Jos vanhemmat lähtevät takaajiksi toisen lapsensa firmaan ja kyseinen yritys menee konkurssiin eli he joutuvat maksajiksi, niin otetaanko tämä huomioon perintöä jaettaessa? Talonpoikaisjärjellä ajateltunahan tämä konkurssin tehnyt perillinen on jo omaa osuuttaan velkojille menetetyn summan verran saanut etukäteen, vaikkei varsinaisesta ennakkoperinnöstä olekaan kysymys.
Jos homma ei oletuksena toimi näin, niin onko tämä perusteltava syy esim. testamentissa jättää kyseinen osapuoli ilman perintöä? Jos ei onnistu, niin tämä kyllä kalvaa sisarrusten välejä. Etenkin, jos vanhempien omaisuutta on konkurssin takia aikanaan myyty satojen tuhansien edestä. Paras ratkaisu olisi varmaan ollut, että varallisuutta olisi lahjoitettu jo elinaikana muille lapsille yhtä paljon kuin velkojen maksuun käytettiin.
Velan takauksen vaikutus perintöön
4
823
Vastaukset
- thymallus
Seuraavassa yksi tapa tarkastella asiaa:
1) Jos takaaja maksaa velan, niin takaajalle syntyy saatava velalliselta,
2) kun takaaja kuolee, ja saatava on edelleen olemassa = yksi perillisistä on velkaa vainajalle,
3) kuolinpesä voi päättää mitä velan kanssa tekee. Perikää se ja jos ei muuten saa, niin ko. henkilö maksakoon perintöosuudestaan.
4) mikäli velka on päästetty vanhentumaan, niin silloin kyseessä on lahja ja rintaperillisen saama lahja on periaatteessa aina ennakkoperintöä.Olisin vielä kysynyt sitä, että vaikuttaako tilanteeseen se, että velallinen on päässyt velkasaneeraukseen? Tällöinhän velat periaatteessa annetaan anteeksi. Muuttaako tämä tilannetta?
- velkakirja
Onko tosiaan niin, että rintaperillisen aikoinaan perittävältä velkakirjalla saama, mutta myöhemmin anteeksiannettu ja perimättä jätetty summa on katsottava ennakkoperinnöksi. Velka ei näy perunkirjassa ja on vanhentunut jo aikoja sitten. Eli voivatko toiset rintaperilliset vaatia velkaa otettavaksi huomioon perinnönjaossa.
- lakimies§
velkakirja kirjoitti:
Onko tosiaan niin, että rintaperillisen aikoinaan perittävältä velkakirjalla saama, mutta myöhemmin anteeksiannettu ja perimättä jätetty summa on katsottava ennakkoperinnöksi. Velka ei näy perunkirjassa ja on vanhentunut jo aikoja sitten. Eli voivatko toiset rintaperilliset vaatia velkaa otettavaksi huomioon perinnönjaossa.
Perillisen velka perittävältä on hieman tulkinnavaraisempi asia kuin edellä on todettu.
Jos velka on annettu nimenomaisesti anteeksi, on tämä tulkittavissa lahjoitukseksi, perillinenhän on saanut taloudellisen edun, koska perittävän varallisuus on vähentynyt (saatava lakannut) ja perillisen varallisuus on kasvanut (velkasuhde päättynyt). Rintaperilliselle annettu lahja on yleensä ennakkoperintöä.
Mutta jos velka on vanhentunut laissa säädetyn vanhentumisajan kuluttua loppuun, ei tämä ilman muuta ole lahjoitus. Tällöinhän perittävä ei ole tehnyt mitään oikeustointa, joka voitaisiin tulkita lahjoitukseksi ja ennakkoperinnöksi. Pääsääntöisesti tulisi tällaisessa tilanteessa katsoa, että velkainen perillinen ei ole saanut ennakkoperintöä, koska mitään oikeudellisesti merkityksellistä tapahtumaa ei ole olemassa.
Asia on kuitenkin tulkinnavarainen in casu eli tapauksen olosuhteet huomioon ottaen. Perittävä on voinut antaa ymmärtää, että hän ei velkaa perilliseltä peri, koska armahtaa perillistä tai mitä nyt sitten on puhunut asiasta. Joskus tämä voidaan tulkita suulliseksi oikeustoimeksi eli lahjoitus olisi tapahtunut ja kyse olisi ennakkoperinnöstä. Todistustaakka perinnönjaossa on sillä osapuolella, joka ennakkoperintöön vetoaa eli muilla perilisillä kuin tällä velallisella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244722
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333543Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543434Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232940Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282690Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122361Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142175Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774