Olen nyt murrosiässä (15-vuotta) ja minulla on psoriasis. Tämä ei ole kuitenkaan se pääpointti, vaan minua huolettaa se, että saanko minä koskaan vaimoa psoriasiksen takia? Onko kenelläkään kokemusta? Oletteko menettäneet seurustelukumppaniaan psoriasiksen takia? Mitä he ovat tuumanneet, kun ovat huomanneet psoriasiksesi ensimmäistä kertaa? Entä onko teille armeijassa huomautettu siitä? Kommentoikaa jos on kokemusta ja positiiviset kommentit parantavat mielialaani.
Minulla on nyt tyttöystävä, mutta en ole sille vielä sanonut mitään psoristani ja pelottaa mennä kertomaan, koska tiedän mitä se sanoisi. Kauhistelisi..
Myös liikuntatunnitkin ovat rasittavia;
joudun pitämään melkein aina pitkähiaista, koska käsivarteni ovat täynnä psoria ja en kavereilleni uskalla sitä näyttää.
Minulla on nyt tyttöystävä, mutta en ole sille vielä sanonut mitään psoristani ja pelottaa mennä kertomaan, koska tiedän mitä se sanoisi. Kauhistelisi..
Myös liikuntatunnitkin ovat rasittavia;
joudun pitämään melkein aina pitkähiaista, koska käsivarteni ovat täynnä psoria ja en kavereilleni uskalla sitä näyttää.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ainakin itse olen saanut aivan ihanan miehen (ällöttävää söpöhehkutusta, anteeksi) vaikka on psori. Jos suhde kaatuu asiaan, jolle ei mitään mahda ni ei se oo sen arvoista. Oltiin jo yhdessä silloin kun diagnoosi mulle saatiin (oireita oli kyllä jo ennenkin...) eikä se hetkauttanu suhdetta mihinkään.
Myös liikuntatunteihin voin sanoa samaa, taudille et mitään mahda ni ei sua siitä voi syyttää. Pahaltahan ihottuma näyttää (ja myös tuntuukin välillä) mut ei se tartu.
Armeijasta en nyt mitään osaa sanoa kun en käyny=)
Onhan tossa sun jutussa vielä rasitteena sun ikäs, kaikki tuppaa olemaan niin kovin mustavalkoista (sortunut samaan). Muutaman vuoden päästä maailma on vähän taas eri näköinen ja uusia näkökulmia tullut. Tulevaisuutta ei kannata pelätä, se on ihan turhaa! Kaikkea hyvää sulle=)
..rohkaisusta!
että ei psori ole lähelläkään maailmanloppua. Kukaan ei tiedä, millainen sinun psorisi taudin kulku on, mutta voit ehkä helpottaa iho-oireilujasi hoitamalla mahdolliset tulevat tulehdustautisi mahdollisimman lyhyen kaavan mukaan (myös flunssat) ja heitä pitkähihaiset ja -lahkeiset pois aina kun aurinko paistaa. Auringon teho paranee, kun käyt uimassa suolavedessä. Itselläni psori on pysynyt aisoissa kolmekymmentä vuotta näillä tavoilla. Tosin harrastukseni on purjehdus, joten aurinkoa ja merivettä on riittänyt. Ja voin vakuuttaa, ettei ketään muuta ei kiinnosta tarkkailla psoriläiskiäsi niin paljon kuin sinua itseäsi.
Hyvä huolestunut murrosikäinen, näin mummi-ikäisenä ikuisena psoriaatikkona voin omasta kokemuksestani kertoa, että kun kerran olet selvittänyt mahdolliselle uteliaasti katsovalle, että sinulla on psori, joka ei tartu, saat olla melko rauhassa, varsinkin, jos vielä ilmoitat hyvin yksinkertaistetusti, että läiskien kohdalla ihosi kasvaa (ihosolu nousee pintaan) normaalia nopeammin eikä ehdi valmiiksi, joten se näyttää erilaiselta kuin tavallinen iho. Olen tätä selitystä käyttänyt 5 vuoden kypsästä iästä lähtien, jos nyt jotakuta on sattunut kiinnostamaan, yleensä se lopahtaa sanoihin "ai jaa". Omat kouluaikaiset kokemukseni ovat olleet melko hupaisat; meillä oli 25-vuotisluokkakokous ja kerroin askartelevani ahkerasti psoriyhdistyksessä - kukaan ei ollut huomannut kouluaikana mitään erikoista minun hipiässäni, ja aivan varmasti psorini on ollut varsin näkyvää. Nuoret miehet sen enempää kuin vanhemmatkaan eivät ole pahemmin psorin takia minua syrjineet, muista syistä mahdollisesti kyllä.
Kun katsot omia luokkatovereitasi tai muuta tuttavapiiriäsi, huomaat, että akne on yleistä, atopia samoin, varmaan jollakulla muullakin on psori - kyllä meitä ihosairaita on vaikka kuinka paljon.
Ammatinvalintaasi psori saattaa vaikuttaa, keskustele opinto-ohjaajasi ja kouluterveydenhoitajan kanssa mahdollisista rajoituksista ja jos et näiltä tarvittavia tietoja saa, käy ihotautilääkärin kanssa keskustelemassa.
Psorin kanssa pärjää, kun ei sen anna vallata koko olemista ja elämistä. Jos et vielä ole oman alueesi psoriasisyhdistyksen jäsen ja sitä kautta saa tarpeellisia neuvoja, ohjeita ja vihjeitä, käy Psoriasisliiton kotisivuilta katsomassa, mihin yhdistykseen mahdollisesti saattaisit kuulua. Liiton etusivulta pääset liittymislomakkeeseen, ei tarvitse edes papereita lähetellä. Nuorille psoriaatikoille on oma NuPso-toiminta, Nupsolla on myös oma sivusto. Huomaa, et ole yksin.
Pitkät hihat ja lahkeet pois kesällä!
Hyvää kevään alkua toivottaa psoria yli 50 vuotta mukanaan kuljettanut mummi-ikäinen psoriaatikko
On todella mukava kuulla myös vanhoilta konkareilta miten psorin kanssa pärjää. Itse pelkään (26v) myös tulevaistuutta psorin kanssa ja sosiaalisia kanssakäymisiä. Mutta sen olen myös huomannut että itse yleensä niitä pieniäkin läiskiä tuijottaa, kukaan muu ei välttämättä huomaa mitään. Ja olen kyllä ihan samaa mieltä että jos jotakin ihmistä ihottuma häiritsee niin se on hänen ongelmansa ja yleensä hyvä itsetunto auttaa siihen ettei se psori häiritse elämää niin paljon. Ihoa vaan pitää hoitaa eirtyisen säännöllisesti ja tarkasti. Ja koska psori harvoin esiintyy pahana kasvoissa niin sekin helpottaa asiaa hyvin paljon. Jaksamista kaikille psoriaatikoille! Kesää ja aurinkoa odotellessa...
En nyt löytänyt sitä älyttömän hyvää voidetta jolla pystyy pitämään psorin kurissa, mutta kyllä lääkäri tietää.
Itse olen jo naimisissa ja avioliiton aikana on tullut psori, joka on kyynärpäissä ja polvessa, mutta jos vain jaksaisin voidella joka ilta niin psoria ei edes näkyisi. Kyllä on tehokkaita lääkkeitä.
Ole vain onnellinen, että ei ole pahempaa sairautta.
Ei millään pahalla enkä halua pelotella, mutta jos psoriasiksesi on pahaa laatua, edessäsi on loppuelämäsi kestävä helvetti.
Itse ottaisin ennemmin vaikka syövän.
Nykyisin alkaa olla näköpiirissä ihan kohtalaisen tehokkaita lääkkeitä, joten sinulla on enemmän toivoa.
Oletko ajatellut että tällaiset sairaudet eivät ole mitään valintakysymyksiä?Psori tulee jos on tullakseen ja syöpä samoin.Meitä psoriaatikkoja joilla on myös syöpä on varmasti useampia ja mielestäni kirjoituksesi sinänsä aika asiaton.Sairastuin aikanani psoriin joka oli tosi pahana ja vaikka elämä välillä ehkä sairauden kanssa oliskin "helvettiä" kuten sanoit,niin on se kuitenkin elämisen arvoista.Onhan elämässä muutakin kuin sairaudet.Koska olen juuri toipumassa rankoista syöpähoidoista tiedän, että tuskin sinäkään, jos saisit todella valita,ottaisit syöpää.Vaikka psori seuraakin mukana läpi elämän,ei se siltä estä nauttimista elämästä.
Minulla on ns. plakkipsoriasis ja sitä on vain muutamassa paikassa, TODELLA vähän.
Olen saanut elää psoriasiksen kassa koko elämäni (reilu 20 vuotta) ja omien kokemuksieni mukaan ihmiset ympärilläni ovat suhtautuneet minuun aina myönteisesti eikä psoriasis ole juuri haitannut. Olen seurustellut ihanan tyttöystäväni kanssa nyt puoltoistavuotta, eikä tauti ole häntä haitannut.
Armeijassa olin b-miehenä yhteensä kaksi viikkoa. Aluksi sain näiden kahden viikon jälkeen kaksi vuotta lykkästä psoriasikseni takia. Myöhemmin kahden vuoden kuluttua uusintatarkastuksessa sain siirron c-luokkaan, eli vapautettu rauhan ajan palveluksesta. Isäni serkku ihmetteli tapausta sillä hän oli mennyt läpi samankaltaisen prosessin, mutta oli saanut suoraan vapautuksen parin viikon kuluttua.
Uskon, että jos on vain lievä psoriasista niin voi päästä A-luokkaan jos vain on motivaatiota. (voi päästä jopa automaattisesti, jos on lievä.). Toisaalta pääsee todennäköisesti myös b-luokkaan. Itse palvelin kyseiset kaksi viikkoa santahaminassa, jossa meidän komppaniasta puolet oli b-miehiä. Yleisilmapiiri oli hyvin myönteinen koska kaikilla oli jotain vaivoja. Olen ymmärtänyt, että muualla saattaa olla b-miehiä vain muutama kompaniassa. Eli tilanne voi, paikasta riippuen, olla hieman eri.
Yleisesti voisin antaa vinkin, että kannatta olla avoin. Eli käytä vain rohkeasti lyhythihaisia liikuntatunneilla. Varsinkin kesällä, jolloin on mahdollista saada hieman Auringon valoa. Itselläni oli hyvin pitkään vaikeuksia käyttää shortseja kesäisin, mutta nykypäivänä käytän shortseja aina kun on mahdollista. Itse ajattelen, että jos piilottaisin systemaattisesti totuuden ihostani kavereiltani valehtelisin heille. Loppupeleissä häpeni ihosta olisi vain oma taakkani ja vain kertyisi ja kertyisi. Lisäksi voisin ajatella, että oikeat kaverit eivät välitä siitä miltä ihosi näyttää. Kannatta miettiä miltä itsestäsi tuntuu, kannattako kertoa(näyttää) vai ei...
Toivottavasti kokemuksistani on apua...
hei vaan!
mä ajattelin omasta elämästäni psorin kanssa lyhyesti raapustaa. eli sairastuin ala-asteen loppupuolella, silloin oli vain pari pientä läiskää ja kyllähän uteliaat joskus niistä kyseli ja mä vähän häpeilin niitä, mutta kun kaikki suhtautui hyvin, niin päätin etten anna tämän mua lannistaa :)
murkkuiässä puhkes sitten aknekin lisäksi ja oli aika rankkaa välillä, kun siinä iässä ulkonäkö on kummiskin niin keskeinen ja tärkeä asia, mukamas. aloin 15v. seurustella kivan pojan kanssa ja kerroin melkein heti tästä vaivasta, eikä hän ollut moksiskaan, sanoi vaan että kaikilla on omat vaivansa.
tämän jälkeenkin mulla on ollut useita poikaystäviä, eikä ketään ole koskaan haitannut, vaikka mulla psoriläikkiä onkin välillä talvella ollut melko paljon ympäri kroppaa, päänahassa ja kasvoissa.
olen asennoitunut niin, että "i'm what i'm, hate it or love it", eli jos joku ei psorin takia halua olla mun kanssa tekemisissä niin se on sen menetys! ;) onneksi tällaisia ihmisiä ei mun tielleni ole ilmestynyt, ainakaan vielä...
tsemppiä ja nauttikaahan kaikki psoriaatikot kesästä ja auringosta, joka tuo helpotusta! =)
eli tuli tuo viesti nyt vähän väärään paikkaan, mutta eiköhän sen siitäkin halukkaat huomaa :)
ja sen verran voisin vielä omista taustoistani kertoa, että oon tämmönen kakskyt ja risat tyttönen.