Usein puhutaan yhteishuoltajuuden muuttamisesta yksinhuoltajuudeksi, nyt haluaisinkin tietoa asiasta toisinpäin. Tuttavallani on edessä luultavasti oikeusjuttu ko. asiasta.
Miten mahtaa olla, jos tällä äidillä on ollut yksinhuoltajuus lapsiinsa (iät 6 ja 7) jo noin 6 vuoden ajan ja tänä yksinhuoltajuuden aikana isä ei ole lapsiaan tavannut ollenkaan. Lapset eivät siis tunne biologista isäänsä lainkaan. (isä ei itse ole halunnut ennen tavata)
Tämä äiti on ollut naimisissa uuden miehen kanssa jo 5 vuotta, joten tämä hänen nykyinen miehensä on luonnollisesti ottanut isän aseman perheessä ja rakastaa valtavasti lapsia.
Siispä, pystyykö äiti pitämään yksinhuoltajuutensa, vaikka tämä ex mies eli biologinen isä onkin hakenut yhteishuoltajuutta lapsiin? Eikö asiaa tulisi katsoa lapsen edun mukaisesti? Eikö pienten lasten maailma järkkyisi jos yhtäkkiä joutuisivat asumaan vieraan ihmisen luo satojen kilometrien päähän?
Miten mahtaa olla, jos tällä äidillä on ollut yksinhuoltajuus lapsiinsa (iät 6 ja 7) jo noin 6 vuoden ajan ja tänä yksinhuoltajuuden aikana isä ei ole lapsiaan tavannut ollenkaan. Lapset eivät siis tunne biologista isäänsä lainkaan. (isä ei itse ole halunnut ennen tavata)
Tämä äiti on ollut naimisissa uuden miehen kanssa jo 5 vuotta, joten tämä hänen nykyinen miehensä on luonnollisesti ottanut isän aseman perheessä ja rakastaa valtavasti lapsia.
Siispä, pystyykö äiti pitämään yksinhuoltajuutensa, vaikka tämä ex mies eli biologinen isä onkin hakenut yhteishuoltajuutta lapsiin? Eikö asiaa tulisi katsoa lapsen edun mukaisesti? Eikö pienten lasten maailma järkkyisi jos yhtäkkiä joutuisivat asumaan vieraan ihmisen luo satojen kilometrien päähän?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ensinnäkin, kyseisellä äidillä on yksinhuoltajuus ja se hänellä pysyy. Se on tässä tilanteessa lapsien edun mukaista, eikä sitä tuo isä voi tuosta vaan vaatia. Luulisi, että hänkin osaisi ajatella lasten etua, saattaisi nimittäin olla huomattavan traumaattista noin pienille lapsille joutua päiviksi tai viikoiksikin tuntemattomalla ihmiselle. Kehottaisin, että tilanteessa kannattaa hakea apua sosiaaliviranomaisilta ja tarvittaessa oikeusapua myös. Neuvo tuttavaasti vaatimaan aluksi tarpeeksi kauan, ainakin ensimmäisten vuosien ajan valvottuja tai tuettuja tapaamisia, jotta lapset ehtivät rauhassa tutustua tuetussa seurassa isäänsä. He eivät kuitenkaan tunne isäänsä, joten tutustuminen vie aikaa hyvinkin kauan, kunnen lapset oppivat luottamaan vieraaseen ihmiseen.
Ei isä varmaankaan yhteishuoltajuutta tule saamaan, jos ei aiemmin ole pitänyt edes yhteyttä. Tapaamisoikeuden hän tulee saamaan, mutta kannattaa tosiaan vaatia tapaamisia pikkuhiljaa lisättäväksi. Tapaamisoikeus ei ole mitenkään riippuvainen siitä, onko yksin- vai yhteishuolto.
ei isälle myönnetä yhteishuoltajuutta, vaikka hän sitä hakeekin. Eri asia olisi, jos isä olisi tavannut lapsiaan säännöllisesti eli isällä ja lapsilla olisi todellinen isä-lapsisuhde.
isona, jos äiti kieltää tapaamasta isäänsä? Murrosiässä osaavat jo itse valita, ja saattaapa olla niin, että haluavat tutustua isäänsä, joka osaa ehkä eri tavalla olla vähän isompien lastensa kanssa kuin silloin pikkulapsivaiheessa. Ettei vain olisi äiti ollu hankaloittamassa isän ja lasten tapaamisia ja yhteydenpitoa silloin alunperin. Sorry, mutta isällä on myös oikeudet, ja hyvä niin. "Valtavasti" rakastava isäpuoli on kuitenkin vain isäpuoli ja tilanteet muuttuu, mitä jos siitäkin isäpuolesta tulee ex, silloin voi oikea isä olla arvossa arvaamattomassa.
ei täsmää...Miksi isä haluaisi yhteishuoltajuuden jos ei ole halunnut pitää yhteyttä?
Tulee kyllä mieleen, että vaatimuksen takana on se, että äiti on estänyt tapaamisia...eli pitänyt isän erossa lapsistaan.
Jos olet "ulkopuolinen" niin suhtaudu varauksella äidin kertomiseen...jotenkin haiskahtaa...
Ja lapsilla on joka tapauksessa yksi ainoa biologinen isä, ja aika näyttää millainen suhde muotoutuu isän ja lasten välille.
Kun lapsi alkaa tajuamaan asioita hän osaa myös muodostaa käsityksiään ja jos äiti on jotenkin syyllistynyt isän ja lasten tapaamisten estoon, se voi kostautua.
pitää yhteyttä biologiseen isäänsä ja äidin tehtävä on auttaa yhteyksien toimimisessa.
olen viimeisimmän kanssa samaa mieltä. Molempien vanhempien tehtävä on mahdollistaa lapsen vuorovaikutussuhteen kehittyminen toiseen vanhempaan.
Minuakin tässä tapauksessa hämää se, että lapsen isä hakee yhteishuoltajuutta, mutta ei suostu "muka" tapaamaan lastaan. Itselläni samanlainen juttu menossa. Jossa haen jeattua yhteishuoltajuutta ja tapaamisoikeuksia lapselleni, tiedonsaantioikeutta ja tapaamisoikeuksia laajenevin perustein. Lapsen äiti vastustaa tapaamisia kaikin keinoin ja arvottaa vuorovaikutussuhteen mitättömäksi lapsen elämän kannalta.
Jippiaijee...
Lapsikin on ihminen.
Oikeus ei KOSKAAN määrää yhteishuoltajuutta, mikäli toinen sitä vastustaa, KOSKA yhteishuoltajuus vaatii aikuisten välisen ymmärryksen ja yhteistyön.
MUTTA oikeus määrää tapaamisajat, elatusmaksut, säännöt ym, vaikka yksinhuoltaja niitä vastustaisi (ellei vastustaminen johdu väkivallasta/päihteistä tmv.)
Mutta samaa mieltä, lasten takia turha nurista vaikka ei eksä niin miellytäkkään, aikuisten on tuettava lasten suhteita vanhempiinsa, sekä isovanhempiinsa.
Ja oikeus on oikeassa siinä, että kiusanteko puolin ja toisin on loputtava, oli syyt mitkä tahansa, eli ei yhteishuoltoa, mutta kyllä tapaamisia... jne jne...