lääkkeisiin joista kysyit:
käytän itse molempia, efexoria 150mg ja stilnoctin halvempaa rinnakkaislääkettä 10mg (kannattaa vaihtaa siihen halvempaan, iso hinnan ero).
Efexor sopii minulle,on mielestäni tosi hyvä lääke, alussa sivuoireina pahoinvointia,menee ohi muutamassa viikossa viimeistään,
stinoctin ei pitäisi olla ihan kauhean koukuttavaa,itse olen syönyt sitä pari vuotta, ja koitan päästä eroon siitä, ei fyysisiä vieroitusoireita, pikemminkin psyykkisiä, mutta ei pahasti lainkaan.
Efexorista sen sijaan melko voimakkaat fyysiset vieroitusoireet, se onkin tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön ja otettava säännöllisesti ja juuri sinulle määrätty annostus,silloin se auttaa hyvin.
Hyvä,että sait lääkityksen.
pääsisihän sitä linja-autolla, mutta asemalle on matkaa 2km ja siitä mihin se jättää on tk:seen 2km, eli hyötyisin siitä sen 2km ja matka maksaa 2,60€.
kalliit kilometrit, eikä sanottavaa hyötyä. onnksi nyt vähän lauhtui, niin voi kävellä.
eilen kävin taas psykiatrilla, niin kävelin, kaveri (poikaystäväni kaveri) ajoi autolla ohi, niin liftasin siltä kyydin sinne. ei vaan viitti niiltä kauheena kyytejä kysellä ku eivät tiedä asiasta mitään. ihmettelevät vaan miks kokoajan ramppaan tk:ssa...
Stilnoct on erittäin hyvä lääke. Se on USA:n myydyin nukahtamislääke. Jos pelkäät koukuttamista, jätä pari yötä viikossa ottamatta, mutta äärimmäisen harvoin aiheuttaa muuta kuin psyykkistä tottumista. Ota ihan reilusti pelkäämättä lääkkeet. Efeksorista sanon sen verran, että se ei käy kaikille, mutta ei hätää, depressio lääkkeitä löytyy nykyään paljon ja sieltä sinullekin varmasti se oikea.