viikko tälle vuojelle pakerrettu valamiiksi (lukuunottamatta karjankasvattajia, perheenemäntiä, sairaalan yökköjä, yövahteja ja muita jatkuvasti työllä raskautettuja), viikonloppu edessä, elämä hymmyilee toistaiseksi tälle illalle; olisko aiheellista pittää raittiuskilipakirjotukset? Jos, niin kokemusta ommaavat aloittakoot, jos vielä kykenevät.
Nyt kun
on seihtämäs
853463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 85
Vanhimmat
vauhti päälle.
Elä sinä uhkaile meitä
kepuleita!!!
puolueisiin sitoutumaton, en vasuri, en kepuli enkä siltä väliltä. Erehdyit arviossasi. Vaan miten on raittiutesi laita tälle illalle? Ootko normaali kansalainen vai maitohenkilö?
me kepulit tunkioltä .
et saa millään aivopestyä poliittiseksi henkilöksi. Suhkussakin kävin tälle illalle. Miten on itelläs? Ei sen puoleen, etteikö olis tullu navetassa oltua. On sitä tullu talavella jäisestä tunkiosta sitä ihtiään irti nakerrettua rekkeen ja pellolle siittä hevosella vejettyä. Loppujen lopuksi lehmän kakka tuoksuu hyvälle, sian paskaa en menisi kehumaan. Okko sammaa mieltä?
niiku sinäkin oot vasuri ollu
jo syntymästäsi.
paikkaan, piti mennä sulle
olla imenyt kepuliaatteen jo äidinmaijosta? Vai olivatko vanhempasi vasureita, en ossaa tunnistaa, en ole ollu kovasti aatteita ihteeni ahnehtinu. Sen tiijän ja mulle on sanottu opiksi; politiikka on likasta peliä. Olen tullu sammaan tulokseen ihan itekin. Vaan minäpä oon pysyny puolueettomana henkilönä aina ja minulle ei kukkaan ole pystyny aivopesua suorittammaan. Kuuteenkymmeneen vuoteen, tokkopa jatkossakaan. Vaan vannomatta paras. Onko sulla kyky minut käännyttää?
mutta tämä kiriottaminen ei aina oo heleppua. Niin ko D. kerran mainihti "ei kukko käskien laula", mutta jospa jottai irtuais, ku antaa vaan sormien nätisti kulukia omia teitään.
Raittiuskilipakiriotus - mitähän pitäs sisällään.
Suht raittiina kiriottaja, sen verran kuitenki ottaneena, ettei voi raittiuesta ruveta "saarnaamaan", vaikka saarnaajasuvusta onki. Kilipa sana jo tuo kouluajat mieleen, eikä sieltä oo voitokkaita tunnelmia...tai ootas, ompa yks juttu...tässäpä kiriotus:)
Aikanaan meki muutettiin kirkolle asumaan. Kun olin kaheksan vanaha, siellä järjestettiin koulunhiihtokilipailut. Minäpä sain lähtönumeron "1", josta olin pikkasen ylypiä. Lähettiin hiihtään valaistunlavun pikkulenkkiä ja yläkoululaiset tieten vähän pitemmän kaavan mukkaan. Startti tapahtu ja minä hiihtämään minkä jakson ja osasin. Tuli pitkä alamaki, jonka alta latu lähti takasin, siis tuli ylämäki. Ylämäen päällä sitte pysähyin henkästyneenä huilaamaan ja katon taakse - sieltähän se "2" ja "3" jo näkyvät.
Henkähin kaikessa rauhassa, mutta sen varan pijin, etteivät ihan kiinni saaneet ja jatkon täysillä maaliin.
Meijän pikkukoululla syrjäkylällä ei tieten kaikki ollut osallistunu kilipailuihin tai ne oli "yhteislähtökisoja", koska minä en tienny semmosesta ku ajanotto mittää. Pitkän aikaa sinä päivänä olin siinä uskossa, että voitin kaikki - olinhan ekana maalissa.
joka saarnasi lemmentöissäki.
Tiesi kyttä-jorma kertua.
hiihtohomma muistoja mieleen. Ei minun lapsuuvessani hiihetty huippulaatusilla välineillä. Niillä vehkeillä mentiin, mitä jalakaan oli laittaa. Voi näin ettäältä jo tunnustaa, että katteus iski päälle, kun joillakin kilipakumppaneilla oli oikein sälesukset käytössä. Siihen aikaan puhuttiin " jalkavuuesta" jos suksi oli luokilla keskikohaltaan korkiammalla kun päistä. Vaan mullapa ei ollu kun "puuseppäsaloset". Umpipuiset koivusukset. Niin oli kun kiikkustoolin jalat. Arvaappa lipsuko? Siittäkö lienee johtunu, että häntäpään kulukijaksi sitä kilipailussa joutu? Ei ollu ryhtiä tunnustaa, että olis ollu muita huonompi hiihtäjä. Suksia piti syyttää. Mutta topinkia ei oltu siihen aikaan maistettu, niinku tälle illalle.
enkä vieläkkää ollu mikkää välineurheilija, jos urheilija ollenkaa.
Ensimmäise sukset sitä ihiminen muistaa varmaan aina. Taisin olla viien vanaha, ku pappa sano jouluaattona, että katoppa tuonne komeron nurkkaan siellä on sulle jottain. Minähän en ollu tottunu saamaan paketteja (pehemosia ja muuten tähellisiähän ei lapsena lasketa), joten ihimetys oli suuri, kun komerosta löyty punaset sukset :) ♥. Isäpappa oli ite teheny semmoset metriset sukset, joitten luistua tai lipsumista en kyllä emmää muista. Mittää mielikuvvaa niitten käyttämisestä ei kyllä ole, mutta se tunne ku ne sai...
tulla aikonaan onnelliseksi nykytilanteeseen verrattuna. Tuosta mullekin muistu mieleen eräs jouluaatto. Sain lahjaksi junan veturin. Se oli sellanen jousella vedettävä, liikku ihan itellään, kun ensin sellasella Mikkihiiren näkösellä avvaimella ensin anto sille evästä. Vaan sitte jouluaaton iltapuhteella kuulu ovelta koputus. Isä avas ovea, kuka kumma nyt tähän aikaan kylään pyrkii? Selvisihän se: romaanirouva oli pienen vauvan kanssa ilman yöpuuta. No tietenkin isä lupas yösijan, olishan se häpeällistä jouluaaton iltana ollut yösija kieltää. Kuinka ollakaan, rouvalla olikin enemmänkin perhettä. Jäläkeen päin aatellen taisi olla koko suku. Kymmenkunta henkeä. Meillä mökissä kamari ja keittiö. Neljä kertaa neljä metriä kanttiisa. Vaan niinku sanotaan: kyllä sopu sijaa antaa. Vaan ite asia, mikä mulle jäi mieleen. Ite en sillä junalla saanu sen jäläkeen leikkiä. Oli muihen käytösä. Niin kauan, kun vieteri meni poikki. Ja multa itku pääsi.
loppuhuipentumaksi, ettet nähänyt koko veturia sen jälkeen kun vieraat lähtivät. Hyi minua hyi, hyi. Joka tapauksessa surkea loppu sille joululle veturin suhteen.
Minä en muista romaaneja nähneeni lapsuudessa, mutta se jatkuva niillä "uhkaaminen" on kyllä muistoissa. Jos ei ollut kiltti "mustilainen tulee ja vie".
nukuttiin, seuraavana päivänä matkaansa jatkoivat. En jaksa muistaa, olivatko hevosella vaiko jalan liikkeellä, mutta todennäköisesti hevosella kulukivat. Vaan ei sen vierailun muistot siihen loppuneet. Toivat tullessaan meille kotielläimensä. Äiti kerto joskus jäläkeen päin, kun jo jottain jostain ymmärsin. Joutunut toteammaan, että täitä olivat minnuun tartuttaneet. Ja koko huusholliin. Ei varmman ollu äitillä heleppoa. Täitten hävitys. Viiskytä luvun alakupuolella. Meillä ei ollu sillon vielä edes sitä kunnon saunaa. Sisäänlämpiävässä kylyvettin. Ja äiti pyykin pesi. En vieläkään voi käsittää, miten valakoset lakanat pysty säilyttään valakosena, kun äiti niitä savusaunassa pesi. Pyykkilauvalla punkassa. Sellasessa kolomijalakasessa.
kun se ei ymmärrä etes nykyaikana hävitä, vaikka on kaikki mahollinen myrkky olemassa. Pitäski vissiin ruveta sanomaan "täiksi" sitä joka on yhtä kestävä ja sinnikäs muuttuvissa olissa. Vuoden täi -miltä kuulostas.
kuulemma ne täit nykyään leviää. Vaatenaulakkoon laitetaan villapipot ja myssyt, käveleekö ne päähineestä toiseen? Vai suoralla kontaktilla lasten telmiessä? Onko täitä muitakin lajeja, kuin niitä, jotka hiuksissa asustaa?
sitä, että ennen ei kylillä ollut minkäänlaisia katuvaloja, mutta niin vain kujettiin talvellakin kylässä iltaisin. Jokainen osasi suunnistaa talojen valojen mukaan ja pysyi tiellä.
Minäkin lapsena olin varsinainen "kyläluuta". Kyläreisuilta palaaminen näin "talvisyvännä" osui pimeään aikaan, vaikkei kello vielä paljon ollutkaan. Jos ei kuu valaissut, vaisto sanoi mistä se tie meni. Jostain syystä minusta oli hauska leikkiä leikkiä "paha kintereillä" ja juosta kotiin niin lujaa, että veren maku nousi suuhun - aina se "joku" oli askeleen takana.
ulukopuolella siihen aikaan katuvalot oli. Pimmeessä kulukeminen oli aivan luonnollinen asia. Varsinkin talavella ei yhtään pelottanu. Kuu oli mukava lamppu yökulukijalle, ei ihan umpisokkona tarvinnu kulukureittiään arvuutella. Puiden varjot saattovat hiukan joskus kuutamolla säikyttää, mutta ei pahemmin.
Miksi sitte ylleensäkin yöllä piti lapsen kulukia? Kukkaan sitä aikaa eläny ei varmaankaan voi unohtaa syytä; amerikassa olivat keksineet näköration, josta se sitte levisi suomeen, vuosi oli muistini mukkaan 1957. Mieleenpainuva kokemus oli nähä ensimmäisen kerran televisio. Sellanen oli näkösällä naapurikylässä kaupan näyteikkunassa. Oli se ihmeellinen kokemus. menneillään oli jalkapallo-ottelu. Brasiliassa palloa potkivat. Toisen joukkueen nimi oli VaskoDaKama tai jottain sinne päin. Vastustajajoukkueen nimi ei jäänyt mieleen. Niin oli ihime kapistus se ite televisio. Sitte ilimesty errääseen perheeseen kylän ensimmäinen televisio. Sitä me lapset sitte käytiin illalla katsomassa ja pimmeessä jouvuttiin kottiin pallaamaan. Talon emäntä näin jäläkeenpäin aatellen täyty olla pitkämielistä sorttia; harva se ilta tupa täynnä. Saatto olla isännän kanssa asiasta keskusteluja? Vai oliko isäntä ylypiä televisiostaan ja keskustelu pysähty siihen?
muutama muisto. Lapsena oli tapana lypsyaikaan laulaa mummolle "siionin lauluja" muuripaan kannella istuen. Sitten sain ja join "kalaämpärillisen" tuorettä lehmänmaitoa - ihanan lämmintä. Mummo jatkoi lypsytouhuja ja minä läksin..mummo luuli että tupaan, mutta minä meninkin naapuriin..Naapurissa oli TV, eikä siellä ollenkaan paheksuttu, kun uskovaisen perheen lapsi siellä kävi sitä ihmettä katsomassa. Tuvan nurkasta kaukaa, mutta kuitenkin...
hieno TV. Enpä muista, että olisin siitä muuta kuin "Koko kaupungin Vinskin" pari jaksoa katsonut.
Itse TV oli piilotettu lukittujen ovien taakse lipsaton kokoiseen "kommuutiin". Talon nuorimies oli itse Vinski..
myöhemminkään televisiota? Olen kuullu, että jotku uskovaiset ei televisiota voi suvaita. Lapsihan asiaa ei ymmärtääkseni voi käsittää, ja naapuriin voisin hyvinkin kuvitella mielen vetävän?
sitä ei ollut, kuten jo luit, mutta ihan omassa kodissa vuosien päästä olen havainnut TV:n olevan.
sen television merkkikin, mitä siellä naapurissa kateltiin, se oli Tanfung. Kuvaputki oli sellanen melekosen pyöreäkulumanen, ja joskus laite meni rikki. Sitten piti kutsua korjaaja paikalle. Korjaajan nimenkin vielä muistan, vaan en voi sitä tässä juluki tuoda. Jäi ikipäiviksi mieleen ihailu korjaajan ammattitaitoa kohtaan, Jumalasta seuraavana henkilönä täyty kunnioittaa. Jotenkin siitä sai alkunsa ja juonsi juurensa ammattinikin, jolla olen elantoni aina ansainnut. Tekniikka alko kiinnostaa.
piti lämmitellä pitkän aikaa. Oli sellanen vihreä valo, joka eli aina syttyessään.
Putkiradiossa sama homma. Mulla on sellanen ja joskus virittelen sitä aivan nautinnosta, kun kuuluu "kohina äänet", vaihtuu vihreä väri keskiöön ja kuuluu venäjää...ja taas etsien..
toimintakeleposet putkiratiot alakaa olla jo meleko harvinaisia. Hyvin muistan sen viheriän silimän, jolla asema pantiin kohilleen. Valakosia kuttaperkanappuloita asema-asteikon alla. Äänikin niissä oli jotenkin pehmeämpi, kun nykysissä "tereopaketeissa". Tekivät siihen aikaan kunnon kotelot ratioihin. Vaan vieläkö niistä saa kuulosalle radiosähkötystä? Sen takia utelen, kun aikonaan armeijassa jouvun sähkötystaijon opettelleen ja jäläkikätteen tuli monesti kuunneltua. Ei ennää ole tullu mieleen, mutta nyt tuli.
ajoista jäänyt alitajuntaan sellanen kaukokaipuu tähtitaivasta kohtaan. Aina, kun on selekiä tähtitaivas pittää lähtiä sitä tiiraileen ja ootella näkyskö tähdenlentoja - sitte toivotaan, jos ehitään. En tiiä onko siinä toivomisessa aikaraja, mutta joskus tuntuu itestä siltä ettei tainnu tulla lähätettyä toivetta tarpeeksi nopiasta matkaan ja siksiki on näin rahaton. Ennen niitä tähenlentojakin näky palio enemmän saman illan aikana.
Tähtiä en tunne nimeltä, kuin Pohjantähden ja tähtikuvioista Otavan.
se putkiratio mikä mulla on, mutta empä oo sitä kokkeillu kuuluuko "morsetuskanava". Seuraavan kerran, ku testailen pittää kahtua - ilimottelen sitte sulle tuloksesta.
On sen ration käytössä oma nostalgia, jota sillon tällön pittää aina viritellä uuvelleen.
tiirailulle ilimesty, kun panivat liikkeelle sen ensimmäisen tekotähen, tarkotan Sputnikkia. En millään meinaa ennää varmaksi muistaa, mutta olisko ollu 1957 syksyllä? Oikein aikataulun mukkaan taivaltaan teki. Piipitti mennessään, mutta se piti kuvitella, sen verran korkialla kuluki, ettei varmana kuulunu maahan asti. Hyvin olis ehtiny tehä vaikka kymmene toivomusta kerralla sitä tähenlentoa katellessa. Eipä tullu sillon mieleen. Tiiä miten rikas sitä saattasi olla, jos olis huomannu käyttää tillaisuuven hyväkseen.
Se on totta, että tähenlennot on aina vaan vähentyny. Johtuneeko huonoista silimälaseista?
kuulostelen tuloksia. Aattelin vaan, kun kommunikointivälineet on niistä ajoista melekosesti kehittyneet. Taitaa radioamatööritkin nykysin pidellä yhteyksiä muilla keinoin? Tietäskö joku, millä menetelmillä se "kuso" tähän maailiman aikaan kulukee? Ossaako monikaan, varsinkaan nuoremmasta polovesta, ennää sähköttää?
on revontulet. Niitten loistoa ei koskaan väsy ihastelemaan. Täällä keskellä mehtää, johon ei yllä yhdenkään katulampun kajo, niistä pääsee nauttimaan täydellä sydämellä.
Joskus, kun on ollut vähän kiireinen tai muuten huono päivä, kaikki "vastustus rupista" katoaa, kun istuu pimeässä kuunvalossa ja tuijottaa tähtiä tai revontulia - sisällä lämpimässä, kun ulkona paukkaa pakkanen.
selitellä, jos joku ei asiaa aivan ymmärtänyt. "Uskovaisen perheen lapsi" ei aina tarkoita, että lapsi olisi uskossa, vaan puhutaan niin sanotusta "lapsuus uskosta" eli me kaikki olimme pieninä Jumalan lapsia, joista osan "maailma" on myöhemmin "vienyt".
Näin opetti minua uskovainen mummoni.
asumisessa puolensa. Kysseisestä ilimiöstä ei tiiä mittään, joka katulamppujen loisteessa asustaa. Muutenkin täällä eteläsuomessa ei paljoa revontulia näe, vaikka olis pimmeemmässäkin paikassa. Meleko haalistunutta valoa näyttävät, sillon harvon, kun sattuvat näkymään.
revontulia line ollenkaan. Jos joku valoilimiö silimään sattuu, eikö liene katuvalon kajastus.
Mutta ku tuut lomille tänne, älä unoha pakkasella seurata taivasta, koska sillon voi Luoja sulle antaa ainutlaatusen ilimiön - revontulen roihun, joka joskus kestää tuntitolokulla.
hiukan esimakua revontulien kahtelusta siellä käyvessäni. Ei vaan ole sattunu koskaan ajotus kohilleen, että ois parraat silimänilot saanu kokea. Pitäs varmaan asua talaven vanahaksi siellä, niin sitte vasta saattas nähä. Vaan sitä en kyllä usko, mitä eukko väittää, että revontulet ääntä pittää.
että kyllä niitä revontulia täällä etelässäkin näkkyy. Meleko harvon, värittömiä ja haaleita ovat. Lapsuuven asustelin katulamppujen ulottumattomissa, sillon niitä joskus pakkasilimalla pohjosen taivaan puolella kajasti, ei ollu katulampuista kyse.
tuli mieleen, että kyllä nuo jäät pittää kammottavaa ääntä. En tosiaan haluais asua järvenrannassa.
uskoa moista, ei sitä usko minun miehenikään, nauraa minulle. Lapsena kovalla pakkasella tultiin koululta jostakin iltakerhosta ja katseltiin voimakkaita revontulia.Ja ne muuten sähisi ja rätisi...Ja tästä väännetään kättä mieheni kanssa aina aika ajoin! :)
Että et ole ainoa joka revontulien ääniä on kuullut En kylläkään nykyään liekkö kuulo
heikentynyt vai onko muuta melusaastetta niin
paljo Tuommosena nöössi pojan kokosena joskus
nelisenkymmentä vuotta sitten tuli joskus
kuunneltua se on komijaa rätinää ja huminaa
Toivoisin kuulevani myös ne äänet. Kuuluuko ne silloin, kun revontulia on laajalti koko taivaanpankon yllä eli agressiivisena purkaus jaksona. Tälle talvelle sellaista voimakasta purkausta en ole havainnut, mutta viime talvena oli tosi upea ilta ja purkaukset kestivät kauan.
Oisko runsas vaatetus ja pipo syvällä korvilla esteenä minun äänien kuulemiselle. Toivoisinkin, että seuraavan kerran, kun meidän taivaalla näkyy revontulia, jotka pitää ääntä, joku kiltti ilmoittaisi tällä palstalla siitä - jos vaikka sattus istuun netin ääressä juuri silloin.
"sähisi ja rätisi" se mun eukkonikin väitti revontulien äänen kuulostavan. Vaan on se kumma, jos se ääni ilimakehän yläkerroksista, sadan kilometrin korkeuvesta maahan asti kantautus. Äänellähän kestää kulukea kilometrin matka kolomisen sekuntia, sadan kilometrin korkeudesta kestäs äänen matka maahan viitisen minnuuttia. Melekosta möyrettä tarvihtis paikan päällä olla, jotta maahan asti kantautuis. Taitais jäähä ukkosen ääni toiseksi revontulten räiskeeseen verrattuna.
radio liian tipalla ennen Kaleidoskooppia ja kyllä ootettiin tulisilla hiilillä, että radio lämpiäis eikä missattais kovin monta kappaletta. Samoin ennen lauantain toivottuja piti olla ajoissa...
Hyvää yötä kaikille :D
seuraava tarina..
Kävihän meillä välillä ruoka ja peti palakalla töitä tekemässä Ran*a niminen vanha pyöreä isokokonen mies. Ussein oli "pakopirtillä" , ku oli kipakka kotihengetär kotonansa. Minä jouuin sitte olemaan vähän niinko "kyttääjä", jos sattuu "pitkä akka" tulemaan perässä meille -niin nimitti Ran*a ommaansa. Oliki se meleko pelottava tilann, ku joskus kohtasivat meijän pihalla - piilopaikat oli hukassa.
Kerran muista Ran*an olleen meille tullessa, niin päissään,että ku*i nukkuissaan tuvan sängyn kaikki petivaatteet. Ennenhän niissä sivustavejettävissä säilytettiin kaikenlaisia mattoja ja täkkejä päälekkäin. Sillä kertaa ei meijänkää naisväki säästelly sanojaan.
miljoonista vonkailet?
Joo mää muistan, et meijän mummolassa oli joskus Ran*a niminen mies huilaisemassa ennen kottiinsa menoa. Mää satuin kattoon akkunasta ku hänen akka tuli hakkeen. Oli se karmee näkönen ku tuli piha mäkeä ylös. Mää säikähdin ja huusin "nyt se pitkä tullee". Sen jälekkeen mää oli hilijaa ja kuuntelin sitä ku se sätti ukkoaan. Viellä tänäki päivänä mää pelekkään ja kammoksun sitä pitkää.
tulee aina mieleen, kun hänet näkee.
Mutta toisaalta menneet on menneitä ja lapsuudessa kaiken näkee erilailla. Hän on aivan herttainen mummu, joskin "omalaatuinen" - niin kuin moni meistäkin.
kilipakirijottelijoihen lauantai-aaamu on avautunu? Tuntuuko siltä, että tilapäisiä, toistaiseksi voimassa olevia raittiuslupauksia pittää tehä. Maistuko suolapala vai olittako makkeen perrään? Mulla itellä enempi suolasta teki mieli.
kaikki on niin vasuria nykyään.
Meijä kepulien seura ei kelepaa mihinkään.
jäämään kottiin? Olisit vaan menny vasurien tilaisuuteen, jos ei muusta niin uteliaisuuvesta.
Vaan onneksi sulla on tää palsta, johon voi kirijotella.
joka ei sinne vasuri-kokkoukseen oo menny.
Mitä meinaat tehä?
päivälle sinne kokkoukseen. On pitkän puoleinen matka. Saattas olla tillaisuus loppunu, ennenkun ehtisin paikan päälle.
ainaki minun osalta liikkeelle. Pitkään tuli nukuttua, ku eilen kiriottelin tämän päivän puolelle. Yhen raittiuskiriotuksenki oon ehtiny ilimoille päästää.
Ei tee erityisesti mieli suolasta eikä makiaa :D
aiheesta pahantuuliset emännät joutu petivaatteihen pesuun? Hyvin osasit kuvvailla isoa miestä ja pitkää akkaa. Heti nakkasi päänuppiin heistä mielikuvan.
taisivatten olla meleko tunnettuja kävijöitä usiammassa pirtissä ja piha tantereilla. Kova työmies oli Ran*a.
päätty? Siitä arveli, kun täällä on toiminta selvästi vilkastunu. Taisivat tehä salasia päätöksiä, kun en ole havainnu mittään tievotuksia. Pohittiinko polliittisia salajuonia?
mahtava keksintö. Harmittaa, kun piti tänä vuonna vasta meikäläisen tämä löytää. Pikkuhiljaa tulee tämäkin meidän palsta tutuksi eikä enää arkailuta juttuja rustata.
Paljon tässä on hyvää, mutta pahuuttakin löytyy - siis yleensä netissä.
Tietojen hankinta onnistuu helposti - ei tarvi kirjastoon asti mennä tai ostaa kymmenen kirjan tietokirjasarjaa. Tässä vain yksi esimerkki hyvästä.
Lapsille tämä saattaa olla hyvinkin vaarallinen paikka. Kaikenlaiset "vinksahtaneet" löytäneet tiensä tänne ja keksineet mitä järkyttävämpiä keinoja saadakseen "nautinnot hoidettua ja tarpeet tyydytettyä".
Ennen ne oli "kylähullun" nimikkeellä kaikki pervot. "Itseään näyttelevät" tekivät kolttosiaan pusikoissa eikä julkisilla paikoilla. Tirkistelijöitä on kanssa ollut "maailmansivu", mutta nyt nekin etupäässä netissä harrastavat - laajemmat piirit kaikilla.
Ompa sitä kuulema olemassa nettiraiskaustakin - millasta lienee, en tiedä enkä halua tietääkkään.
Suojelis Luoja lapsiaan...
kiitokseksi.
Hän uurasti ja uurasti saaden
haapavetisille oman foorumin.
tehnyt, jos tämän palstan "isä" on.
Täytys "isän" nyt pitää huolta lapsestaan. Näyttää välillä villiintyvän "lapsen" touhu ja aina pelkona on "huostaanotto" ja silloin ei ole kivaa kellään.
"Isän" rooli on myös näyttää hyvää esimerkkiä - ohjata "lasta" oikeaan oman käytöksensä kautta.
Sinä, kun tunnet Jussin pidemmältä ajalta, viitsisitkö pikkasen vihjasta hälle asiasta..
kirjoittamaan.
Ja hyvin on opastanut.
Loistavia tarinoita ja niin humoristisia,
että naapurin isännältä kerrotaan
useamman potankin haljenneen.
Kun on nauru löysänny mahan.
Kyllä V-salon ukko tunnetaan !!!
Tuo yksi on niitä Jussin höynäyttäjiä.
Kehuvat Jussia ja myös pilailevat hänen kustannuksellaan.
Hän kai uskookin osan noista ylistyksistä.
henkilö tuo Jussi, jos tämä historiantieto paikkansa pittää. Parraillaankin hänen toimintansa seurauksena melekonen määrä housun- tai kalsarinpersuksia kulluu konneen vieressä istuksijoilta. Ossaakohan kukkaan arvuutella, kuinka monen noin keskimääräsesti?
opetuslapsia enemmän kuin
jeesuksella.
Laatukin melekein yhtä hyvä.
mitä suuremmissa
määrin nuo
sinun ylistyspuhheet
mokomastaki ku Jussista
ja vieläku tietää
että tojellisuuvessa
Jussia halaveeraat!
Mietippä vähän tätäkin
"Jussilla on opetuslapsia
enemmän kuin Jeesuksella"
Halaveeraat vielä Raamattuakin!
Hyi ollakkaan ookko nää ateisti.
Rajansa kaikella kohelluksellaki.
saa ruokittua.
pyytää jussilta anteeksi vaikka
kossu-pullolla
laskiaisena.
vaikka mihin.
Ota tekevästä miehestä mallia,
jolla syvänkin kultaa.
kuhan se ensin antaa takasi
ne vuosien saatossa
ottamasa puskakuvat
hietamontulla.
Vai ootko eri mieltä ja
kuulutko sammaan poppooseen.
Haluakko ite vettää
takas tuon tolovana.
Mulla on kuule
sen verta tokumenttia,
että sinäki meet Jussin mukana
jos ilimasen kaikki.
viemäksi?
Mee jussille kupille ja
puhukaa ja pussatkaa
asiat kuntoon.
Mutta parasta vattumiestä elä moiti.
kanssa samaa mieltä. Nuo niin sanotut Jussin kannattajat, vois lopettaa kirjottelun, koska näkyvästi HALVEKSIVAT Jussia.
Jokainen osaa lukea rivien välistä tämän, myös Jussi.
että Jussin halveeraukset saa loppua tähän. Ja jos jatkat...todisteita löytyy kaikenlaiseen.
talon akka.
Ookko sinä sen pienimmän
mökin ukko?
Kun sillee jussiakin ahnehit?
käyä mummun ja papan asioilla kaupassa. Toiselle piti tuua Kulta Katriinaa ja toiselle Juhla Mokkaa. Toinen söi Lauantaita ja toinen Gotleria. Toiselle Kesäleipää ja toiselle Polakkaa.
Toinen keitti kahavinsa pannussa ja toinen kattilassa.
Nyt jos ajattelee, olivatko naimisissa ollenkaan.
Kaiken kaikiaan tavallinen pari siihen aikaan - "rakasta häntä niin ala- kuin ylämäessäkin, kunnes kuolema teidät erottaa."
Papan kanssa oli ihana juoda "Sitti suutaa".
niitä pareja, jotka elää omaa elämää rinnatusten. Ovat valinneet sellaisen elämäntavan eroamisen sijasta. Mikä siinä, jos väleissä ollaan, eikä se vaikuta lähiympäristöön.
asiaa kauppareissun teossa. Isä tarvihti suun kostukkeeksi "Presidentti" pilsneriä sekä "varaosiksi" hevosenkenkiä. Varmaan ihmettelette omituisia ostoksia, mutta sepänhommisssa tarvihti molempia. Suuta alako kuivattaa ahjon vieressä ja hevosenkenkiä tarvittiin tietenkin kengitettäviä hevosia varten. Hevosillahan on eri kokoisia kavioita, ihan niinku ihmisilläkin jalakoja. Kaikkia kenkäkokoja ei ollu varaa pitää varastossa. Kauppias rikkaampana kyläläisenä hoiti tämän "puskurivarastoinnin".
Pilsneri oli siihen aikaan puolen litran pullossa, sellasessa leveähartiaisessa. Limsapullon suu oli varustettu "patenttikorkilla", joskus sain ostaa limupullon itelleni kaupassakäyntipalakkaa. Tupakkia isä myös tarvihti. Pilliklupia poltti, sitä Klubi-77:ää. Siihen aikaan oli lapsella luotto ostaa tupakkia. Ei pelätty, eikä kait niin mietittykään koko asiaa, että kersat olis ite polttaneet tupakit.
Äitinkin pienempiä kauppa-asiota piti hoidella. Se oli ylleesä hiiva, mikä oli kaupassa käyvessä unehtunu. Piti mennä ostaan "pieni pala" hiivaa. Aina ihailin kauppiaan käden taitoa, kun karhunlangalla leikkas siitä kilon painosesta hiivakuutiosta erilleen sen pienen palan. Siinä ei saanu käsi vapista, jotta tulis nätti pieni pala.
kallistuu kohti loppuaan, aamulla maanantai ja alotamme viikon kaheksan askareet. Mitä tuonee uusi viikko ite kullekin tullessaan? Kevättä kohen ollaan kuitenkin kovaa kyytiä menossa, pientä odotusta on jo rinnassa. Uuven ruohon näkemistä sini- ja valakovuokkoineen, leskenlehtineen ja muuttolintuineen. Vielä kun muutama viikko jaksellaan ootella, niin aurinko alakaa jo kummasti päivällä lämmittää.
Raittiuskilipakirjotukset saavuttivat yllättävän ison suosion. Asiallisia juttuja läppeesä. Sanosin, että tämän kirjotuskilipailun voittajia olivat kaikki kirjottajat, toivon mukkaan myös lukijat. Kiitos kaikille!
Terveisin alottelija
Tämmösiä alotuksia pitäs saaha usseimmin. ja kaippa tätä voi jatkaa viikollakin.
hyvillä mielin voi taas aamulla alottaa elannon ansainnan perheelle. Jo toki tätä olisi mukavaa jatkaa viikollakin, paljo jäi vielä asioita, mitä ei ehtiny kertoilla, jälellä. Toivottavasti muillakin kun mulla.
vai mitä lie, mutta kyllä tympäsee taas lähtiä huomenna töihin. Väsyttää pelekkä ajatuskin aamusesta ylösnoususta.
Aamuvuorot pitäs olla sellasia, että niitä tekis vain ne joitten rupille ne passaa. Pitäs säätää laki, että jokkainen saa mennä töihin sillon ku sattuu herräämiseltään joutavan. Pitäs tehä päivän aikana se kaheksan tuntia töitä, mutta päivällä ois sallittua myös siesta - niin ku "Pölöhölässä" ken muistaa kahtoneensa.
räväkämpiä aloituksia heti maanantai aamun kunniaksi.
ja ihan mukavasti meni. Maanantait on aina vähän hittaasti aukeavia, ku viikonloppu on ollu vappaa.
Keskiviikon yli, ku pääsee taas lasketellaan kohti uutta vapaata - jos tekee ykstotista päivävuoroa. Onneksi vuorotyö on keksitty ja näin vaihtelunhaluselle ihimiselle se käy parraiten laatuun.
omat mieltymyksensä ja tykkäämisensä työajankohan suhteen. Mulla on menny viimeset 15 vuotta putkeen päivätöissä. Sitä ennen meni osittaisissa reppuhommissa 13 vuotta. Ja taas sitä ennen reilu kymmenen vuotta päivähommissa. En kyllä vapaaehtosesti vaihtas takasi reppuhommiin, vaikka monipuolista säntäilyä paikasta toiseen olikin. Ei tarvinnu yhellä paikkakunnalla montaa päivää vanheta, kun jo taas kävi kutsu toiselle puolelle maata. Alako moinen ennen pitkää käydä meleko raskaaksi. Kottiin päin suuntas autonnokan hyvin mieluusti. Mittään ei oikein voinu harrastaa, tahto kotonaoloaika kulua lepäillessä ja uusia voimia keräillen. Reppuhommien alakuvaiheessa tahto kaiken kukkuraksi vappaa-aika kulua auton korjuussa. Ei ollu varaa uuteen kulupeliin, rahat piti laittaa asuntovelan maksuun. Arvostan suuresti nykystä säännöllistä päivätyötä. Kaks- tai kolomevuorotyöstä samassa työpaikassa en ommaa kokemusta, mutta sitä oon mietiskelly, mahtaisko siinä mennä unirytmi sekasin?
Oli niissä kulukuhommissakin oma viehätyksensä. Aivan selevästi havaihti eri puolilla suomea asuvilla ihmisillä olevan omanlaisensa kulttuurin ja luonteenpiirteet. Murteet eri paikkakunnilla toivat myös piristävän lisän reppumiehen arkeen.
niinko monessa muussakin, että "aika aikansa kutakin". Nuorempana sitä jakso aivan erilailla valvoa ja tehdä muutenkin asioita toisin, kun näin keski-ikäisenä(?). Vanhana taas valvotaan, kun ei nukuta - tai ollaa muuten vaan aamuvirkkuja jaillantorkkuja.
Reissuhommaton varmaan kans sellasia, että niitä jaksaa nuorempana paremmin. Mutta se on totta, että reissuhommat avartaa elämänkatsomusta kummasti, sekä kotonajoukoilla että reissarilla.
minäkin olen vuosien saatossa päässyt. Jotenkin oon myös joutunu toteammaan, ikkäänkuin silimät on avautunu enemmän ja enemmän huomaamaan, miten monimutkaista tämä maailman meno on. Miten mahottoman pieni ripaus on yhen ihimisen työpanos ja ossaaminen suhteessa yhteiskunnan rakenteeseen ja toimintoihin. Vois myös sanoa, mitä enemmän näkee, sitä tyhmemmäksi itsensä tuntee. Mulla on jääny mieleen koulun rehtorin sanat eväänä elämää varten: "Muistakaa sitten pojat, tekniikan polut ovat mutkikkaita mutkikkaita". Tähän oon itekseni aatellu sopivaksi lisätä: "Puhumattakaan kaupan kuvioista". Kenenkään ei kannata paukutella henkseleitään osaamisellaan.
......seppo räihä 21 !!!!!!!!!
eduskuntaan vasureita.