Yksittäinen vl ei edes tajua miten valtavan suuri tämä maapallo. Siksi hän helposti jaksaa uskoa, että vain vanhoillislestadiolaiset pääsevät taivaaseen ja uskovaisia ei ole muuaalla kuin vl-joukossa. Maailamn valtavuus ja suuruus sekä Jumalan Kaikkivaltius ovat niin suuria asioita että ei niitä voi ymmärtää jos tarkastelee asioita vain pienen vl-liikkeen kannalta ja keskeltä.
Ei maailma ole
niin pieni.
9366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Muutama perussuure:
1. Meitä sisaria ja veljiä, Jumalan omaksi kuvakseen luomia ihmisiä elelee Maa-planeetalla tällä hetkellä kaikkiaan 6,6 miljardia henkilöä. Tarkoittaa siis reippaat _kuusi tuhatta miljoonaa_. Suomessa on ihmisiä viisi miljoonaa. Vanhoillislestadiolaisia uskovaisia on pyöreät sata tuhatta (110 000 - 150 000?).
2. Maailmankaikkeus alkoi Jumalan sanan luomana, alkuräjähdyksessä noin 15 miljardia vuotta sitten. Aussa oli jo kaikki ainekset periaatteessa olemassa, Jumala oli pannut luomisellaan evoluution käyntiin. Kesti kuitenkin miljardeja vuosia ennen kuin ihminen ilmaantui maapallolle, ennen häntä elivät ja kuolivat sukupuuttoon ne dinosauruksetkin... :-)
3. Tällä hetkellä maailmassa on laskettu olevan kaikkiaan noin 35 000 erilaista uskonnollista yhteisöä ja kirkkokuntaa.
Kristinusko on yksi maailman suurista uskonnoista. Kristinuskon kannattajien määrä on noin kaksi tuhatta miljoonaa eli 2 miljardia (2050 miljoonaa tarkkaan ottaen).
Eli 33 % maailman ihmisistä lukeutuu kristittyihin.
Muita kuin kristittyjä maailmassa on osapuilleen 4 153 miljoonaa eli vähän päälle neljä miljardia.
Näistä suurin ryhmä on islam, jossa on paljon erilaisia suutnauksia. Islmia tunnustavia on 1,3 miljadia. Komanneksi suurin uskonto on hindulaisuus, jonka kannattajia on noin 900 miljoonaa.
Kristinuskon sisällä on paljon erilaisia kirkkoja ja yhteisöjä. Kristillisiä yhteisöjä kannattavien määrä jakautuu seuraavasti:
1. roomalaiskatoliset 1,1 milj. kannattajaa
2. helluntailaiset, karismaattiset tai uuskarismaattiset kristityt 543 milj.
3. riippumattomat kristilliset yhteisöt: 402 milj.
4. protestantit 351 milj. (ev.lut.kirkkomme ja esimerkiksi vanhoillislestadiolaiset sisältyvät tähän)
5. ortodoksit 217 milj.
6. anglikaanit 81 milj. kannattajaa.
Lestadiolaisuus kuuluu siten pieneen prostetanttisten kristittyjen ryhjmään, ja on siellä yksi tuhansista erilaisista uskonnollisista yhteisöistä.
Eläköön ihmisen kekseliäisyys ja inhimillisen kulttuurin rikkaus.
Mutta vielä se neljäs pragraafi.
4. Noin viiden miljardin kuluttua Aurinko kutistuu valkoiseksi kääpiöksi ja kaikki elämä Maassa sammuu. Elämä kuolee Linnunradan ainoalta elämää pursuilevalta planeetalta.
Mutta siihen on vielä aikaa, ja ehkä ihminen ehtii pilata elämän mahdollisuudet täällä jo sitä ennen.
Siunausta sinun elämäsi matkalle!
Oletko varma,että aikaa on noin paljon?
Raamatussa lukee myös,että lopunaika lyhennetään.
lopun ajoilla pitäisi tulla maanjäristyksiä,nälänhätää yms,jota jo on ennusteltu ilmaston lämpenemisen seurauksena. Toki näitä on ollut aina,mutta nyt ennusteet puhuvatkin aivan eri suuruusluokan "vitsauksista".
Entäpä,jos tämä onkin jo sitä aikaa,joka lyhennetään?
En voi olla puuttumatta tähän keskusteluun. - Ihan kristinuskon syvimpiä ajatuksia on se että Raamattu ei ole tieteellinen selitysteos. Raamattu on hengellinen, uskonnollista traditiota meille välittävä teos. Jumala on asettanut vuosituhansia sitten eläneille ihmisille tämän sanoman sellaisessa muodossa, että he, silloisina tietoineen ja ymmärryksineen, ovat kyenneet sen ottamaan vastaan. Ja ovat kyenneet ilman kirjoitettua kieltä ja nykyaikaisia viestintävälineitä sen edelleen välittämään. Siksi viesti on Raamatussa tarínoina ja vertauskuvina. Teemme Jumalan sanalle suurta vääryyttä jos alamme tulkita maailmanhistoriallisia tapahtumia Raamatun pohjalta. Silloin sekoitamme asioita ja joudumme harhaan.
Yritätkö siis sanoa,että Jumalan sana ei ole voimallinen nykyajassa,eikä sen ennustuksia voi ottaa todesta?
Nyt olen eri mieltä.
Eivät ihmiset ole silloin sen tyhmempiä olleet,kuin nytkään ja jos Jumala on antanut varoituksen luonnonmullistuksista,niin ne varmasti pitävät paikkaansa tänäkin päivänä.
Toiseksi,profeetat ovat Jumalan käskystä kirjoittaneet myös paljon sellaista,jota eivät itse ymmärtäneet.
mutta Jumala on kyllä ymmärtänyt ja nähnyt näihin päiviin saakka ja aivan loppuun,tai pitäisikö sanoa,uuteen alkuun asti. Sillä Hänhän on jo aikojen alussa kaiken säätänyt.
Vertauskuvia raamatussa kyllä on paljon,eikä niitä kaikkia voi kukaan ymmärtää,ei ainakaan vielä. Mutta jotkin asiat on kyllä sanottu aivan suoraankin ja Jeesus on myös omia vertauksiaan selittänyt.
Ja mitä teiteeseen tulee,niin kyllä se tiedekin tutkii vain Jumalan tekoja.
Aivan,niin kuin vanha virsikin sanoo...
Hän ihmetellen tutkii avaruutta,hän kysyy elämämme salaisuutta,vaan itselleen hän etsii kunniaa,ei muista kaiken luojaa, Jumalaa.
Nimenomaan lopunajanmerkit on Raamatussa selitetty hyvin tarkkaan ja neuvottu seuraamaan ajanmerkkejä.
Teemmekö siis vääryyttä Jumalan sanalle,jos toimimme sen mukaan?
Mutta mitä sanoo raamattu uskovien joukosta?
Kertooko se uskovia olevan pilvin pimein vai puhuuko se sinapinsiemenestä?
Entäpä,mitä tarkoittaa,kun Raamatussa sanotaan,että kun Ihmisen Poika tulee,löytäneekö Hän uskoa maailmasta?
Ja oli siellä muistaakseni jotain sellaistakin,että portti on ahdas ja tie kaita ja vain harvat ovat,jotka siitä sisälle käyvät.
Pieni se joukko on,katsoipa mistä vinikkelistä vain.
Sanotaanpa näinkin,että niin kuin Nooan aikana,niin on Ihmisen Pojan päivinä oleva.
Montakos sitä Nooan aikana pelastuikaan?
Paljon olisi ollut parannuksen tekijöitä sitten,kun taivaan portit avattiin,mutta se oli jo liian myöhäistä.
On totta,ettemme ymmärrä Jumalan kaikkivaltiutta,emme myöskään Hänen armonsa suuruutta,mutta siitä voimme olla varmoja,että sitä riittäisi kaikille.
mutta niin kuin Jumalan sana opettaa, vähän on niitä,jotka sen löytävät.
Etsikää siis vielä. Jeesus sanoi,minä olen tie,totuus ja elämä. Ei kukaan mene Isän luo muutoin,kuin minun kauttani.
Samoin Jeesus sanoi,etsikäät ENSIN Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan...
Tänä ekumenian aikana olisi hyvä muistaa,että ei ole kuin yksi Jumalan valtakunta,jonka päämiehenä Kristus on.
On vain yksi päämies ja yksi valtakunta.
Mutta tämän valtakunnan jäseneksi ovat kaikki tervetulleita.
Sitten sinun pitäisi vielä osoittaa raamatulla, että se Jumalan valtakunta on edustamasi herätysliike.
Helpointa ehkä,jos kerrot,mistä olet eri mieltä uskossamme.Voin sitten perustella kantamme.
Jos tässä pitäisi koko Raamattu käydä läpi,niin ei taitaisi aika riittää ja kuitenkin siellä on kaikki tarkeitä aioita.
Esim. Jeesuksen lupaus: Joka minuun uskoo, se elää, vaikka olisi kuollut. Nyt sitten alat seuloa niitä, jotka suullaan tunnustavat Jeesuksen Jumalan pojaksi, mutta eivät ole vl:istä kuulleetkaan. Käytä seulomiseen raamattua, äläkä vl-fraaseja.
Se tarkoittaa juuri sitä,mitä siinä lukeekin. Mutta Jeesukseen uskominen ei tarkoita vain sitä,että uskoo Hänet vapahtajaksi,vaikka se onkin tärkeintä. Tulee myös noudattaa Hänen neuvoaan siitä,miten autuaiksi tullaan.
Eli,etsiä ensin Jumalan valtakuntaa.
Toki voi ajatella,että kun uskoo Jeesukseen,niin se riittää,eikä tarvitse ottaa huomioon muita Jeesuksen neuvoja. Jeesus on kuitenkin antanut ihan perinpohjaisen selostuksen siitä,miten Hänen valtakuntaansa tullaan sisälle.
Se tapahtuu Pyhän Hengen saarnaviran kautta. Ja tämän viran jeesus jätti opetuslapsilleen. Toki Jeesus toimintansa aikana pystyi itse meille ihmisille antamaan synnin päästön ja antoikin. Silloin riitti,että uskoi Hänen sanansa. Ja Hänen sanaansa me uskomme vieläkin,kun haluamme Jumalan valtakunnan sisältä kuulla sovintosaarnaa,sillä valtuutuksella,joka on itse Jeesukselta.