Kellarin Herra
Olipa kerran mies,
joka kuuli talonsa kellarista
houkutuksen kaiun,
astui kellariin,
ja sulki luukun.
Eli vuosikymmenen vankina,
vankina orjuuttajan,
Kellarin Herran
joka eli hänen elämäänsä
rappeuttaen sen raunioksi,
juoden miehen elämänlähteen
viimeiseen pisaraan saakka.
Asui tuo mies,
omassa kellarissaan vankina
kuin maan alla, missä ties.
Ja vaikka kuinka yritti
pois päästä omin avuin vuosikaudet,
ei päästänyt Herra Kellarin,
vaan tahtoi miehen kokonaan.
Hän eli kahleissa
ja kaiken huipuksi,
alkoi kiintyä tuohon orjuuttajaan,
Kellarin herraan.
Kellarin Herraan,
joka otteessaan miestä piteli
pieksi tätä nuo vuosikaudet,
kidutti vuosi vuodelta
entistä raa´emmin.
Eräänä päivänä,
mies heräsi ja luuli kuolleensa,
sillä hän huomasi,
että tuo luukku tuon kellarin,
oli auki.
Ei näkynyt Herraa Kellarin,
vain eiliset verijäljet seinillä,
ja se vuosikausien
tunkkainen tuoksu,
saastainen ilma
jonka hän nyt
valon kajastaessa luukusta havaitsi.
Nousi vaivoin ylös portaat
ja viimeisillä voimillaan
sulki tuon luukun,
ja sen tehtyään päätti olla
ikuisesti, ikuisesti avaamatta
tuota luukkua.
Mies alkoi pikku hiljaa,
tervehtyä tuosta
vuosikymmenen Helvetistä
ja alkoi saada voimaa - uudesta elämästä.
Mies alkoi pikku hiljaa,
rakentaa Linnaa
entisen talonsa tilalle,
kellarinsa päälle.
Eräänä yönä,
näki painajaisen tuo mies
ja näki unessaan
edellisvuosiensa kokoisen
murheiden peilin.
Niin suuren ja pelottavan,
murheiden peilin
kuin vain voi olla olemassa,
ja tuolla peilissä
hän näki tuon kellarissa asuvan itsensä,
joka peilin kautta lausui:
"Sitä suurempaa linnaa rakennat elämästäsi,
mitä kauemmin pystyt uskomaan itseesi.."
"Mutta yksikin kerta,
yksikin hairahdus tuonne kellariin,
kaataa tuon
vuosien rakentamisen tuotoksen.."
"Se yksikin kerta,
yksikin
avaa jälleen tuon mielesi vuotoksen,
jonka olet pystynyt nyt patoamaan.."
"Ja mitä korkeammalle,
mitä kauemmin
olet tuota Linnaasi rakentanut,
sitä korkeammalta se sortuu,
ja sitä suurempi tuon tuskan määrä
jos tuon luukun menet avaamaan.."
"Ja tuo sortunut unelma,
joka oli totta,
on kuin tuhkaa mielessäsi
pahuuden kasvumaaksi,
sillä Hän on siellä.."
"Muista siis se,
Linnaasi rakentaessa,
että kellariin on todella,
todella lyhyt matka,
takaisin sinne missä Hän asuu.."
"Sillä Hän odottaa sinua,
odottaa koko loppuelämäsi.
Odottaa että pääsisi sinua taas
orjuttamaan, pieksemään ja kiduttamaan.."
"Hän odottaa,
ja varmasti tulee luukkua kolkuttelemaan
mutta muista tämä,
muista tämä silloin kun tuon äänen kuulet.."
"Hän odottaa, hän kutsuu
hän houkuttelee, hän kuiskailee
mutta muista,
että sinä olet se joka päättää.."
Mies heräsi, hiestä märkänä
mutta päättäväisenä,
sillä hän muisti nuo muistuttajansa sanat
muisti tuon näyn.
Ja niin rupesi
mies tuo päättäväinen
rakentamaan Linnaansa
pikku hiljaa, pikku hiljaa
päivä kerrallaan,
ja vain kolkutukset
ja kuiskailevat houkutukset
kellarista kantautuivat..
PS. Jos kiinnostavat runot, joita terapiamielessä itselleni kirjoittelen niin niitä löytyy runojen keskustelufoorumilta..
Uskokaa itseene.
Olipa kerran mies,
joka kuuli talonsa kellarista
houkutuksen kaiun,
astui kellariin,
ja sulki luukun.
Eli vuosikymmenen vankina,
vankina orjuuttajan,
Kellarin Herran
joka eli hänen elämäänsä
rappeuttaen sen raunioksi,
juoden miehen elämänlähteen
viimeiseen pisaraan saakka.
Asui tuo mies,
omassa kellarissaan vankina
kuin maan alla, missä ties.
Ja vaikka kuinka yritti
pois päästä omin avuin vuosikaudet,
ei päästänyt Herra Kellarin,
vaan tahtoi miehen kokonaan.
Hän eli kahleissa
ja kaiken huipuksi,
alkoi kiintyä tuohon orjuuttajaan,
Kellarin herraan.
Kellarin Herraan,
joka otteessaan miestä piteli
pieksi tätä nuo vuosikaudet,
kidutti vuosi vuodelta
entistä raa´emmin.
Eräänä päivänä,
mies heräsi ja luuli kuolleensa,
sillä hän huomasi,
että tuo luukku tuon kellarin,
oli auki.
Ei näkynyt Herraa Kellarin,
vain eiliset verijäljet seinillä,
ja se vuosikausien
tunkkainen tuoksu,
saastainen ilma
jonka hän nyt
valon kajastaessa luukusta havaitsi.
Nousi vaivoin ylös portaat
ja viimeisillä voimillaan
sulki tuon luukun,
ja sen tehtyään päätti olla
ikuisesti, ikuisesti avaamatta
tuota luukkua.
Mies alkoi pikku hiljaa,
tervehtyä tuosta
vuosikymmenen Helvetistä
ja alkoi saada voimaa - uudesta elämästä.
Mies alkoi pikku hiljaa,
rakentaa Linnaa
entisen talonsa tilalle,
kellarinsa päälle.
Eräänä yönä,
näki painajaisen tuo mies
ja näki unessaan
edellisvuosiensa kokoisen
murheiden peilin.
Niin suuren ja pelottavan,
murheiden peilin
kuin vain voi olla olemassa,
ja tuolla peilissä
hän näki tuon kellarissa asuvan itsensä,
joka peilin kautta lausui:
"Sitä suurempaa linnaa rakennat elämästäsi,
mitä kauemmin pystyt uskomaan itseesi.."
"Mutta yksikin kerta,
yksikin hairahdus tuonne kellariin,
kaataa tuon
vuosien rakentamisen tuotoksen.."
"Se yksikin kerta,
yksikin
avaa jälleen tuon mielesi vuotoksen,
jonka olet pystynyt nyt patoamaan.."
"Ja mitä korkeammalle,
mitä kauemmin
olet tuota Linnaasi rakentanut,
sitä korkeammalta se sortuu,
ja sitä suurempi tuon tuskan määrä
jos tuon luukun menet avaamaan.."
"Ja tuo sortunut unelma,
joka oli totta,
on kuin tuhkaa mielessäsi
pahuuden kasvumaaksi,
sillä Hän on siellä.."
"Muista siis se,
Linnaasi rakentaessa,
että kellariin on todella,
todella lyhyt matka,
takaisin sinne missä Hän asuu.."
"Sillä Hän odottaa sinua,
odottaa koko loppuelämäsi.
Odottaa että pääsisi sinua taas
orjuttamaan, pieksemään ja kiduttamaan.."
"Hän odottaa,
ja varmasti tulee luukkua kolkuttelemaan
mutta muista tämä,
muista tämä silloin kun tuon äänen kuulet.."
"Hän odottaa, hän kutsuu
hän houkuttelee, hän kuiskailee
mutta muista,
että sinä olet se joka päättää.."
Mies heräsi, hiestä märkänä
mutta päättäväisenä,
sillä hän muisti nuo muistuttajansa sanat
muisti tuon näyn.
Ja niin rupesi
mies tuo päättäväinen
rakentamaan Linnaansa
pikku hiljaa, pikku hiljaa
päivä kerrallaan,
ja vain kolkutukset
ja kuiskailevat houkutukset
kellarista kantautuivat..
PS. Jos kiinnostavat runot, joita terapiamielessä itselleni kirjoittelen niin niitä löytyy runojen keskustelufoorumilta..
Uskokaa itseene.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan mukava runo, vaan eipä olisi ollut mukava silloin kun "piti elää kellarissa".
Kiitos sinulle.
Ei tuo kellarin Herra kovin mukava asukas ollut.
Nyt voin joskus raottaa sitä luukkua, mutta niin vähän, että pääsen takaisin Linnaani ja kun näitä päiviä ja kompastumisia on tullut alan unohtaa sen kuin rakkaani, joka antoi minulle turpaan.
Päivänsäde on kuitenkin aina parempi kuin se kellari.
oli ihan sitä itseään! Siellähän tuli vietettyä parhain ikä. Kauheaa.