Ehkä on väärä foorumi, mutta eipä mitään. Mielenterveyteen tämä liittyy kuitenkin.
Eli kysymys kuuluu; MIKSI sanonta on että naiset ja lapset ensin? Luullakseni siksi, että miehet kyllä pärjäävät siinä missä naiset ja lapset eivät.
Aina kun tapahtuu jotain kamalaa lapsille, niin se on yhteiskunnassa hirveää. "2-vuotias lapsi hukkui", "4-vuotias jäi auton alle", "1-vuotias joi myrkkyä"...
Ihan väärin!
Ja sitten jos sama käy vaikka keski-ikäiselle tai jo koulunsa käyneelle, se ei ole läheskään yhtä kamalaa.
Oikeasti asia on niin että yhteiskunta ei ole pistänyt vielä paljoa varoja lapsiin. Siksi lapsen kuolema, hyvin varhain, on yhteiskunnalle edullisinta.
Mutta jos jo koulunsa ja armeijansa käyny kuolee, se on todella paha! Yhteiskunta on maksanut koulut, työtä on laitettu tähän henkilöön, työtä ja rahaa.
Ja eihän lapset vielä mitään mistään ymmärrä! Jos lapsi kuolee kohdussa, eihän se vielä edes tajua yhtään mistään mitään, niin niitä ei kuolemakaan haittaa. Sitä vanhempia sen sijaan haittaa.
Eli näin. :)
Discuss!
Eli kysymys kuuluu; MIKSI sanonta on että naiset ja lapset ensin? Luullakseni siksi, että miehet kyllä pärjäävät siinä missä naiset ja lapset eivät.
Aina kun tapahtuu jotain kamalaa lapsille, niin se on yhteiskunnassa hirveää. "2-vuotias lapsi hukkui", "4-vuotias jäi auton alle", "1-vuotias joi myrkkyä"...
Ihan väärin!
Ja sitten jos sama käy vaikka keski-ikäiselle tai jo koulunsa käyneelle, se ei ole läheskään yhtä kamalaa.
Oikeasti asia on niin että yhteiskunta ei ole pistänyt vielä paljoa varoja lapsiin. Siksi lapsen kuolema, hyvin varhain, on yhteiskunnalle edullisinta.
Mutta jos jo koulunsa ja armeijansa käyny kuolee, se on todella paha! Yhteiskunta on maksanut koulut, työtä on laitettu tähän henkilöön, työtä ja rahaa.
Ja eihän lapset vielä mitään mistään ymmärrä! Jos lapsi kuolee kohdussa, eihän se vielä edes tajua yhtään mistään mitään, niin niitä ei kuolemakaan haittaa. Sitä vanhempia sen sijaan haittaa.
Eli näin. :)
Discuss!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kylläpäs on taas niin pateettista ja ÄLYLLISTÄ, onnekseni en ole sinun äitisi!
entäs jos satut olemaankiin mun äitii!!!!!
että ihmisen arvo muuttuu ajan ja aseman mukaan eli lapsen kuolema on pahasta, ja jos kuuluisa kuolee on se kauheaa ja jos perheenäiti (pikkulasten) kuolee on se mutta jos tavallinen vanhus tai lapseton aikuinen tavallinen työntekijä niin ei sitä edes huomata
mutta jälleen jos tuo sama ihminen sattuu kuolemaan erilaisesti eli vaikka tsumanissa tai kidnapattuna suomalaisena...tulee siitä tragedia joka saa huomiota koska suomalaisuus on silloin valttia. Ulkomaalaisten kuolemasta ei piitata yleisesti...varsinkaan jos se ei tapahdu lähimaissa.
Ja ihmiset perää oikeuksia tsunamissa tms. mutta jos ihminen kuolee yksittäisesti niin sen omaisten surua ei niin kovin enään painotetaanka saati että mietittäs kuka korvaa ja miksi.
elämä on kummallista ja ihmisen arvo myös.
Lapsissa on tulevaisuus. Lapsen kuolema on perheessä varmaan pahinta, mitä voi tapahtua. Mitä väliä, kirjoitetaanko siitä kissankokoisin kirjaimin iltapäivälehdissä?
Ajatelkaa omaisia, olipa kuollut, minkä ikäinen tahansa, siellä se suru, ikävä, kaipaus, viha, rakkaus, syyllisyys, ja kaikki muut tunteet, jotka kuuluu ihmisyyten, ovat. Joko kuolemallakin kilpaillaan? Surullista, tosi surullista.
Ei pidä nykytietämyksen mukaan paikkansa, että sikiö ei äitinsä kohdussa tunne tai tiedä mitään. Se tuntee kipua, se voi jopa aivastella, se tuntee äitinsä ja isänsä äänet ja muut tutut ympärillä 9 kuukauttua olleet äänet. Miksi sikiön kuolema olisi jotenkin "helpompi" tai "oikeutetumpi" kuin jo syntyneen, minkä ikäisen tahansa.
Eikö kuolema olekaan enää yksityisasia? Varsinkin, jos on "julkkis", ihminen mielletään kuuluvaksi kaikille. Ei pidä paikkansa. Lehdistö ja lehtiä ostavat ja lukevat ihmiset ovat kuin korppikotkat saaliilla. Surullista, niin surullista.
Itseasiassa se hirveys on kai lähinnä se että läheisille pienen lapsen kuolema on luonnotonta.
Geneettisesti on luonollista että vanhus kuolee mutta luonnotonta että lapsi kuole. Siksi lapsen kuolema tuntuu pahemmalta. Lapsi myös mielletään puolustuskyvyttömäksi eli sellaiseksi jota ihmisten vietit vaatii puolustamaan kaiken tavion. Tämä tavoite on epäonnistunut jos lapsi kuolee.
On totta että kohdussa kuollut lapsi tuskin voi itse asiasta välittää mitätöntä hyttystä enempää. Se tuska onkin muitten harteilla.
Jos asiaa tarkastelee uhrin(=kuolleen ihmisen)tasolla niin olet oikeassa siinä että pienen lapsen kuoleminen on pienempi paha kuin aikuisen ihmisen kuoleminen.
on tulevaisuus tai ainakin pitäisi olla. On jotenkin luonnon oman kiertokulun vastaista, että pieni lapsi, joka on vasta elämänsä kynnyksellä kuolee. Lisäksi lapsi on puolustuskyvytön ja suurin osa ihmisistä tuntee suojeluviettiä pientä ja heikkoa kohtaan. Lapsen kuolema tuntuu aina vievän palasen viattomuutta mukanaan. Maailma on niin julma ja kova ja monesti lapsissa näkee sen herkkyyden, avoimuuden ja rehellisen innokkuuden mitä aikuisissa ei enää ole.
Eiköhän läheisen kuolema kosketa aina. Ei sillä ole merkitystä onko kuollut aikuinen vai lapsi. Vanhan ihmisen kohdalla kuoleman voi nähdä vapahduksena pitkän elämän jälkeen. Hän sai ainakin elää ja kokea pitkään. Lapsena kuolleelta tuo mahdollisuus on viety. Niin kuin linnulta olisi siivet katkaistu juuri, kun hän on oppinut lentämään.
Tosiaan tuo kirjoituksesi liittyy mielenterveyteen, nimittäin omaasi.
Hyviä pointteja teillä.
Tosiasia on että syntymätön lapsi ja nuorikin lapsi, jos ei vielä kuolemaakaan osaa käsitellä, ei sitä paljoa kuolema haittaisi.
Ja mitä ihmisten suojeluviettiin tulee; eiköhän se ole evoluution luoma asia. Onhan se todella hyvä lajinkehityksen kannalta että isä ja äiti suojelevat ja rakastavat lastaan. He eivät rakasta häntä mistään muusta syystä kuin siitä että aivot tuottavat hyvänolon ja lämmön tunteita, ja muitakin tunteita, joista ihmiset pitävät. Tästä samasta syystä et rakasta tiettyjä muita asioita elämässäsi, aivojen.
Evoluutio on tehnyt hyvää työtä. Mites olis jos vanhemmat hylkäisivät lapsensa heti syntymästä, vihaisivat sitä eivätkä välittäisi ollenkaan mitä sille tapahtuu? Uskoisin ettei tämä laji (ihminen) olisi tällöin selvinnyt.
Ja ihminen ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään, jos menee ja hankkii lapsen ja "rakastuu" siihen eli nauttii aivojen tuottamista bonuksista häntä ajatellessa; kun lapsi kuolee. Mitäs menit hankkimaan, syytä vain itseäsi tästä surusta!
Ja miksi on surua? Juuri siksi että ihmiset välttäisivät sitä. Taas lajinkehityksen ja hengissäolemisen perusedellytyksiä.
Tuskin kukaan meistä menee iskemään kirvellä kättään poikki. Suojeluvietti. Evoluution mukanaaan tuoma hyvä asia.
Siksi ihmiset suojelevat lapsiaan, kun eivät halua sitä surua itselleen, eli eivät halua aivojen vapauttavan tiettyjä aineita.
Kaikki on loppujen lopuksi aivoista kiinni. Ihan kaikki.
Tosiasiaa on myös se ettei kukaan tee hyvää tekoa koskaan oikeasti toiselle ihmiselle toisen ihmisen takia, vaan oman itsensä takia. "Annoin hänelle ruusun koska saan siitä itse hyvänolontunteen."
Koulutettu ja arvonsa tunteva, järkevä ihminen tietää nämä asiat todeksi.
Oletko kenties tehnyt tutkimuksen asiasta vai yritätkö keskustella filosofiselta pohjalta? On nimittäin suuri ero pohdiskella asioita filosofisina kysymyksinä kuin kokea jotain itse.
Mielesäni ainoa ehdoton rakkaudenmuoto, on rakkaus lapseen. Siihen ei sisälly, ei ainakaan pitäisi sisältyä omia toiveita, joita lapsi toteuttaa ja "ansaitsee" siten rakkauden.
"He eivät rakasta häntä mistään muusta syystä kuin siitä että aivot tuottavat hyvänolon ja lämmön tunteita, ja muitakin tunteita, joista ihmiset pitävät." Osittain totta. Mennäänpäs kuitenkin muutamia satoja vuosia taaksepäin. Miten oli silloin? Ensinnäkin lapsia ei pidetty lapsina, niin kuin nykyään, vaan he olivat pieniä, kehittymättömiä aikuisia. Paljonko oli äidin tai isän ehdotonta rakkautta lapseen, kun esim. Englannissa lapsia käytettiin uunin piippujen puhdistajina. Köyden avulla heidät laskettiin piippuun ja he hoitivat työnsä. Olivat sopivan kokoisia siihen hommaan, kun aikuinen ei mahtunut. Mitähän vanhiempien aivot silloin tuottivat, kun antoivat lapsensa nokisutarin "työkaluksi". Mitä tunsi lapsi? Siitä on olemassa laulukin, jonka varmaan tunnet "Pieni nokipoika vaan, uunin piippuun katoaa..."
Mielestäsi evoluutio on tehnyt hyvää työtä. Otanpa siihenkin esimerkin. Vammainen lapsi, esim. älyllisesti kehitysvammainen. Luuletko, ettei vuosisatojen saatossa tällaisia lapsia olisi hylätty? Siitä ei ole sataa vuottakaan, kun esim. Hitler "puhdisti rotua" ja kävellytti myös em. ryhmän kaasukammioon. Eikä Hitler edes ollu ainut, kyllä vanhemmatkin hylkäsivät näitä "epäonnistuneita" lapsia, ei kaasukammioon, mutta laitoksiin. Miksi evoluutio ei luonut ihmisestä samlla hyväksyvämpää erilaisuutta kohtaan? Filosofian kannalta tässä on kysymyksessä moraali.
Jos kappaleesi, joka käsittelee lapsen hankkimista, on samalla oma mielipiteesi, niin toivottavasti et hanki lasta ikinä. Lapsen ja vanhemman suhde, on paljon muutakin kuin tiedettä, aivojen kemiaa. sen ymmärtää täysin vasta, kun on oma lapsi, mutta sinulla ei ehkä ole edellytyksiä hankkia lasta.
Totta on, että ihminen suree myös omaa menetystään, kun joku kuolee. Totta on myös se, että ihminen suree kuollutta. Mitä nuoremmasta on kyse, sitä epäoikeudenmukaisempaa se on. Nämä ovat tunteita, joita ei voi mitata millään mittarilla.
Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että niin epäitsekästä ihmistä ei olekaan, joka ei myös saisi jotain tehtyään jollekin hyvän teon. Esim. Äiti Teresa, kaikki kunnia hänen hienolle työlleen, ei tehnyt sitä pelkästään siksi, että oli niin hyvä vaan, koska sai siitä itselleen hyvän olon, siis toisten auttamisista. Näitä "Äiti Teresoja" saisi olla enemmänkin. Ihminen ei ole pyhimys, eikä ihmisestä tule pyhimystä, koska se ei kuulu ihmisyyteen, mutta ihan hyvä ihminen, voi jokaisesta tulla. Se on kiinni vain ja ainoastaan jokaisesa meistä itsestä.
että tuntee tervettä mielihyvää autaessaan apua tarvitsevaa?
Tässä yhteydessä: Erikseen huijarit joden tarkoitusperät ovat vilpilliset.