(...liitto!).
Tällaisen rekisteröitymättömien temmellyskentän valvonta on yhdelle henkilölle mahdoton tehtävä. Ahkera ihminen jaksaa tietenkin istua ruudun äärellä melko säännöllisesti (vaikka turhautuneenakin) poistamassa häirikköaloituksia ja viestejä - mihinkään muuhun hänellä ei jää aikaa.
Mutta kun ihmisen on sentään välillä käytävä vessassakin ja imaista sisälleen häthätää jokin leipäpala ja suolasilakka ja motillinen piimää, että jaksaa taas jatkaa ;-( - Ei tuu mittää, jottai täällä tehä pittää??
Rekisteröityneet haapavetiset voisivatkin kehittää valvonnan työnjakoa. Perustakaa valvojien 'kommuuni', jossa pidätte yhteyttä toisiinne sähköposti-ryhmänä, kerrotte toisillenne, milloin vessahätä yllätti ja sovitte työvuoroista. Niinpä yhden henkilön ei tarvitsisi kantaa yksin koko sotkua.
Paremmilla keskustelualustoilla valvojaryhmä voi muodostaa yhteisen tunnuksenkin, jolloin 'Moderaattorin' ei tarvitse yksilöityä, vaan hän voi heittää ylläpitoon liittyvät viestinsä kollektiivisella tunnuksella. Ehkä lie mahdollista täälläkin, en tiedä. Ja joka valvojalla on tietenkin oma nimimerkkinsä henkilökohtaista keskusteluaan varten.
Valvojilla on myös mahdollisuus nähdä, minkä käyttäjän IP:ltä tulee pelkästään häirintää tai tyhjänpäiväistä. Sellaiselta koneelta voidaan kirjoitusoikeus estää joksikin aikaa. - Tosin nykyisin tuo IP vaihtuu laajakaistakäyttäjillä näppärästi, kun katkaisee välillä virrat laajakaistamodeemista. Tietysti ns. 'asiaketjuissakin' valvottaisiin liian monia samaa aihetta koskevia avauksia. Paremmilla alustoilla voidaan viestejä siirtääkin toiseen ketjuun - täällä ilmeisesti vain koko ketjuja.
---
Toisaalta valvojaryhmän täytyy sopia keskenään valvonnan säännöistä. Sisällöttömällä tai pelkästään sisäpiirin rekisteröitymättömällä viestijällä on hänelläkin sanavapaus ja oikeudet. Sen tyylistä juttua sisältävien ketjujen määrää voidaan rajoittaa, mutta omien ketjujensa sisällä viestijät saisivat pitää oman tyylinsä säädyllisuuden ja henkilösuojan rajoissa.
---
Gummelin mainitsemat aiheet "kepuli, vasuri" ja "kommunisti" sallittaisiin nekin, mutta sivulla saisi näkyä sellaisia ketjuja vain esim. yksi kerrallaan ;-)
Valvojien neuvosto...
16
826
Vastaukset
- pijit
taas saarnan.
- Turisija
tuosta saarnaajan oopperaroolista jäi pikkuisen päälle, mutta hakeudun kyllä vieroitukseen.
Näin äkkiseltä luettua kirjoituksesi on täyttä asiaa ja annan sille kannatuksen. Luulen, että palsta todellakin vaatii jonkunlaista parempaa valvontaa tai muuten kirjoittelu villiintyy ja palsta lakkautetaan.
- omaa seriffiä
Tiedän, että yksi palstan rekisteröityneistä on hakenut oikeuksia toimia seriffinä tällä palstalla useamman kerran, mutta jostain syystä vastaus on ollut aina kielteinen.
Kirjoittaja on yksi asiallisista kirjoittajista, joten kummastelen kielteistä suhtautumista hakemukseen.- Turisija
sheriffin rooli käy varmasti raskaaksi yhdelle, jos tekstailijat pistävät hänet ahtaalle. Toisaalta en edes tiedä, hyväksytäänkö täällä Eniron sivuilla yleensäkään kollektiivisia valvojia.
Hyvin hoidetuilla sivustoilla moderaattoreita on säännöllisesti enemmän kuin yksi. Ryhmällä on sikälikin etu puolellaan, että ryhmä voi neuvotella keskenään eri tapauksista.
Kärjistetty esimerkki: Yksi valvoja voisi olla niin ahdasmielinen, että näkisi palstalla aivan liikaa mörköjä. Ja vastaavasti toinen tykkäisikin vain huulenheitosta ja syrjisi ikävää asiakeskustelua, jota hänellä ei olisi edellytyksiä ymmärtää. - mutta*
Turisija kirjoitti:
sheriffin rooli käy varmasti raskaaksi yhdelle, jos tekstailijat pistävät hänet ahtaalle. Toisaalta en edes tiedä, hyväksytäänkö täällä Eniron sivuilla yleensäkään kollektiivisia valvojia.
Hyvin hoidetuilla sivustoilla moderaattoreita on säännöllisesti enemmän kuin yksi. Ryhmällä on sikälikin etu puolellaan, että ryhmä voi neuvotella keskenään eri tapauksista.
Kärjistetty esimerkki: Yksi valvoja voisi olla niin ahdasmielinen, että näkisi palstalla aivan liikaa mörköjä. Ja vastaavasti toinen tykkäisikin vain huulenheitosta ja syrjisi ikävää asiakeskustelua, jota hänellä ei olisi edellytyksiä ymmärtää.sitä en tiedä minäkään miten Eniro suhtautuisi tähän "valvovaan silmikkoon".
- Vasuri-Eskoa palstan
mutta* kirjoitti:
sitä en tiedä minäkään miten Eniro suhtautuisi tähän "valvovaan silmikkoon".
ylituomariksi.
Lakeja tunteva tyyppi.
Haapaveden koululautakunnankin pannut
järjestykseen ja
sivistysjohtajan.
Mielivallasta heitä ohjannu rehelliselle tielle.
Vasuri-Eskosta resistentti palstalle. - esitää vielä
Vasuri-Eskoa palstan kirjoitti:
ylituomariksi.
Lakeja tunteva tyyppi.
Haapaveden koululautakunnankin pannut
järjestykseen ja
sivistysjohtajan.
Mielivallasta heitä ohjannu rehelliselle tielle.
Vasuri-Eskosta resistentti palstalle.ihtiään.
- esitin, ihte oon ala-
esitää vielä kirjoitti:
ihtiään.
mittanen.
Alle 18-vuotias ei kelepaa. - ei oo
esitin, ihte oon ala- kirjoitti:
mittanen.
Alle 18-vuotias ei kelepaa.ketään alle sen.
- näyt ymmärtävän
esitin, ihte oon ala- kirjoitti:
mittanen.
Alle 18-vuotias ei kelepaa.hyvän päälle.
Ootko Vasuri-Eskon
oppilaita? - on.........
j.jussiW-T kirjoitti:
nettiänsä pelaamaan iltaan mennessä?
sairaslomalla silloin pitää sairastaa.
on......... kirjoitti:
sairaslomalla silloin pitää sairastaa.
annetaan hänen sitten sairastaa kaikessa rauhassa.
- se mitään
j.jussiW-T kirjoitti:
annetaan hänen sitten sairastaa kaikessa rauhassa.
sairasta kun näkyy pystyvän kokoajan olemaan hallilla töissä luikuria pelaa
- ent.maalaisliitolainen
Vasuri kommari oikein jauhaa
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!9311932Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1069050Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1194983- 1014208
Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka384157Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti73933Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei773889Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113709Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden403593Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle293561