gdgdhfg

Kauniista viesteistä ja kannustuksesta. Ehkä se olikin hyvä kun "hölmöilin", että väkisin loppujen lopuksi vietiin hoitoon. Tässä uudessa paikassa hoitajat ovatkin aivan toisenlaisia kuin edellisessä missä monesti olen ollut. Ei tämä olekkaan niin paha kuin oletin, että kaikki ovat samanlaisia ja joka laitoksesta löytyy ne minun mielestä huonot hoitajat. Ammattitaitoisiahan kaikki ovat, ehkä se, ettei minulla ole viime aikoina ollut lääkitystä laisinkaan, teki minusta tälläisen kun olin, nyt koen, että jopa tässä ajassa lääkkeet ovat tehonneet hitusen, olen saanut nukuttua ja ollut juomatta. Saanut puhuttua omanhoitajan kanssa asioista, kiitos myös kuuluu suurelta osalta hänelle. Aivan ihana hoitaja, nuori, mutta tuntuu, että hän ymmärtää minua erittäin hyvin. Koskaan en näin avoimesti ole pystynyt puhumaan ongelmistani kenellekkään, mutta tämä hoitaja on jotain aivan eriluokkaa kun entiset.

Silti, on tämä rankaa olla erossa viikot lapsista, vaikka uskonkin tämän tällä kertaa tuottavan jotain HYVÄÄ tulosta. Toivon, että he jaksavat nyt tämän ajan kun olen vain viikonloppu-äiti, ehkä tämä työ palkitaan:)

ap. kirjoitti:

Kauniista viesteistä ja kannustuksesta. Ehkä se olikin hyvä kun "hölmöilin", että väkisin loppujen lopuksi vietiin hoitoon. Tässä uudessa paikassa hoitajat ovatkin aivan toisenlaisia kuin edellisessä missä monesti olen ollut. Ei tämä olekkaan niin paha kuin oletin, että kaikki ovat samanlaisia ja joka laitoksesta löytyy ne minun mielestä huonot hoitajat. Ammattitaitoisiahan kaikki ovat, ehkä se, ettei minulla ole viime aikoina ollut lääkitystä laisinkaan, teki minusta tälläisen kun olin, nyt koen, että jopa tässä ajassa lääkkeet ovat tehonneet hitusen, olen saanut nukuttua ja ollut juomatta. Saanut puhuttua omanhoitajan kanssa asioista, kiitos myös kuuluu suurelta osalta hänelle. Aivan ihana hoitaja, nuori, mutta tuntuu, että hän ymmärtää minua erittäin hyvin. Koskaan en näin avoimesti ole pystynyt puhumaan ongelmistani kenellekkään, mutta tämä hoitaja on jotain aivan eriluokkaa kun entiset.

Silti, on tämä rankaa olla erossa viikot lapsista, vaikka uskonkin tämän tällä kertaa tuottavan jotain HYVÄÄ tulosta. Toivon, että he jaksavat nyt tämän ajan kun olen vain viikonloppu-äiti, ehkä tämä työ palkitaan:)

parempi viikonloppuäiti, kuin ei äitiä ollenkaan..
onnea matkaan.

ap. kirjoitti:

Kauniista viesteistä ja kannustuksesta. Ehkä se olikin hyvä kun "hölmöilin", että väkisin loppujen lopuksi vietiin hoitoon. Tässä uudessa paikassa hoitajat ovatkin aivan toisenlaisia kuin edellisessä missä monesti olen ollut. Ei tämä olekkaan niin paha kuin oletin, että kaikki ovat samanlaisia ja joka laitoksesta löytyy ne minun mielestä huonot hoitajat. Ammattitaitoisiahan kaikki ovat, ehkä se, ettei minulla ole viime aikoina ollut lääkitystä laisinkaan, teki minusta tälläisen kun olin, nyt koen, että jopa tässä ajassa lääkkeet ovat tehonneet hitusen, olen saanut nukuttua ja ollut juomatta. Saanut puhuttua omanhoitajan kanssa asioista, kiitos myös kuuluu suurelta osalta hänelle. Aivan ihana hoitaja, nuori, mutta tuntuu, että hän ymmärtää minua erittäin hyvin. Koskaan en näin avoimesti ole pystynyt puhumaan ongelmistani kenellekkään, mutta tämä hoitaja on jotain aivan eriluokkaa kun entiset.

Silti, on tämä rankaa olla erossa viikot lapsista, vaikka uskonkin tämän tällä kertaa tuottavan jotain HYVÄÄ tulosta. Toivon, että he jaksavat nyt tämän ajan kun olen vain viikonloppu-äiti, ehkä tämä työ palkitaan:)

hienoa kuulla, että sinulla menee paremmin. säikäytit kyllä pahemman kerran, mutta ei tarvitse olla pahoillaan, sellaista se masennus on. uskon että onnistut paranemaan, olet jo nyt päässyt paljon eteenpäin :)

___ kirjoitti:

hienoa kuulla, että sinulla menee paremmin. säikäytit kyllä pahemman kerran, mutta ei tarvitse olla pahoillaan, sellaista se masennus on. uskon että onnistut paranemaan, olet jo nyt päässyt paljon eteenpäin :)

Kiva on kuulla teiltä ihanilta ihmisiltä pelkkää positiivisuutta vaikka tein todella inhottavasti. Säikähdin itsekkin mitä sinä iltana oli tapahtunut, omia muistikuvia ei sen jälkeen kamalasti ole kun kotoa poistuin, mutta nekin selvisivät jälkeenpäin, hävettää, mutta lupasin, että toi oli viimeinen kerta kun mitään yhtä typerää teen. Heräsin suljetulla osastolla lepositeistä sillon aamulla ja olinkin niissä melkein kaksi päivää. En tiedä kauanko hoito jatkuu, mutta luultavasti vielä kuukauden päivät ja sitten avohoitoon, taas. Kunpa sieltä löytyisi yhtä ihanahoitaja kun tämä osastolla oleva. Pelkään, että kaikki kaatuu siihen, että hyvä hoitaja jää ja minulle "ei mieleinen" tulee tilalle. Mitä sitten käy, en haluis ajatella sitä, mutta pakosti mielessä pyörii, loppu elämää en aio suljetulla viettää. Ja tuskin on tarvekkaan kun oikea lääkitys löytyy...

ap. kirjoitti:

Kiva on kuulla teiltä ihanilta ihmisiltä pelkkää positiivisuutta vaikka tein todella inhottavasti. Säikähdin itsekkin mitä sinä iltana oli tapahtunut, omia muistikuvia ei sen jälkeen kamalasti ole kun kotoa poistuin, mutta nekin selvisivät jälkeenpäin, hävettää, mutta lupasin, että toi oli viimeinen kerta kun mitään yhtä typerää teen. Heräsin suljetulla osastolla lepositeistä sillon aamulla ja olinkin niissä melkein kaksi päivää. En tiedä kauanko hoito jatkuu, mutta luultavasti vielä kuukauden päivät ja sitten avohoitoon, taas. Kunpa sieltä löytyisi yhtä ihanahoitaja kun tämä osastolla oleva. Pelkään, että kaikki kaatuu siihen, että hyvä hoitaja jää ja minulle "ei mieleinen" tulee tilalle. Mitä sitten käy, en haluis ajatella sitä, mutta pakosti mielessä pyörii, loppu elämää en aio suljetulla viettää. Ja tuskin on tarvekkaan kun oikea lääkitys löytyy...

kannattaa varmaan kertoa noista sun peloista niille hoitajille, usein kai mahdollista vaihtaa jos et tule toimeen jonkun kanssa. esim. psykologin vaihto on aika tavallista, minkäs sille mahtaa jos ei homma suju.
mielen sairaudet on siitä ikäviä, että eihän sitä aina ymmärrä mitä on tekemässä ja tulee tehtyä aika ikäviäkin juttuja. mutta kyllä useat ihmiset ymmärtävät, että sinä et niin tekisi, vaan se sairaus saa ihmeellisiä aikaan. älä jää syyttelemään itseäsi, vaan keskity parantumiseen pienin askelein. ajattele mitä kaikkea kivaa voit sitten kesällä tehdä lastesi kanssa, ei kesään enää kauaa ole :D

___ kirjoitti:

kannattaa varmaan kertoa noista sun peloista niille hoitajille, usein kai mahdollista vaihtaa jos et tule toimeen jonkun kanssa. esim. psykologin vaihto on aika tavallista, minkäs sille mahtaa jos ei homma suju.
mielen sairaudet on siitä ikäviä, että eihän sitä aina ymmärrä mitä on tekemässä ja tulee tehtyä aika ikäviäkin juttuja. mutta kyllä useat ihmiset ymmärtävät, että sinä et niin tekisi, vaan se sairaus saa ihmeellisiä aikaan. älä jää syyttelemään itseäsi, vaan keskity parantumiseen pienin askelein. ajattele mitä kaikkea kivaa voit sitten kesällä tehdä lastesi kanssa, ei kesään enää kauaa ole :D

Koitan rohkaista itseäni ja kertoa peloista, ehkä tälle hoitajalle pystyn sen sanomaan. Katsotaan päivä kerrallaan, ei onneksi ole vielä ihan ajankohtainen, tosin asia vaivaa itseäni. Turhaa mietin, mutta minkäs teet=( Toivottavasti onnistun saamaan "hyvän" hoitajan. Kokemuksesta tiedän, että luottamus on välttämätön, muuten homman voi unohtaa ja harvoin kolahtaa juuri se itselleen sopiva.

Nyt jo tuntuu ahdistus rinnassa kun tietää, että huomenna joutuu menemään takaisin ja olemaan erossa lapsista. En muista millon viimeks oon tällä tavalla nauttinu muksujen seurasta niinkun tänä viikonloppuna. Jaksoin jopa raahata itseni lasten kanssa luistelemaan=) Johtuneeko se lääkkeistä vai mistä tällänen energia-aalto tuli...(?)

Ajattelin, että juuri sinä olisit kaikkein "vihaisin" siitä mitä aiheutin, ehkä sisimmässäsi oletkin, mutta on sulla oikeuskin. Kiva silti kun kirjottelet=)

ap. kirjoitti:

Koitan rohkaista itseäni ja kertoa peloista, ehkä tälle hoitajalle pystyn sen sanomaan. Katsotaan päivä kerrallaan, ei onneksi ole vielä ihan ajankohtainen, tosin asia vaivaa itseäni. Turhaa mietin, mutta minkäs teet=( Toivottavasti onnistun saamaan "hyvän" hoitajan. Kokemuksesta tiedän, että luottamus on välttämätön, muuten homman voi unohtaa ja harvoin kolahtaa juuri se itselleen sopiva.

Nyt jo tuntuu ahdistus rinnassa kun tietää, että huomenna joutuu menemään takaisin ja olemaan erossa lapsista. En muista millon viimeks oon tällä tavalla nauttinu muksujen seurasta niinkun tänä viikonloppuna. Jaksoin jopa raahata itseni lasten kanssa luistelemaan=) Johtuneeko se lääkkeistä vai mistä tällänen energia-aalto tuli...(?)

Ajattelin, että juuri sinä olisit kaikkein "vihaisin" siitä mitä aiheutin, ehkä sisimmässäsi oletkin, mutta on sulla oikeuskin. Kiva silti kun kirjottelet=)

en todellakaan ole vihainen, olen vain helpottunut siitä että pääsit hoitoon ja olet hengissä. en tiedä kuinka joku voisi olla vihainen, jos vähänkään ymmärtää masennuksesta ym.

tuommoisista pieneltä vaikuttavista asioista, kuten lasten kanssa luistelusta voit varmasti löytää elämänilon uudelleen... varmasti tekee hyvää päästä jostain laitoksesta ihan tavallistakin arkea näkemään.

kirjoittele kuulumisiasi kun nettiin pääset :>