Olen 20 vuotias mies, enkä oikein koskaan ole kärsinyt finneistä naamassani, murrosikä meni suhteellisen siloposkena, ajoittain saattoi pari näppyä ilmestyä jotka häiritsivät niin maan perkeleesti.
Mutta nyt, kuin tyhjästä, viimeisen puolen vuoden-vuoden aikana on naamaani alkanut kerääntyä aivan perkeleesti noita finnejä.
Olen 3 vuoden ajan hoitanut ihoani suht.koht. hyvin, nyt yritän päästä eroon tästä kuorintavoiteen ja ruusuveden yhdistelmällä.
Kuorintavoidetta 2 kertaa viikossa, ja ruusuvettä aina perään joka kuivattaa.
Joka päivä perussaippualla pesu ja ruusuvettä perään.
Ei tunnu tepsivän. Välillä tuntuu kuin näkisin toivon pilkahdusta muutaman päivän ajan mutta aina ne pomppaavat takaisin.
Ihoni on todella huonossa kunnossa, ja niin on itseluottamuskin.
Auttaisiko esimerkiksi ruaccutan? Olen kyllä kuullut että saattaa jopa pahentaa asioita.
Sebamediä käytin viimekesänä jonkin aikaa, yhdistettynä auringonvaloon se tuntui ainakin joissain määrin vähentävän näppyjä. Nyt talvella ymmärrän kyllä että näpyt vähän lisääntyvät kun aurinkoa ei paljoa saa. Auttaisiko ns. kirkasvalolamppu tähän?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Terve,
Muistan pari tapausta joissa akne on puhjennut tosiaan vasta parikymppisenä.
Itselläni se oli nuorena todella pahana, mutta hoitelin sen kuntoon ja nyt se on täysin poissa.
No ikäkin on auttanut asiaan.
Nämä ruusuvedet, saippuan ja ruaccutanin yms. jättäisin välittömästi.
Käytin itse pesuun Lactacydiä ja muiden valmistajien vastaavia tuotteita.
Voiteena oli Panoxyl jota nykyään myydään eri tuotenimellä. Apteekki tietää.
Helpoimman ja parhaan tuloksen saat kun haet lääkäriltä puhdistukseen(pumpulilla) alkoholia
johon on lisätty muistaakseni Dalacin nimistä antibioottia. Eli siis liuotettu siihen liokseen mukaan.
70-80-luvuilla oli muodissa antaa pitkiä tetrasykliini-kuureja suun kautta, mutta en tiedä onko niiden käytössä järkeä ettei sitten vastaavasti tule immuuniksi koko antibiootille. Tuota samaa antibioottia kun annetaan keuko-, korva- ja muihin tulehduksiinkin.
Luulenpa, että pääset helpommalla kun menet ihotautiläälärille ja annat sen määrätä lääkkeen hoitoon. Kuukaudessa voi saada jo todella hyviä tuloksia, saat jatko-ohjeet ja vältyt arvilta.
Sitähän se osaltaan on mitä sieltä ihosta pursuaa.
Älä kovin rangasti käsittele erityisesti ainakaan kasvojen ihoa koska se on muutenkin herkkää aluetta.
Finnien poistoon toimii hyvin käsipelikin! Jos ajattelet asiaa vähän aikaa niin se poistaa aina sen yhden ongelma kohdan kerralla. Päivittäinen kasvonison tarkkailu ja kevyt siivoilu perinteiseen puristelutapaan on tehokasta myös. Ei mikään voide tai litku poista finnejä ellei se ole bensaa tai vielä kovempaa liuotinta. Tavaraa tulee ihon läpi jokatapauksessa uudestaan ja uudestaan. Finni menee rumaksi kun sen vaan annetaan olla, pitäähän se poistaa.
Puristaminen on hyvä tapa. Sama finni katoaa 3 päivässä kun ilman puristamista se voisi olla 2 viikkoa!!!
Brevoxyliä kun laittaa finniin, antaa olla 10min niin puristamiseen riittää HYVIN kevyt ote. Mällit tulee ulos todella helposti