Nii eli olin eilen bileissä, joissa oli ihan sikana porukkaa. Sitte siellä oli myös yhen mun kaverin "tuleva jätkä" tai siis silleen, että kaikki on huomannu kuulemma, että tää jätkä on aivan lääpällään tohon mun kaveriin ja ku meillä on ollu liikuntatunneilla tansseja ym., ni ne on tanssinu yhessä ja sillon mäki huomasin selkeesti, että niillä on jtn meneillään. Eilen sitten siellä bileissä mentiin yhen mun toisen kaverin kans juttelee tälle jätkälle ja kyselee, että onko se kiinnostunu siitä meijän kaverista, ni se sano, että on. Oli kyllä melkosessa humalassa, mutta sillonhan ne totuudet tulee julki ;D
Sitte mun kaveri käski sitä jätkää, että menis nyt nuolemaan tätä meijän kaverii jos kerran on kiinnostunu siitä. :D (mun kaverikin oli kännissä) Hetken kuluttua sitten nähtiinki, ku ne tanssi yhessä ja nuoleskeli toisiaan ihan antaumuksella.
Sitten vähän ajan päästä tää meijän kaveri tuli vihasena meijän luo ja tiedusteli, että mitä ollaan oikeen menty sanoo sille. Sanottiin sitten, että ei mtn erikoista. Sitten tää meijän kaveri selitti, että sitä ahdistaa, koska ei oo ollenkaan varma, onko sittenkää kiinnostunu siitä vai ei.
Illan aikana ne kuitenki nuoleskeli vielä moneen otteeseen ja tanssi yhessä ym., joten oon melkeen täysin varma, että viimestään tänään mun kaveri tajuu iteki, että on kiinnostunu siitä jätkästä.
Mut nyt itse ongelmaan. Eli sitten nää molemmat mun kaverit lähti kotiin ja mä jäin yhtien toisten kavereideni seuraan ja samoin tää jätkä oli edelleen siellä. Lähettiin sitten melkeen samoihin aikoihin sattumalta pois sieltä (mä kavereideni kanssa ja tää jätkä yhen oman kaverinsa kanssa). Ne käveli meijän edellä ja sitte mun yks kaveri sano, että: "Kattokaa kuka tuol eessä kävelee...Toi "Maijan" tanssiparihan se siellä." Ja mä sitten totesin, että voitais ottaa ne kiinni ja tiedustella, että millä ne on menossa himaansa, ku näytti olevan aika huonossa kunnossa se toinen niistä.
Päädyttiin sitten oottamaan junaa asemalle niiden kanssa ja mulla oli koko ajan ollu älyttömän kylmä, koska mun oli ollu tarkotus alunperin lähtee autokyydillä kotiin, ni en ollu varautunu siihen, että joutuisin kävelee juna-asemalle. Istuttiin sitte penkille kaikki ja tää mun kaverin "tuleva jätkä" totes jtn, että: "toivottavasti ei jouduta kauaa junaa venaa jos teil on noin kylmä", ku se katto mun tärinää :D
Sitte se siirty istuu mun viereen ja veti mun ihan kiinni itteensä. Mulla oli niin kylmä oikeesti, että se tuntu vaan älyttömän upeelle, koska oikeesti se lämmitti tosi paljon. Ootettiin sitten siinä hetken kunnes tajuttiin, että junaa pitäs venaa melkeen kolme tuntii, joten päätettiin ottaa taksi. Käveltiin vähän matkaa ja pysähdyttiin taas ja mä oikeesti tärisin kauttaaltaan ja mun kaverit tuli kans halailee mua ja lainas kaulaliinaansa ja lapasiaan ja lopuks tää jätkä veti mut taas syliinsä.
Viimein sit päästiin taksiin ja siel se tuli istumaan mun viereen ja otti mua vyötäröstä kiinni. Mun käsi oli sen reidellä ja silittelin sitä. Välillä se huokaili mun korvaan ja puristi mut tiukemmin kiinni itteensä ja välillä puristi jalkojaan yhteen silleen, että mun käsi oli sen jalkojen välissä. Sitku oltiin päästy pois taksista, ni seistiin ulkona ni se tuli taas ja tarttu muhun kiinni takaapäin ja veti kiinni itteensä.
Loppujen lopuks se sitten lähti kaverinsa kanssa himaan ja mä jatkoin omien kavereideni kanssa toiseen suuntaan. Se halas kaikkia meitä vuorotellen ja mua viimesenä ja toivotti vaan hyvää kotimatkaa.
Ja nyt pointti oli vaan se, että pitäskö mun kertoo tosta sille kaverilleni? Ku tiiän kyllä, että mun kaveri suuttuis mulle, koska vaikkei oo varma tykkääkö siitä vai ei, niin ei kaverille pitäs tehä näin. Vaikkei toi periaatteessa ollu mtn ja tiiän, että se haluu mun kaverin ja se oli tollonki kännissä ja mulla oli vaan niin kylmä.
Silti jostain syystä mul on kauheen huono omatunto jotenki ja näin jopa viime yönä unta, että tää jätkä halus kertoo tälle mun kaverille, koska halus tehä sen mustasukkaseks ja mä koitin estää sitä kertomasta, koska pelkäsin, että mun kaveri suuttuis.
Niin ja kiitos sille kuka jaksaa lukee tän ja kommentoida jtn. Mitä mun kannattais tehä? :s

Vastaukset 2
Vanhimmat
voi teitä teiniparkoja!
pidä vaatteet päälläs pakkasella, äläkä kulje puolialasti, niin et joudu hankaluuksiin. Sano kaveripojalle, et ´löysit jo oman toppikses ja pipos ja sano tytölle, et ettii paremman, joka ei tarjoile lämmityspalveluita kaikille, kun sä kerran löysit jo sen toppiksen ja pidä huoli, et kaverillakin on toppis ja pipo. Teil on hyvät etulyöntiasemat jatkaa seuraavista bileistä paremmille jatkoille, kun noi toppikset ja pipot on teidän valttikortteja.