Voitteko kertoa yhdenkin hyvän syyn, miksi tulis yleisellä tasolla unohtaa niiden kohtalo, jotka rankkojen hoitokokousten jälkeen ajautuivat mielisairaalaan tai itsemurhaan? Mikä estää pyytämästä anteeksi, että sellaista kauheaa pääsi tapahtumaan?
Yksikin hyvä syy
miksi unohtaa?
4176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
.60 -70 luvulla? Kokousjohtajat ovat olleet jo silloin "vanhoja" ihmisiä -50-60 vuotiaita ! Eihän siihen virkaan ole varmaankaan nuoremmat kelvanneet? No nämä hoitajat ovat jo niin vanhoja , turhaa heiltä on enää mitään anteeksi pyyntöjä odottaa.Hehän ovat varmaan sairaita ja vanhainkodeissa ehkä jo dementoituneetkin osa.Eikä sen ikäiset ihmiset ole tottuneet pyytelemään anteeksi nuoremmilta ,sitä on turha odottaa,on vain paras antaa anteeksi pyytämättäkin ,"sillä he eivät ole tienneet mitä tekevät"
Hoitonaisia ei saa unohtaa. Nuorimmat ovat tällä hetkellä noin 50-kymppisiä!
Yhteisönä SRK ja sen johtokunnan jäsenet yksilöinä ovat yhdistyslain mukaan vastuussa yhdistyksen menettelyistä. Moni silloinen aktiivi saarnamies ja hoitomies on yhä johtokunnan jäsenenä. Tarkkailepa huviksesi, keitä siellä on ja keitä taas ensi kesänä valitsemme johtokuntaan SRK:n linjaa vetämään.
SRK:n tulee tietysti julkisesti pahoitella tuhansille ihmisille aikaansaamaansa aiheetonta kärsimystä sekä ilmoittaa irtisanoutuvansa sellaisista menettelytavoista jatkossa. Vain siten se voi säilyttää luotettavuutensa ja maineensa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Tätä mieltä olen ollut jo kauan ja olen yrittänyt tästä puhua meidän rauhanyhdistyksessä.
Luin aiheesta sattumoisin täältä:
"Kiitos tästä kolumnista.
Kuvaat erittäin totuudenmukaisesti ja oikein niitä toimenpiteitä ja raakaa mielivaltaa, joita hoitokokouksissa harjoitettiin. Se oli juuri tuollaista hengellistä painostusta, olin itse mukana useammassa hoitokokouksessa kahdella eri paikkakunnalla. Nyt kun sitä ajattelee, on vaikea uskoa todeksi. Nykynuoret vl-liikkeessä eivät tunnekaan näitä asioita, sillä heidän vanhempansa ovat salanneet tapahtumat. Salaaminen on ollut kollektiivista ja laajaa. Jo silloin itse kokousta vetäneet saarnamiehet vannottivat paikalla olleita ehdottomasti olemaan paljastamatta mitään tilaisuuden asioita ulospäin. Kokouksetkin pidettiin lukittujen ovien takana.
Tämäkin tuntuu oudolta. Miksi Suomessa laillisesti ja oikein toimivalla hengellisellä liikkeellä on jotain salattavaa?
Moni otti yhteyttä silloin ev.lut.-kirkon edustajiin, ja silloinen arkkipiispa Mikko Juva otti tämän asian julkisuudessa esiin. Hän myös oli yhteydessä yksittäisiin hoidoista kärsineisiin lestadiolaisiin ja koetti lohduttaa. Jotenkin hänet vaiennettiin, sillä kirkko ei halunnut silloin puuttua SRK:n toimiin.
Myös v. 1981 Hannu Karpon hoitokokouksista tekemässä ohjelmassa "Syntisin silmin" vaatii prof. Pekka Raittila kirkkoa vastuuseen ja puolustamaan pientä ihmistä. Kirkko ei silloin välittänyt.
Välittääkö nytkään? Nyt kirkko on arkkipiispa Paarman puheissa vaatinut läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Entä se konkreettinen askel tuumasta toimeen?
On aika avata julkinen keskustelu SRK:n harjoittamasta hengellisestä painostuksesta. Itse se on väistänyt monta kertaa asian ja jopa kiistänyt oman vastuunsa (Kotimaa-lehdessä julkaistut SRK:n johdon haastattelut helmikuussa ja heinäkuussa 2006)."
http://ladysuomessa.blogspot.com/2006/10/omantunnon-asioita.html