Jotkut elävät vain saadakseen koneiston kuin koneiston pyörimään, mutta millä ja kenen rahalla?
Veronmaksajana en hyväksy, että jotkut henkilöt saavat kuluttaa veromarkkojamme itseaiheutettuihin ongelmien ratkaisemiseen, pönkittääkseen itseään julkisuudessa pysymiseen ja itsensä mainostamiseen. Missä viipyy laki joka suojaa kansalaisia kaiken maailmaan haahuleilta? Kuka muu kuin Kuronen on antanut jälleen iltapäivälehdille tiedon siitä, että on muuten sattunut piipahtamaan poliisilaitoksella viime sunnuntaina.
Harkitsen myös joukkokanteen aloittamista siitä, että eräs henkilö raivostuttaa ja aiheuttaa verenpainetta lukuisille kansalaisille, eikä toistuvista toiveista, kehoituksista ja jopa käskyistä osoita elettäkään kunnioittaakseen lähimmäisiään.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen täysin samaa mieltä. Eikö lehdistöllä ja poliisilla ole oikeesti muita tärkeämpiä juuttuja kuin tämä julkisuutta hakevan naisen "asioiden"käsittely?
joutuu sairaslomalle, tai kärsii psykoosista, kun tälle asialle ei tule loppua.