Onko vanhoillislestadiolaisuus oikeasti vain pitkälle kehitetyn mielikuvituksen tuotetta? Kaikki puheet, että vain vl:t pääsevät taivaaseen, vain vl voi antaa synnit anteeksi, vain olemalla osa vl-valtakuntaa voi selvitä tästä pahasta maailmasta taivaaseen? Puheet, että muu maailma on kauheaa syntistä pahuutta tulvillaan, kansan kirkkokin on täynnä syntisiä ihmisiä jotka eivät ole uskovaisia, jne. Vain vl:t ovat hyviä ja uskovaisia, ainoita jotka ovat käsittäneet oikein Raamatun ja Jeesuksen sanoman.
Tämähän on muutaman lahjakkaan saarnamiehen kehittelemaää fiktiota, ilman faktoja. Raamatusta on otettu vain joitakin kohtia, mitkä sopivat vahvistamaan Vain me pelastumme-oppia. Unohdetaan kokonaan mm.että kasteessa ihminen syntyy uudesti Raamatun mukaan, unohdetaan että kasteessa saa syntien anteeksiantamuksen, jne.
Pidetään yllä vain muutaman saarnamiehen laatimia käsityksiä että kyllä vain vl-joukossa pääsee taivaaseen. Saarnamiehet taitavasti vievät pohjan Lutherinkin opeilta vedoten, että eipä se Luther ollut silloin VIELÄ uskomassa kun kirjoitti että ehtoollisella saa synnit anteeksi uskoa, jne. Taitavaa puhetta ja jotkut uskovat, ihan todesta ottavat.
Fiktiota, täydellistä muutaman kymmenen tuhannen ihmisen johtamista vain loistavan manipuolonnin ja taitavien sanankäyttäjien myötä.
Siinä se. Kaikki opetukset erehtymättömästä ja ainoasta oikeasta uskovaisten joukosta olikn vain illuusiota. Totuus teki kipeää, mutta se myös paransi.
Rohkeutta matkalle kohti Jeesusta Kristusta ja kokonaisvaltaista eheytymistä.
Tämähän on muutaman lahjakkaan saarnamiehen kehittelemaää fiktiota, ilman faktoja. Raamatusta on otettu vain joitakin kohtia, mitkä sopivat vahvistamaan Vain me pelastumme-oppia. Unohdetaan kokonaan mm.että kasteessa ihminen syntyy uudesti Raamatun mukaan, unohdetaan että kasteessa saa syntien anteeksiantamuksen, jne.
Pidetään yllä vain muutaman saarnamiehen laatimia käsityksiä että kyllä vain vl-joukossa pääsee taivaaseen. Saarnamiehet taitavasti vievät pohjan Lutherinkin opeilta vedoten, että eipä se Luther ollut silloin VIELÄ uskomassa kun kirjoitti että ehtoollisella saa synnit anteeksi uskoa, jne. Taitavaa puhetta ja jotkut uskovat, ihan todesta ottavat.
Fiktiota, täydellistä muutaman kymmenen tuhannen ihmisen johtamista vain loistavan manipuolonnin ja taitavien sanankäyttäjien myötä.
Siinä se. Kaikki opetukset erehtymättömästä ja ainoasta oikeasta uskovaisten joukosta olikn vain illuusiota. Totuus teki kipeää, mutta se myös paransi.
Rohkeutta matkalle kohti Jeesusta Kristusta ja kokonaisvaltaista eheytymistä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"saarnan" kuulleena voin väittää vetäväni muutamaa raamatunlausetta lainaten koko tunnin aktion niin, että mummot itkee ja sukat pyörii-niin yksinkertainen on saarnamieskaava! Lyhyt teatterikoulun oppimäärä!
älä luulottele
"Pidetään yllä vain muutaman saarnamiehen laatimia käsityksiä että kyllä vain vl-joukossa pääsee taivaaseen. Saarnamiehet taitavasti vievät pohjan!
"Kaikki opetukset erehtymättömästä ja ainoasta oikeasta uskovaisten joukosta olikn vain illuusiota. Totuus teki kipeää, mutta se myös paransi."
Tämän tiedetään vl-piireissä. Mutta ei tunnusteta. Pelonsekaisin tuntein seuroihin!
Niistä ei missään nimessä saa kertoa ja suutaan aukaista. On ikäänkuin musta syvyys. Seuroissa käydään, synnit anteeksi luullaan ja eletään.
Saarnata saa-pelokkaille kuulijoille. Mutta luulen. Jokainen viisas mietii itsessään.
Missä mennään, hoitolapset?
pihalla ko lumiukko: alappa aluksi vaikka lukemaan Raamattua ja rukoile samalla ymmärrystä sille, mitä luet.
Ensiksikin korjaisin,että lestadiolaisia on hiukan enemmän,kuin muutama kymmenentuhatta. Suomessa meitä on ehkä vain vajaa satattuhatta. En tiedä tarkalleen... Mutta on meitä muuallakin, mm. Amerikassa,Ruotsissa, Norjassa ja Togossa ja tietysti myös muissa maissa jonkin verran. Kaikki uskomme samalla tavalla. :-)
Raamattu opettaa,että vain Jumalan valtakunnan sisällä voidaan julistaa armoevankeljumia. Missä tämä valtakunta sitten on?
Sitä kehotetaan etsimään,niin kaikki muukin meille annetaan.
Ei ole monta Jumalan valtakuntaa,vaan vain yksi samoin uskova joukko. Näin myös Luther opettaa...
Lahjakkaita saarnamiehiä meillä ei ole. On vain syntisiä ihmisiä,jotka jumalan armosta saavat sanaa julistaa, Hänen antamillaan lahjoilla. Ei siis omalla järjellään ja voimallaan,vaan Jumalalta tulevalla voimalla ja viisaudella.
Noista taitavista sanakäänteistäkään en niin tiedä. Tavallisia ihmisiä,joilla on usein vielä hidas puhe ja kankea kieli,mutta silti puheesta paistaa läpi Jumalan totuus.
Ja usein ne kalleimmat sanat saa vielä kuulla pienen lapsen suusta,joka ei osaa taitavia puhella,vaan yksinkertaisella uskollaan sanoo ne sattuvimmat sanat ja saa uskon aina uudelleen ja uudelleen herättää ja sitä vahvistaa.
Carita S. Jos ihmiset alkavat laskea Jumalan valtakunnan suuruutta, ollaan vain Anti Kristuksen asialla. Jumalan suuruutta ei tiedä kukaan muu kun Jumala itse. Jos jokin seurakunta käy väittämään, että he yksin ovat Jumalan seurakunta, ollaan suoraan sielunvihollisen kelkassa. Vain saatana panee seurakuntia laskemaan omiaan, kuten juoppo kaljapullojaan, joka kuitenkin juo useamman kun laskee. Tuntuu ihan käsittämättömältä, kun luetellaan, on meitä Suomen lisäksi, Ruotsissa, Norjassa ja jopa Togossa. Aivan naurettavaa, tämä on lahkolaisuutta suurimmassa määrin, Jumalan seurakunta on koko universumi, sileää on kaksi miljardia uskovaista, joiden Herra on Jumalan poika Jeesus. Suurimmat uudestisyntyneet seurakunnat ovat jopa 500 miljoonaa ihmistä, joista yli 18 vuotiaista lasketut SRK;n aktiivijäsenet ovat vain 0.000008%. Siinä pitää tiukoilla, että saa yksin olla evankeliumin vienti, ja kysymys on vain yhdestä seurakunnasta, siihen pitää panna vielä kaksi nollaa lisää, kun puhutaan Jumalan koko valtakunnasta, taitaa olla opin tarkistuksen paikka.
Kirjoita Carita, että Raamttu sanoo, että > Raamattu opettaa,että vain Jumalan valtakunnan sisällä voidaan julistaa armoevankeljumia. Missä tämä valtakunta sitten on? Missähän kohti näin lukee. Koko Raamatussa ei edes lue sanaa ARMOEVANKELIUMI. Siellä sitä vastoin lukee Matt. 24;14 > Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu. Näin siellä lukee, kaikille kansoille, ja kuka sen julistaa, Kaikki uskovat, kuten Paavali Kol. 1;23 > Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Tämä evankeliumi on julistettu kaikille luoduille taivaan alla, ja minusta, Paavalista, on tullut sen palvelija. Siinä on hieman suurempi ryhmä, kun yksi muutaman kymmenen tuhannen lahko.
Puhut Lutherin oppien mukaan, on vain yksi auktoriteetti, se on Pyhä Raamattu. Niistä saarnamiehiltä, kyllä täytyy olla melko hyviä puhemiehiä, jos on saatu sanojesi mukaa uskomaan 100 tuhatta ihmistä niin, että he vain on oikeassa, tulos on sama kun kommunistimaissa 80 vuotta sitten ja myös palkkio tulee olemaan sama.
Uskokaa evankeliumia ja Jeesusta, rukoilemme toistemme puolesta. Siunausta.