Hanna

Euroviisuissa Suomea edustava hanna Pakarinen on
karismaattinen ja näyttävä. Kappale on huono, siinä vain hoetaan leave me alone, eli jätä minut yksin, haluan mennä kotiin. Siltä tuntuukin kun katsoo hannan rumaa tukkaa. On varmaan tarvinnut stylistikampaajan tehdä tuntitolkulla työtä että Hannan kauniista tukasta on saatu tehtyä hirviömäinen piikkiotsis. Eihän tuo ole enää edes NUORISOMUOTIA, ja Euroopassa muualla jo aivan out, kuin 80- luvun kulahtanut uusioretropunk,
erittäin OUT. Muutoinhan kasari on in. Turnyyriasusteet olivat naurettavat. hannalle kunnon pehmeä naisellinen tupeerattu kampaus, kimaltava avokaulainen push upattu - leninki,
kauniit säärtä hoikentavat saapikkaat ja sitten noin 7 kilon laihdutuskuuri. Televisio leventää myös juontaja Jaanaa. hannan ALLIT oli liian lihavat ja kaksoisleuka aivan kauhea lähikuvassa, älä hyvä ihminen paina päätäsi kohti rintaa! Pidä edes pää pystyssä. Menestystä Hannalle, ei tyhmälle biisille. Hannassa on ainesta!
terv. TYYLIT TIETÄVÄ KAUNOTAR
3522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

U make my rockin'world go ROUND

Äänestä

on Hannalla. Ei sillä perseellä pärjätä kansainvälisessä kisassa.

Äänestä
  • Hannalla näkyy elintason nousu nyt kropassa. Ilmaisia lounaita päivät pääksytysten, niin ihmekös tuo että alkaa perse levitä ja allit löllytä. Ei silloin trukkikuskiaikoihin voinut kuin kerran kuussa käydä mäkkärissä ulkona syömässä. Aijai.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakarinen kirjoitti:

Euroviisuissa Suomea edustava hanna Pakarinen on
karismaattinen ja näyttävä. Kappale on huono, siinä vain hoetaan leave me alone, eli jätä minut yksin, haluan mennä kotiin. Siltä tuntuukin kun katsoo hannan rumaa tukkaa. On varmaan tarvinnut stylistikampaajan tehdä tuntitolkulla työtä että Hannan kauniista tukasta on saatu tehtyä hirviömäinen piikkiotsis. Eihän tuo ole enää edes NUORISOMUOTIA, ja Euroopassa muualla jo aivan out, kuin 80- luvun kulahtanut uusioretropunk,
erittäin OUT. Muutoinhan kasari on in. Turnyyriasusteet olivat naurettavat. hannalle kunnon pehmeä naisellinen tupeerattu kampaus, kimaltava avokaulainen push upattu - leninki,
kauniit säärtä hoikentavat saapikkaat ja sitten noin 7 kilon laihdutuskuuri. Televisio leventää myös juontaja Jaanaa. hannan ALLIT oli liian lihavat ja kaksoisleuka aivan kauhea lähikuvassa, älä hyvä ihminen paina päätäsi kohti rintaa! Pidä edes pää pystyssä. Menestystä Hannalle, ei tyhmälle biisille. Hannassa on ainesta!
terv. TYYLIT TIETÄVÄ KAUNOTAR

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu