vaaleissa!!? mä äänestän sdp:n seppo räihää alavieskasta, minun mielipiteeni saadaan uutta ja nuorta sinne!!!
ketä
äänestätte
5776
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siinä miehessä on kaikki legendan ja idolin ainekset samassa paketissa!
Mika Siirilää!
Annoin tänään ääneni Tuomolle. Ensin hieman epäilin kun en kaveria tuntenut mutta vakuutuin kun esitin muutaman todella kiperän kysymyksen ja poliitikoille tyypillisen ympäripyöreiden vastausten sijasta sainkin ihan oikeita vastauksia! Ja jos ottaa huomioon Tuomon iän niin tässähän on selvää valtiomiesainesta, ei Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi aivan ketä tahansa valita. Politiikkaa on pitkälinjaista puuhaa. Edes yhdellä hallituskaudella ei siis välttämättä saada toivottuja tuloksia aikaan. Siksi pitää saada mukaan uutta verta jossa liittää virtaa vuosiksi ja vuosiksi eteenpäin.
Itse olen myös ajatellut äänestää nuorta miestä tuonne helsingin piireihin. Keskustaa olen aina äänestänyt ja viime vaaleissa ääni meni Lintilän Mikalle, mutta nyt aion äänestää Tuomo Puumalaa. Miehellä on juuret syvästi maakunnassa ja lisäksi ei tuo hassummasti ole Kokkolan asioitakaan hoitanut.
Tuomosta me saadaan uusi Esko joka huolehtii maakunnan valojen päällä pysymisestä!
Tuomoa minäkin äänestän, vaikka nuori onkin... Ja minulle itselleni on ikää jo kuitenkin kertynyt. Puhuu asioista kielellä, jota tavallinenkin kansa ymmärtää... ja on aidon kiinnostunut asioista, pienistäkin sellaisista.