Olen 20-vuotias ja minulla todettiin juuri nivelreuma. Pisti tottakai koko elämän sekaisin ja koulunkin lopetin koska en yksinkertaisesti usko pystyväni tekemään lähihoitajan hommia yhtään sairaana.
Mutta olisiko kellään tietoa esimerkiksi netissä toimivasta tukiryhmästä tms? Olis mukava vaihtaa ajatuksia ihmisten kans jotka ovat kokeneet saman homman. Kuitenkin aika iso muutos...
Mutta olisiko kellään tietoa esimerkiksi netissä toimivasta tukiryhmästä tms? Olis mukava vaihtaa ajatuksia ihmisten kans jotka ovat kokeneet saman homman. Kuitenkin aika iso muutos...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mulla kans todettiin juuri reuma mutta lopullinen diagnoosi varmistuu ens kerralla joka menee puolen vuoden päähän..hieman omituinen olo-kuin en vielä oikein edes tajuaisi että olen siis oikeasti sairas! Minä olen 41-vuotias..
Kiva vetaistukiryhmä on esim. sivuilla
www.verkkoklinikka.fi. Olen vasta lueskellut,en vielä kirjoitellut. Sinne pitä rekisteröityä, ennenkuin voi kirjoittaa. Lukea voi kuka tahtoo.
Kävin vierailemassa kertomillsi sivuilla. Niillä tuntui olevan mukavaa siellä. Täytyy rohkaista mieli ja ängetä sekaan.
Jos sinä vaan koulun olisit jaksanut käydä loppuun, olisihan se jo askel eteenpäin. Eivät kaikki työt ole raskasta hoitotyötä. Kyllä varmasti tekevälle löytyy kevyempääkin toimistotyötä, jossa eduksi tai vaatimuksena tuo koulutus, ja jos koulutus ei riitä, hankit lisää tuolle koultukselle.
Itse sairastuin alle kouluikäisenä, mutta ei -50 luvulla sitä vielä ymmärretty, kun minuun koski aina vaan. Sanoivat kasvukivuiksi.
Lopullinen kuumeinen tulehdusvaihe alkoi 1965 joten diagnosoitua aikaa on 42 vuotta takanapäin, mutta kivuliasta reuma-aikaa on jo yli 50 vuotta takana päin.
Reumahan, varsinkin nivelreuman elinkaari on aaltoileva. Keskimääräinen allon jakso n. 7 vuotta. Toisilla se on lyhyempi, toisilla pidempi aalto. Välillä reuma on ärhäkkä ja välillä on passiivina. Mulla on nyt viimeistä agressiivista aaltoa ollut 7 vuotta, joten kyllä tässä auvoisena odottelen lähimmän kolmen vuoden marginaalilla, että tulisi se passiivisempikin aalto.
Onko siitä kauan kuin keskeytit koulun ? Ja kauanko ehdit sitä käydä ?
Tuo tosiaan on minun mielestäni hätiköity päätös, että ajattelit tulevaisuutta vain ja ainoastaan lähihoitajana. Lähihoitajan tutkinnolla kun varmasti pääsisit paljon helpompiinkin tehtäviin jos olet yhtään kiinnostunut esim. toimistotyötehtävissä.
Monissa terveydenhoitolaitoksissa katsotaan eduksi, jos on hototason koulutus takana. Voit toimia vaikka osastosihteerinä, lääkäreiden sihteerinä, konekirjoittajana, erilaisissa kirjallisissa tehtävissä jotka koskevat potilaskertomusmateriaaleja. On ihan eri asia olla niissä tehtävissä minun kuin Sinun, jolla on jonkinlainen terveydenalan koulutus.
Mulla on todettu nivelreuma kaksi vuotta sitten. Olen kaupassa töissä, eli myyjänä.Työhöni kuuluu kuormien purut, hyllytykset ym ja normaalit kaupan alalle kuuluvat työt. Työ on raskasta ja olen jalkojeni päällä 7-9 tuntia päivittäin. Onneksi itselläni lääkityksen avulla kivut ovat pysyneet poissa joten minun työelämääni reuma ei ole haitannut.Varsinaisia kipuja mulle ei kerenny tullakkaan koska tautini todettiin niin varhaisessa vaiheessa.Ainoat kivut oli päkiöissä (aamuisin) ja sormien niveleten aamujäykkyys.Nyt nekin ovat onneksi poissa joten en enää ajattele koko tautia.Olihan se alkuun diagnoosin kuultuani epätodellista että sairastan tautia joka seuraa minua loppuelämäni.Mutta kun asialle ei voi mitään niin elän päivän kerrallaan eteenpäin. Ja hyvin on mennyt ainakin tähän asti. Tsemppiä sulle.
Elä heitä pyyhettä kehään!! teet niin kauan kaikkea kun pystyt. olen nyt päälle kolmenkymmenen ja mulla on ollut aika aktiivinen reuma ajoittain. toiseen lonkkaan on laitettu tekonivel viisi vuotta sitten ja sieltä täältä kolottaa. siltikin olen tehnyt töitä betonivalimolla 10 vuotta lapiohommissa (vaikka nainen olenkin). vaikka ne hommat ovat minun osalta tiesti nyt tehty. pikkusen kun korjataan voisi ne vielä jatkuakin ;)
suurin virhe on jos rupeat sairastamaan... elikkä voivottelemaan ja uskottelemaan itsellesi että olet sairas. Itse tein tämän virheen sairauden alkuaikoina. Onneksi päädyin betonivalimolle avoliiton kautta. Se on ollut samalla hyvää liikuntaa.
Muistan kun minulla tauti todettiin, pani se minullakin elämän sekaisin ja rupesin sairastamaan, joka oli virheellinen ajattelu tapa. Reumaa pitää hoitaa, mutta sen ei saa antaa vaikuttaa noin varhaisessa vaiheessa elämään ja tekemisiin. Pitää harrastaa kaikkea niin kauan kun tuntuu kivalta.
Itselläni on ollut enemmän ongelmia sen ajatuksen kanssa että on sairas. Silloin alussa masennuin sen takia, kun piti muka luopua asioista. Kunhan vain olisin silloin ymmätänyt, että ei se niin ole. Olen kyllä masentuvaa sorttia ja se minua vaivaa ajoittain vieläkin.
Jos silloin alussa en olisi luovuttanut olisin voinnut henkisesti paremmin.
Toki tuo keskeyttäminen oli mielessä aikaisemmin jo monien muiden syiden takia mutta reuma katkaisi koko aasinselän. Sai "oikean" syyn lopettaa koulu joka ei edes jaksanut kiinnostaa enää. Nyt on haut sit uusiin kouluihin jo menossa.
Kovasti on ollut uutta kyllä koko sairaus. Kortisonit aiheuttaa älytöntä mielialan vaihtelua, tuntuu että kaikki ottaa päähän jos ottaa täyden annoksen kortisonia joka aamu. Täytyy lääkäriltä kysellä jos saisi puolikkaalla jatkaa. Muutenkin on ollut iso totuttautuminen siihen että ei pääse enää suurinpiirtein kodista ulos koska jo muutaman tunnin kävelyn jälkeen sattuu ja turvottaa niin että ei kykene kun nukkumaan.