paha olla

viime yö oli aika paha. en saanu nukuttua. kauheen levoton, hermostunut, ahdistunut olo. pyörin sängyssä, kuuntelin radiota, välillä nukahdin ½-1tunniksi, sitten taas heräsin enkä saanut unta. äsken sain nukuttua sohvalla kolme tuntia. väsyttää ihan penteleesti. ruoka ei maistu. aloitin efexorin eilen. aiheuttaa öklöä oloa. ei sillä, on aiemminki pitkän aikaa ollu huono olo. varsinki aamulla ja illalla. ja päivällä... eli melkeen koko ajan. yöllä levoton ja ahdistunut. kauheen heikko olo. johtuunee siitä kun ei saa syötyä. yritän nyt tässä aamiaista ahtaa mahaani, mutta ei oikeen maistu. jos ees leivän sais syötyä. päätäki särkee kokoajan. tupakkaa palaa. seki piti lopettaa uutenavuonna. pah. en lupaa enää ikinä mitään ku en kuitenkaan onnistu pitämään lupauksia. psykologille piti luvata etten tapa itteeni, jos sen edes sais pidettyä. on niin turhautunu olo. ja turha. musta ei oo ku harmia muille, ja vaivaa. täälläkin vaan marisen omaa pahaa oloani.. ois niin helpottavaa sanoa kaikelle hyvästit, lopettaa turha taisteleminen, kun tästä ei näy tulevan loppua. oon liian väsynyt jatkamaan. miksi aina ajattelen että kyllä minä vielä tämän päivän jaksan, kyllä minä vielä huomiseen? mitä minä odotan sen huomisen tuovan?? se ei tuo muuta kuin lisää pahaa oloa ja rakkaalleni lisää tuskaa.
8623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

voimia sulle nähdä kauneutta ympärilläsi. ehkä rakkaudesta.

Äänestä
  • terveydestäni,ja juoksen sairaalassa,Luulisi,että ihminen on tyytyväinen,kun on edes suurinpiirtein terve ?Käy keskustelemassa lääkärissä,kerro tunteistasi,

    Äänestä

  • vakavasti,nyt taistelen jok... kirjoitti:

    terveydestäni,ja juoksen sairaalassa,Luulisi,että ihminen on tyytyväinen,kun on edes suurinpiirtein terve ?Käy keskustelemassa lääkärissä,kerro tunteistasi,

    psykologilla(vai psykiatrilla?)tulee käytyä harva se päivä, ja ihan säännöllisestikin vielä. se vaan on niin turhauttavaa! kun missään ei oo mitään mieltä eikä ideaa, mikään ei tunnu miltään, elämäkin tuntuu niin yhdentekevältä! ei jaksa mitään. sängystä nousu on luokiteltavissa urheiluksi, ja suihkussa käynti on ylivoimaista. kaksi kertaa viikossa saa riittää. kun ei vaan jaksa!
    vaihtaisin mielelläni osia kanssasi. saisit sinä elää pidempään, ja ei minun tarvitsisi elää itseni kanssa enää kauaa..
    kun ei ole mitään mitä varten elää, ei muuta kuin oma rakas, jolle tuotan tuskaa omalla pahalla olollani. en halua satuttaa häntä. emmää halua että hällä on paha olla mun takia. minen ymmärää miten hän on jaksanu katella ja kuunnella ja lohduttaa ja halata mua päivä toisensa jälkeen ku minä oon vaan tämmönen paska. ihan hävettää.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    ...aivan kuin mun miehen suusta (paitsi hän ei itse edes tiedä olevansa ehkä masentunut).... olen alkanut epäileen et jotain on nyt vialla... mistä voi tietää varmasti? miten saa apua? alan olla suhteellisen väsyny jokapäiväiseen säälikäyttäytymiseen...

    Äänestä

Hei!
Etkö sen lääkkeen takia pysty syömään vai tekeekö ahdistunut olo ruokahaluttomuutta? Mulla aikoinaan uusi masennuslääke aiheutti pahoinvointia. Piti sitten palata vanhaan tuttuun masennuslääkkeeseen.
Jos taas ruokahaluttmuutesi johtuu ahdistuksesta yms. niin syö heti sitten kun olosi on vähääkään parempi. Mä söin aikoinaan vähän varastoon kun oli parempi hetki/päivä menossa. Sitten saattoi tulla päivä etten pystynyt kun tomaattia syömään.
Lähde ulos ulkoilemaan ja käy hoitajalla/terapeutilla pohtimassa syitä pahaan oloosi! Tsemppiä!
Muista että elämä voi olla myös ihanaa... jäät paljosta paitsi jos luovutat!

Äänestä
  • ei se lääkkeen takia... ruokahalu vaan kadonnu totaalisesti, välillä taas tuntuu että on vaikee ees niellä mitään ku on niin paha olla. efexor pitäs ottaa oikean ruoan kanssa, siis enemmän ruuan ku voileivän, mutta mitä voi jos ei koko päivänä voi syödä ku sen yhden leivän.
    "Lähde ulos ulkoilemaan ja käy hoitajalla/ terapeutilla pohtimassa syitä pahaan oloosi!" käyn käyn. siellähän minä käyn. ulos en kyllä jaksa mennä enempää ku koirat pissattaan sillon ku rakkaani on töissä ja tupakilla käydä. joskus pimeällä käyn pitkilläkin kävelyillä, kun ulkona ei ole ketään muita ja kukaan ei näe mua ja saa olla rauhassa niin rähjäisen näkönen ku haluaa ja välillä pysähtyä penkalle itkemään.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    ei se lääkkeen takia... ruokahalu vaan kadonnu totaalisesti, välillä taas tuntuu että on vaikee ees niellä mitään ku on niin paha olla. efexor pitäs ottaa oikean ruoan kanssa, siis enemmän ruuan ku voileivän, mutta mitä voi jos ei koko päivänä voi syödä ku sen yhden leivän.
    "Lähde ulos ulkoilemaan ja käy hoitajalla/ terapeutilla pohtimassa syitä pahaan oloosi!" käyn käyn. siellähän minä käyn. ulos en kyllä jaksa mennä enempää ku koirat pissattaan sillon ku rakkaani on töissä ja tupakilla käydä. joskus pimeällä käyn pitkilläkin kävelyillä, kun ulkona ei ole ketään muita ja kukaan ei näe mua ja saa olla rauhassa niin rähjäisen näkönen ku haluaa ja välillä pysähtyä penkalle itkemään.

    Hei!
    Sehän on hyvä että sulla on koira. Silloinhan ulkoiltua tulee ihan riittävästi ja muutenkin lemmikeillä on ihmiseen myönteinen vaikutus!
    Mä oon enempi kissaihmisiä. Eli en oo energinen että jaksaisin ulkoiluttaa koiraa monta kertaa päivässä. Oon kyllä yrittänyt!!
    Mun piti aikoinaan saada pohtia omaa elämääni terapiassa uasempi vuosi. Elämätön elämä, pelkotilat, itsepetos ja myös toisille valehtelu. Vääristelin itselleni elämääni ja kokemuksiani; en pystynyt enää iloitsemaan enkä suremaan .Olin oikeastaan tyhjä kaivo, kun aloin terapiani. Vaikeeta oli juuri se että oli tosi paha olla (tuskatiloja, ahdistusta), mutta en itsekään tiennyt mistä se johtui! Oli kamala urakka alkaa hahmottaa omaa pahaa oloa, syyllisyyden tunteita,pelkoja, pettymystä opinnoissa, miessuhteissa jne. Vähitellen alkoi löytyä sanoja pahalle ololle ja sitä myötä tunteita - vihaa, surua, masennusta- ... ja vähitellen tuli myös se löytämisen riemu, kun alkoi ymmärtämään itseään, tuntemuksiaan, mistä kaikki johtuu...

    Onko sulla muut ihmissuhteet kunnossa? Vanhempiin, kavereihin, sisaruksiin... Tärkeetä on huoletia ihmissuhteitstaan - vaan ensin täytyy tietty oppia tulla toimeen itsensä kanssa. Se voikin olla se vaikein juttu! Mutta mahdollista kuiteskin... Ehkä oli kova lapsuus - siitäkin voi tulla monta traumaa tai sitten on taipumus vaan masennukseen (siis seroteiinivaje , joka on hyvin hoidettavissa lääkkeellä)
    Yritä tehdä mieluisia asioita, silloin kun et ole terapeutilla tai olosi aivan kurja... kysele itseltä mitä haluat tehdä? Tuletko hyvälle tuulelle kirjoista, musiikista, hyvistä tv-ohjelmista,elokuvista?

    Mä olin 18v. kun sairastuin ja nyt lähes 4-kymppinen. Naimisissa ja elämä löytänyt tarkoituksen ja uomansa... Välillä parempi päivä ja välillä huonompi... niin se menee!

    Voimia... eihän kukaan ole luvannutkaan että elämä olisi helppoa! Varsinkaan nykyaikana , kun töissä pitää pärjätä ja ihmiset on aika kovia ja pinnallisia...
    uskollisuus ei ole muotia, irtisanomisia ym.

    Äänestä

Koita jaksaa, en osaa sanoa muuta. Muista että itsemurha ei ole vaihtoehto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

--- kirjoitti:

viime yö oli aika paha. en saanu nukuttua. kauheen levoton, hermostunut, ahdistunut olo. pyörin sängyssä, kuuntelin radiota, välillä nukahdin ½-1tunniksi, sitten taas heräsin enkä saanut unta. äsken sain nukuttua sohvalla kolme tuntia. väsyttää ihan penteleesti. ruoka ei maistu. aloitin efexorin eilen. aiheuttaa öklöä oloa. ei sillä, on aiemminki pitkän aikaa ollu huono olo. varsinki aamulla ja illalla. ja päivällä... eli melkeen koko ajan. yöllä levoton ja ahdistunut. kauheen heikko olo. johtuunee siitä kun ei saa syötyä. yritän nyt tässä aamiaista ahtaa mahaani, mutta ei oikeen maistu. jos ees leivän sais syötyä. päätäki särkee kokoajan. tupakkaa palaa. seki piti lopettaa uutenavuonna. pah. en lupaa enää ikinä mitään ku en kuitenkaan onnistu pitämään lupauksia. psykologille piti luvata etten tapa itteeni, jos sen edes sais pidettyä. on niin turhautunu olo. ja turha. musta ei oo ku harmia muille, ja vaivaa. täälläkin vaan marisen omaa pahaa oloani.. ois niin helpottavaa sanoa kaikelle hyvästit, lopettaa turha taisteleminen, kun tästä ei näy tulevan loppua. oon liian väsynyt jatkamaan. miksi aina ajattelen että kyllä minä vielä tämän päivän jaksan, kyllä minä vielä huomiseen? mitä minä odotan sen huomisen tuovan?? se ei tuo muuta kuin lisää pahaa oloa ja rakkaalleni lisää tuskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu