Niin - se AIS

Olen tässä harkinnut AIS:n hankkimista ja nyt luin, että viranomaisten mukaan laivoista vain 60% pitää AIS:ia päällä tai laivassa on sellaista.
Hankinta meni uuteen harkintaan.
Mitä mieltä olette ?
7310251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Kannattaa lisäksi huomata se, että AIS lähetin ei ole pakollinen alle 300 tn aluksissa.
AIS vastaanotin näyttää siis ainoastaan niiden alusten tiedot, jotka lähettävät AIS-signaalia. Laite on tietysti mukava lisätyökalu, mutta se ei korvaa mitään muuta tähystysmenetelmää eikä tietenkään ole tutkan korvike.
Jos venevarustelussa pitäisi valita tutkan ja AIS:n väliltä, valitsisin tutkan.

Äänestä

Esim. Itämerellä arviolta 98%lla laivoista on AIS ja se on päällä. Myös fiskareilla on alkanut näkyä jonkin verran AIS-laitteita. Hyvä niin.

Äänestä
  • Oman kokemuksen perusteella ei vielä ole tavannut laivaa, joka ei lähettäisi AIS-singnaalia. Venäläisillä usein kyllä puuttuu laivan nimi mutta itse signaalin olemassaolohan on tärkein. Eikös ne VTS-keskukset mm. käytä tätä?

    EU puolestaan syynää ammattikalastusaluksia niin tarkasti, että niillä on oltava AIS ja vaikka mitä muuta lähetintä jotta isoveli voi valvoa niiden liikkumista ja saaliskiintiöiden ynnä rauhoitusaikojen jne täyttymistä.

    300 tonnin raja koskee siis pelkästään rahtialuksia, matkustaja-aluksillakin tuo raja on matalampi.

    Joten, mikä on tuo Piti2 kertoma "viranomaislähde" joka kertoo ettei läheskään kaikilla laivoilla olisi AIS-lähettimiä?

    Äänestä

  • Wiki kirjoitti:

    Oman kokemuksen perusteella ei vielä ole tavannut laivaa, joka ei lähettäisi AIS-singnaalia. Venäläisillä usein kyllä puuttuu laivan nimi mutta itse signaalin olemassaolohan on tärkein. Eikös ne VTS-keskukset mm. käytä tätä?

    EU puolestaan syynää ammattikalastusaluksia niin tarkasti, että niillä on oltava AIS ja vaikka mitä muuta lähetintä jotta isoveli voi valvoa niiden liikkumista ja saaliskiintiöiden ynnä rauhoitusaikojen jne täyttymistä.

    300 tonnin raja koskee siis pelkästään rahtialuksia, matkustaja-aluksillakin tuo raja on matalampi.

    Joten, mikä on tuo Piti2 kertoma "viranomaislähde" joka kertoo ettei läheskään kaikilla laivoilla olisi AIS-lähettimiä?

    Englannin Kanaalissa -

    "I recently went to a talk given buy a guy from National Coastwatch (the fellows who actually look out to sea). He mentioned that they had AIS and radar at some sites. I saked him for his estimate of the percentage of shipping that should have AIS that were using it. His estimate was "around 60%".
    Many ship operators dont have it on. They might be doing something illegal; there could be commercial considerations ( getting a berth quickly at the next port etc.) or they miight just not like regulation. "

    Äänestä

  • piti2 kirjoitti:

    Kun kyseessä on suora lainaus, niin uskottavuuden, yleisen hyvän tavan, tai jopa jossain määrin lainsäädännön mukaista on kertoa mistä tarina on kopioitu!

    Ehkä se Kanaalissa on noin (vaikea uskoa kuitenkin), mutta Itämerellä laivat kyllä pitävät AISsiä päällä, ainakin minun havaintojeni mukaan. Toisaalta, tuo kopsattu tarina on kaikkea muuta kuin virallista tietoa, kummin kaiman haastatteleman rannikkovalvonta-aseman siivoojan mutu-mielipide. Mikä lie totuus asiasta, kyllä Kanaalinkin alueen liikennevalvonta sekä rannikkovartioinnit sen tietävät, samoin Suomenlahden alueen VTS.

    käyttö monella saattaa olla tutkan korvike. Tähän sitten luotetaan huonon näkyväisyyden vallitessa.
    Käytännössä alle 300 tn aluksissa sitä ei tarvitse olla, eikä sota-aluksissa. Kalastusaluskin voi upottaa huviveneen.
    Mielestäni AIS kuuluu sarjaan "mukava laite" mutta vakavasti otettava tutkan korvaaja se ei mielestäni ole vaan jos annetaan kuvaa että lähes kaikilla laivoilla on sellainen, antaa se vaarallisen turvallisuuden tunteen.

    Netissä on Shipplotter-sivustot, joissa paljon tietoa. Sieltä löytyy linkki Shipplotter-group:iin, jossa alan harrastajilla on monilla maissa antennit hyvällä paikalla ja korkealla. Ryhmään kysymyksen laittamalla saa lisäselvitystä kattavuudelle, sillä ryhmässä on mukana jäseniä, jotka liikkuvat itsekin merellä ja vertailevat tilannetta. He jakavat myös live-AIS:ia netissä etenkin kanaalin alueelta. Noista pienemmistä aluksista, joilla ei AIS-pakkoa, voisi pohtia niiden reittejä suhteessa avomeripurjehtijoihin, eli mikä merkitys niillä on turvallisuuden kannalta...

    Äänestä

  • piti2 kirjoitti:

    käyttö monella saattaa olla tutkan korvike. Tähän sitten luotetaan huonon näkyväisyyden vallitessa.
    Käytännössä alle 300 tn aluksissa sitä ei tarvitse olla, eikä sota-aluksissa. Kalastusaluskin voi upottaa huviveneen.
    Mielestäni AIS kuuluu sarjaan "mukava laite" mutta vakavasti otettava tutkan korvaaja se ei mielestäni ole vaan jos annetaan kuvaa että lähes kaikilla laivoilla on sellainen, antaa se vaarallisen turvallisuuden tunteen.

    Nyt kun AISia markkinoidaan, sitä on äkkiä alettu pitää "korvaamattomana". Tuleeko purjehtijoille henkinen pakko hankkia AIS, koska muut kehuvat? Itselläni ei ole AISia, mutta en ole kriittinen pelkästään sen takia.
    Olen pärjännyt tutkan avulla ilman mitään ongelmia mm. useita kertoja Englannin kanaalissa ja Pohjanmeren vilkkaassa liikenteessä - myös veneliikenne on siellä vilkasta ja tutkasta on todellinen hyöty sen havaitsemiseen. Tutka näyttää paitsi muut alukset, myös muut esteet ja yölliset sadepilvet. Lähietäisyyksillä näen jopa merimerkit, tutkaheijastimella merkityt kalanpyydykset, poijut jne.
    Pitäisikö mielestänne hankkia tutkan lisäksi myös AIS? Mitä näyttölaitetta tarvisen siihen? Voiko sen kytkeä vanhaan pieneen venetutkaan? Läppäriä en pidä auki kuin satunnaisesti enkä voi sitä edes käyttää merenkäynnissä roiskeriskien takia. Plotteria en omista. Onko näyttölaitteella varustetusta AIS:sta hyviä kokemuksia (NASA)? Mikä on AIS-laitteiston virrankulutus?
    Omasta mielestäni tutka on korvaamaton. AIS on laite pelkästään AIS-liikenteen seuraamiseen. Siitä ei ole apua sumunavigoinnissa, apua on ainoastaan laivaliikenteen seuraamisessa. Eikö vain?

    Äänestä

  • todellinen tarve kirjoitti:

    Tiedä sitten tuosta henkisestä pakosta, sen hankkimiskynnys purjeveneeseen vain on paljon matalammalla kuin tutkan:
    - hinta viidesosa halvimman tutkan hinnasta
    - virrankulutus kolmaskymmenesosa sähköpiheimmästä tutkasta (muistaakseni alle 100 mA)
    - ei tarvitse mitään möhköantennin asennusta, joten sopii pienempäänkin veneeseen

    Jos veneessä on tutka, ja veneessä virtaa riittää sen pitämiseen päällä niin AIS antaa aika vähän lisähyötyä (saaren takaa tulevat laivat näkyvät).

    Ymmärsit oikein, AIS ei ole navigointiväline, se on vain turvallisuusväline jolla voi (avomerellä) sumuun joutuessaan seurata laivaliikennettä ja varautua väistöön ennen kuin keula-aallon kohina alkaa siitä matalia töräyksiä päästelevästä kuulua. Lähes saman tiedon saat tutkasta, eli AIS ei ole veneilijän tarpeisiin korvaamaton, sen voi korvata tutkalla.

    Tutka on tietysti korvaamaton, jos haluaa sen tiedon mitä tutka tarjoaa. Tutka ei kuitenkaan ole välttämätön, ilman sitäkin pärjää. AIS on hyvä turvallisuusväline purjeveneille joissa ei ole tutkaa, se on myös hauska lelu josta voi pitkillä avomeritaipaleilla tutkia minkä nimisiä laivoja lähistöllä liikkuu, kuinka kaukana ne ovat, mikä on niiden nopeus ja suunta. Etenkin tuon etäisyysarvioinnin kehittämiseen se on hyvä treenausvehje, yllättävän kaukaa ne menevät.

    "AIS ei ole navigointiväline, se on vain turvallisuusväline jolla voi (avomerellä) sumuun joutuessaan seurata laivaliikennettä ja varautua väistöön ennen kuin keula-aallon kohina alkaa siitä matalia töräyksiä päästelevästä kuulua "

    -muista että voit seurata vain sellaista laivaliikennettä joilla on AIS ja on se myös päällä. Siellä on paljon sellaistkin laivaliikennettä mikä ei AIS:lla näy.
    Jos et siihen ole varautunut, saattaapi käydä köpelösti. :-(((

    Parikytä vuotta on selvitty ilman tutkaa ja aissia. On varauduttu siihen että merellä on liikennettä, laivat huutelevat sumussa matalalta ja lujaa, ja voin vain kuulla ne laivat jotka huutelevat. Läheskään kaikki huviveneet eivät huutele sumussa, ne saattavat aiheuttaa rannikolla vaaratilanteita.

    Missä on paljon sellaista laivaliikennettä mikä ei aissilla näy? Kanaalissa ehkä? En ole vielä sellaista lähivesillä havainnut. Tämän ketjun aloitusviestisi uskottavuus on edelleen kyseenalainen, enkä edes ymmärrä mitä haluat sanoa - ei sinun tarvitse hankkia aissia jos sinulla on tutka, mitä tuosta itkemään.

    Halusin vain sanoa että sumussa kaikki alukset eivät näy AIS:issa, ainoastaan ne joilla se on päällä.
    Eikö totta ?

    Äänestä

  • piti2 kirjoitti:

    käyttö monella saattaa olla tutkan korvike. Tähän sitten luotetaan huonon näkyväisyyden vallitessa.
    Käytännössä alle 300 tn aluksissa sitä ei tarvitse olla, eikä sota-aluksissa. Kalastusaluskin voi upottaa huviveneen.
    Mielestäni AIS kuuluu sarjaan "mukava laite" mutta vakavasti otettava tutkan korvaaja se ei mielestäni ole vaan jos annetaan kuvaa että lähes kaikilla laivoilla on sellainen, antaa se vaarallisen turvallisuuden tunteen.

    Kanaalissa em. prosenttiluku on vähintään yhtä korkea. Englannin (Goastquard) ja Ranskan VTS:t puuttuvat asiaan välittömästi, mikäli AIS Data:ssa on jotain virheellistä tietoa, esim. imoitettu syväys tai kohdesatama eri kuin AIS:ssa. AIS on nykyään tärkeä navigoinnin APUVÄLINE, siinä kuin optinen, tutka tai karttanavigointi. Ei ole tutkan korvike kuin ehkä huviveneilijöillä.

    Äänestä

  • skiglaaja kirjoitti:

    Mistä tällainen harhaluulo on peräisin, että huviveneessä AIS korvaisi tutkan?

    Äänestä

  • todellinen tarve kirjoitti:

    Nyt kun AISia markkinoidaan, sitä on äkkiä alettu pitää "korvaamattomana". Tuleeko purjehtijoille henkinen pakko hankkia AIS, koska muut kehuvat? Itselläni ei ole AISia, mutta en ole kriittinen pelkästään sen takia.
    Olen pärjännyt tutkan avulla ilman mitään ongelmia mm. useita kertoja Englannin kanaalissa ja Pohjanmeren vilkkaassa liikenteessä - myös veneliikenne on siellä vilkasta ja tutkasta on todellinen hyöty sen havaitsemiseen. Tutka näyttää paitsi muut alukset, myös muut esteet ja yölliset sadepilvet. Lähietäisyyksillä näen jopa merimerkit, tutkaheijastimella merkityt kalanpyydykset, poijut jne.
    Pitäisikö mielestänne hankkia tutkan lisäksi myös AIS? Mitä näyttölaitetta tarvisen siihen? Voiko sen kytkeä vanhaan pieneen venetutkaan? Läppäriä en pidä auki kuin satunnaisesti enkä voi sitä edes käyttää merenkäynnissä roiskeriskien takia. Plotteria en omista. Onko näyttölaitteella varustetusta AIS:sta hyviä kokemuksia (NASA)? Mikä on AIS-laitteiston virrankulutus?
    Omasta mielestäni tutka on korvaamaton. AIS on laite pelkästään AIS-liikenteen seuraamiseen. Siitä ei ole apua sumunavigoinnissa, apua on ainoastaan laivaliikenteen seuraamisessa. Eikö vain?

    Jos on varaa tutkaan, kannattaa siihen rinnalle hankkia myös AIS. Veneissä jossa ei "yleensä" tutka ole varustettu ARPA-tiedoilla, on AIS Datan ja tutkamaalien yhdistäminen hyödyllistä. AIS helpottaa huomattavasti tutkakohteiden CPA / TCPA arvojen hahmottamista ja mahdollinen yhteydenotto on helpompaa, kun näkee laivan nimen. Eikä ole ARPA tutkiinkaan turha lisä. Tietty aina täytyy kysyä, mitkä ovat omat tarpeet. Kyllä sekstantillakin pärjää.

    Äänestä

  • korvike kirjoitti:

    Mistä tällainen harhaluulo on peräisin, että huviveneessä AIS korvaisi tutkan?

    Niin kuin luit, kirjoitin APUVÄLINE. Mutta todellista on, että AIS huviveneissä varmasti on jossain määrin myös tutkan korvike toivotavasti vain apuväline. Ja parempi sekin kuin ilman.

    Äänestä

  • skiglaaja kirjoitti:

    Niin kuin luit, kirjoitin APUVÄLINE. Mutta todellista on, että AIS huviveneissä varmasti on jossain määrin myös tutkan korvike toivotavasti vain apuväline. Ja parempi sekin kuin ilman.

    Näin nimimerkki skiglaaja kirjoitti AISista: "Ei ole tutkan korvike kuin ehkä huviveneilijöillä". Edelleen skiglaaja väittää: "AIS huviveneissä varmasti on jossain määrin myös tutkan korvike".
    Tämä nyt on harhaanjohtavaa höpötystä. Kun tiheässä sumussa olet hakeutumassa satamaan, ei se sinun AISisi auta aallonmurtajan aukon tai sisäänmenopoijujen löytämisessä yhtään mitään. AISilla et näe niitä muita pienaluksia, jotka kanssasi hortoilevat sumussa.
    Olisiko "AIS-tutka" nimitys lähtenyt NASA-merkkisen AISin mainoksesta, "AIS-Radar"? Miksi vertaat AISia tutkaan, kun toimintaperiaatekin on erilainen? AIS-vastaanotin näyttää ainoastaan AIS-lähettimellä varustettujen alusten tiedot (jos lähetin on toiminnassa), ei yhtään mitään muuta. AIS ei korvaa tutkaa.
    Tutka-antenni on tietysti melko kookas ja joidenkin mielestä ruma. Jopa tutkaheijastinta pidetään rumana. Makuasioita. Laitteita hankkiessa kannattaa ensisijaisesti miettiä mihin niitä tarvitsee ja mitä hyötyä niistä on. Mielestäni huviveneilijöiden ei kannata kuvitella AISin olevan jonkinlainen tutkan halvempi korvike.

    Äänestä

  • skiglaaja kirjoitti:

    Jos on varaa tutkaan, kannattaa siihen rinnalle hankkia myös AIS. Veneissä jossa ei "yleensä" tutka ole varustettu ARPA-tiedoilla, on AIS Datan ja tutkamaalien yhdistäminen hyödyllistä. AIS helpottaa huomattavasti tutkakohteiden CPA / TCPA arvojen hahmottamista ja mahdollinen yhteydenotto on helpompaa, kun näkee laivan nimen. Eikä ole ARPA tutkiinkaan turha lisä. Tietty aina täytyy kysyä, mitkä ovat omat tarpeet. Kyllä sekstantillakin pärjää.

    Nyt sekoitetaan jo sekstanttikin mukaan! Kysymyshän oli tutkasta ja AISista eikä tähtitieteellisestä navigonnista. Näkyvyyden ollessa rajoittunut, et sillä sekstantillasi tee yhtään mitään. Vitsi oli huono!

    Äänestä

  • piti2 kirjoitti:

    Halusin vain sanoa että sumussa kaikki alukset eivät näy AIS:issa, ainoastaan ne joilla se on päällä.
    Eikö totta ?

    Näin on näppylät kuten kirjoitit, yleensäkään AIS lähetin (transponderi) ei voi olla päällä kuin niissä aluksissa joissa se on pakollinen (Class-A AIS). Ja niissä aluksissa sen on oltava päällä ainakin Suomenlahdella, jossa VTS-keskukset seuraavat laivaliikennettä.

    Class-B AIS lähettimen ei varmaankaan tarvitse olla päällä, mutta eipä se haittaa koska liekö niitä vielä yhtään suomalaisissa huvialuksissa?

    Mitäpä tästä päättelemme? En minä ainakaan mitään.

    Olen tyytyväinen kun on keksitty AIS-järjestelmä, ilman tutkaa näkee sumussa mikäli on laivoja törmäyskurssilla. Mutta ethän sinä sitä tarvitse, kun sinulla on tutka. Voi olla kuten entinen emäntä, nykytilanteeseesi läpeensä tyytyväinen.

    Vieläkään en ymmärrä, miksi tämän ketjun aloitit ja kaikenlisäksi väitteellä, joka ei ilmeisestikään ole totta?

    Äänestä

  • skiglaaja kirjoitti:

    Kanaalissa em. prosenttiluku on vähintään yhtä korkea. Englannin (Goastquard) ja Ranskan VTS:t puuttuvat asiaan välittömästi, mikäli AIS Data:ssa on jotain virheellistä tietoa, esim. imoitettu syväys tai kohdesatama eri kuin AIS:ssa. AIS on nykyään tärkeä navigoinnin APUVÄLINE, siinä kuin optinen, tutka tai karttanavigointi. Ei ole tutkan korvike kuin ehkä huviveneilijöillä.

    Mitä tarkoitat kun sanoit, että aisdatassa on voi olla eri kohdesatama kuin AIS:ssa?????

    Äänestä

  • piti2 kirjoitti:

    "AIS ei ole navigointiväline, se on vain turvallisuusväline jolla voi (avomerellä) sumuun joutuessaan seurata laivaliikennettä ja varautua väistöön ennen kuin keula-aallon kohina alkaa siitä matalia töräyksiä päästelevästä kuulua "

    -muista että voit seurata vain sellaista laivaliikennettä joilla on AIS ja on se myös päällä. Siellä on paljon sellaistkin laivaliikennettä mikä ei AIS:lla näy.
    Jos et siihen ole varautunut, saattaapi käydä köpelösti. :-(((

    "-muista että voit seurata vain sellaista laivaliikennettä joilla on AIS ja on se myös päällä. Siellä on paljon sellaistkin laivaliikennettä mikä ei AIS:lla näy. "

    Niin, ja tutkattomalla veneellä ilman AIS-vastaanotinta et näe edes niitä, joilla AIS on päällä. Kumpi sitten pahempi tilanne... Minun kaupunkilaisjärkeni sanoo, jotta AISin kanssa on turvallisempaa kuin ilman...

    Äänestä

  • kuin pelkkä silmä kirjoitti:

    Älä osta kaikkea sitä pikkuelektroniikkaa, joka on halvinta, vaan hanki kerralla oikea tutka! -- jos nimittäin liikut merellä ympärivuorokautisesti ja myös huonossa näkyvyydessä. Jos taas teet pääasiassa päiväpurjehduksia saaristossa, niinkuin enemmistö meistä veneilijöistä tekee, pärjäät aivan hyvin ilman AISia ja ilman tutkaa.

    Äänestä

  • tutkaan!!! kirjoitti:

    AIS-vastaanottimen saanee noin 150 eurolla, kun tutka maksaa sen moninkertaisesti. Lisäksi tutka vie niin pirusti sähköä, että ei sitä veneessäni niin paljon pystytä tuottamaan. Pitäisi vuorata koko kansi aurinkopaneeleilla.

    Mutta eipä minulla ole ainakaan vielä sitä AISiakaan ja hyvin olen pärjännyt. Sumussa olen pysynyt poissa laivaväyliltä ja toivonut etteivät laivat harhaile muualla...

    Äänestä

  • hintaluokassa kirjoitti:

    Totta puhut, tutka on aika kallis investointi ja ilman tutkaa ja AISia pärjää. Sumussa kannattaa tietysti hakeutua laivaväylien ulkopuolelle, jonne laivat eivät "harhaile".
    Se tutkan virrakulutus ei kuitenkaan ole aivan niin suuri ongelma kuin kerroit ("Pitäisi vuorata koko kansi aurinkopaneeleilla").
    Oma tutkani kuluttaa standby-asennossa vain n. 0.3 A virtaa ja jatkuvasti päällä ollessaan 3 A (36 W). Vertaapa mitä kulkuvalosi kuluttuvat!

    Pointtisi on muuten hyvä. Ei tosiaankaan kannata hankkia kuin juuri sellaisia laitteita, joita välttämättä tarvitsee. Elektroniikkakin kehittyy ja hinnat halpenevat....

    Onko kaikki AIS-signaalien näkemiseen tarvittava laitteisto (antenni, AIS-vastaanotin ja näyttöpääte) tosiaan näin halpa. Luulin kalliimmaksi. Veneessäni ei ole plotteria eikä tietsikaa ennestään. Minkä merkkinen on se 150 ecun laitteisto?

    Äänestä

  • AIS.näyttö kirjoitti:

    Tarkoitin sellaista laitetta, jonka voi liittää veneessä jo valmiiksi olevaan (ilmaiseksi saatuun) tietokoneeseen. Omalla näytöllä olevat laitteet ovat toki huomattavasti kalliimpia, jos sellaisen haluaa.

    Pelkkä AIS ilman plotteria tai sellaisena toimivaa tietokonetta on muutenkin aika turha - eihän sillä AISilla navigoimaan pysty, joten sumusta on parempi pysytellä erossa.

    Äänestä

  • virrankulutuksesta kirjoitti:

    Totta puhut, tutka on aika kallis investointi ja ilman tutkaa ja AISia pärjää. Sumussa kannattaa tietysti hakeutua laivaväylien ulkopuolelle, jonne laivat eivät "harhaile".
    Se tutkan virrakulutus ei kuitenkaan ole aivan niin suuri ongelma kuin kerroit ("Pitäisi vuorata koko kansi aurinkopaneeleilla").
    Oma tutkani kuluttaa standby-asennossa vain n. 0.3 A virtaa ja jatkuvasti päällä ollessaan 3 A (36 W). Vertaapa mitä kulkuvalosi kuluttuvat!

    Pointtisi on muuten hyvä. Ei tosiaankaan kannata hankkia kuin juuri sellaisia laitteita, joita välttämättä tarvitsee. Elektroniikkakin kehittyy ja hinnat halpenevat....

    "Se tutkan virrakulutus ei kuitenkaan ole aivan niin suuri ongelma kuin kerroit ("Pitäisi vuorata koko kansi aurinkopaneeleilla").
    Oma tutkani kuluttaa standby-asennossa vain n. 0.3 A virtaa ja jatkuvasti päällä ollessaan 3 A (36 W). Vertaapa mitä kulkuvalosi kuluttuvat! "

    Myönnettäköön, että hieman liioittelin. Kuitenkin tuollainen 3 amppeerin lisäkulutus on aika paljon.

    Kun kulkuvalot vievät 2,5 amppeeria, ja niitähän käytetään samoissa olosuhteissa kuin tutkaakin (jota lain mukaan tosin pitäisi kai käyttää aina) olisi jo näiden kulutus yhteensä 5,5 amppeeria. 110 amppeeritunnin akustani voinee akun kärsimättä ottaa noin puolet eli 55 amppeerituntia, eli tutkaa ja valoja voisi pitää päällä huimat 10 tuntia, minkä jälkeen pitäisi sitten saada akku ladattua. Eipä onnistu 20 watin paneelillani kovinkaan nopeasti.

    Lisäksihän veneessä on muitakin virrankuluttajia, joten tilanne on todellisuudessa vielä hankalampi.

    Äänestä

  • virrankulutus kirjoitti:

    Voit kytkeä tutkan virransäästöohjelmalle siten, että se näyttää vaikkapa 10 antennipyörähdystä joka 10.s minuutti (voit säätää). Itse käytän virransäästöohjelmaa tutkahälytystä avomerilegeillä enkä ole kokenut sähkönkulutusta ongelmaksi. Ilman aurinkopaneelia olen pärjännyt, kun käytän konetta lataamiseen n. puoli tuntiua kerrallaan kahdesti vrk:ssa.
    Toistaiseksi (10 v aikana) ei ole tullut tarvetta pitää tutkaa jatkuvalla näytöllä vuorokausia ympäriinsä.

    Jos veneessä on pc-läppäri, sen virrankulutus lienee samaa luokkaa kuin tutkalla. Jos vertaat tutkan ja AIS:in virrankulutusta (AIS:n näyttö läppäriin) toisiinsa, ero ei varmaankaan ole suuri.
    Kulkuvalojen virrankulutus pienentyisi LED-valoilla, jotka valitettavasti ovat kalliita.

    Äänestä

  • virransäästöohjelma! kirjoitti:

    Eipä ihme, jos tutkan virrankulutusta pitää pienenä, kun konetta käytetään kaksi kertaa päivässä. Miten kukaan sietää sellaista? Virrankulutus pitää ainakin minulla läppärinkin tehokkaasti poissa käytöstä minkäänlaisena navigointivälineenä. Kulkuvalona ainoa järkevä vaihtoehto on trikolori, joka paitsi on sähkönkulutukseltaan ledien jälkeen seuraavaksi paras, myös parhaiten näkyvä. AIS-plotteri tai mieluummin AIS-vastaanotin ja tieto vietynä karttaplotterille on sittenkin käytettävyydeltään ja taloudellisuudeltaan käyttökelpoinen kompromissi.

    Äänestä

  • päivässä! kirjoitti:

    Tricolorin lamppu on 25W eli vie virtaa n. 2 A. Tuskin kukaan muuta käyttäkään avomeripurjehduksessa kuin tricoloria. Jääkaappi vie ehkä saman kuin kulkuvalo. GPS mittarit valoineen vie ehkä n. 1 A. Akku tyhjenee liikaa jo yhden vrk:n purjehduksen jälkeen, ellet lataa sitä jollain keinolla. Itse olen pitänyt akut täysinä, jolloin ne kestävät pitempään. On myös pelivaraa kovempaan keliin, jolloin konetta ei voi käyttää kallistuksen takia.
    Etkö itse pidä avomerilegeillä mitään muita sähkölaitteita päällä kuin tricolorin? Miksi kuitenkin suosittelet AIS läppäriä, jos sähkön kulutus on iso ongelma? Tutka vie suunnilleen saman määrän virtaa kuin läppäri? Aurinkopaneelikaan ei riitä, jos sattuu olemaan pilvisiä päiviä. Etkö itse käytä konetta akkujen lataamiseen?

    Äänestä

  • virrankulutuksesta kirjoitti:

    Totta puhut, tutka on aika kallis investointi ja ilman tutkaa ja AISia pärjää. Sumussa kannattaa tietysti hakeutua laivaväylien ulkopuolelle, jonne laivat eivät "harhaile".
    Se tutkan virrakulutus ei kuitenkaan ole aivan niin suuri ongelma kuin kerroit ("Pitäisi vuorata koko kansi aurinkopaneeleilla").
    Oma tutkani kuluttaa standby-asennossa vain n. 0.3 A virtaa ja jatkuvasti päällä ollessaan 3 A (36 W). Vertaapa mitä kulkuvalosi kuluttuvat!

    Pointtisi on muuten hyvä. Ei tosiaankaan kannata hankkia kuin juuri sellaisia laitteita, joita välttämättä tarvitsee. Elektroniikkakin kehittyy ja hinnat halpenevat....

    Jos on oikein kova sumu, elikkäs näkyvyys sen takia niin huono, että pitää olla tutka päällä, ei myöskään tuule, että koneella on ajettava kumminkin, eli sen takia ei ole virrankulutuksella merkitystä.

    Toinen juttu, on se, että jos on veneessä tutka, SEN ON OLTAVA PÄÄLLÄ AINA KULUSSA OLLESSA

    Äänestä

  • "Sumu" kirjoitti:

    Meriteiden säännöissä sanotaan muistaakseni, että "jokaisen aluksen on aina pidettävä asianmukaista näkö- ja kuulotähystystä sekä pyrittävä kaikin vallitsevissa olosuhteissa käytettävissä olevin keinoin...."
    En ole tulkinnut sääntöä siten, että tutkanäytön olisi oltava AINA päällä. Käytännössä se ei ole edes mahdollistakaan purjeveneissä virrankulutuksen takia. Pienellä miehistöllä tai yksin purjehtiessa ei ole edes mahdollista istua pelkästään karttapöydän ääressä tuijottamassa tutkaruutuun.
    Ne meriteiden sääntöjen "kaikki käytettävissä olevat keinot" koskevat varmaankin myös AIS:ia! Pitäisikö AIS-vastaanotin läppäri mielestäsi olla aina päällä?

    Olet siinä oikeassa, että meidän vesillämme sumu ja pläkä ovat usein samanaikaisia ilmiöitä.
    Tilanne on kuitenkin toisenlainen, jos purjehdit Pohjanmeren puolelle. Samanaikaisesti voi olla tiheä sumu ja navakka tuuli. Tämä ei ole edes harvinaista. Huono näkyvyys on usein pitkäkestoisempi kuin täällä kotivesillä.

    Äänestä

  • riitä kirjoitti:

    Tarkoitin sellaista laitetta, jonka voi liittää veneessä jo valmiiksi olevaan (ilmaiseksi saatuun) tietokoneeseen. Omalla näytöllä olevat laitteet ovat toki huomattavasti kalliimpia, jos sellaisen haluaa.

    Pelkkä AIS ilman plotteria tai sellaisena toimivaa tietokonetta on muutenkin aika turha - eihän sillä AISilla navigoimaan pysty, joten sumusta on parempi pysytellä erossa.

    "Pelkkä AIS ilman plotteria tai sellaisena toimivaa tietokonetta on muutenkin aika turha - eihän sillä AISilla navigoimaan pysty, joten sumusta on parempi pysytellä erossa".

    Paljonko maksaa AIS:n hankkiminen näyttöineen, kun veneessä ei ole mainitsemaasi plotteria tai tietokonetta ennestään? "Ilmaisia" venekäyttöön sopivia läppäreitäkään ei kukaan ole jakamassa. Onko paketin kokonaishinta merkittävästi halvempi kuin tutkan, jos ostan kaikki uutena?

    Sumusta on tietysti parempi pysytellä erossa, mutta käytännössä se ei ole mahdollista. Jokainen vesillä liikkunut on sen oppinut. Tutka voisi sittenkin olla tärkeämpi, ainakin omassa veneessäni.

    Äänestä

  • ja tuulta samalla.. kirjoitti:

    Meriteiden säännöissä sanotaan muistaakseni, että "jokaisen aluksen on aina pidettävä asianmukaista näkö- ja kuulotähystystä sekä pyrittävä kaikin vallitsevissa olosuhteissa käytettävissä olevin keinoin...."
    En ole tulkinnut sääntöä siten, että tutkanäytön olisi oltava AINA päällä. Käytännössä se ei ole edes mahdollistakaan purjeveneissä virrankulutuksen takia. Pienellä miehistöllä tai yksin purjehtiessa ei ole edes mahdollista istua pelkästään karttapöydän ääressä tuijottamassa tutkaruutuun.
    Ne meriteiden sääntöjen "kaikki käytettävissä olevat keinot" koskevat varmaankin myös AIS:ia! Pitäisikö AIS-vastaanotin läppäri mielestäsi olla aina päällä?

    Olet siinä oikeassa, että meidän vesillämme sumu ja pläkä ovat usein samanaikaisia ilmiöitä.
    Tilanne on kuitenkin toisenlainen, jos purjehdit Pohjanmeren puolelle. Samanaikaisesti voi olla tiheä sumu ja navakka tuuli. Tämä ei ole edes harvinaista. Huono näkyvyys on usein pitkäkestoisempi kuin täällä kotivesillä.

    Uusin Venemestari-lehti 1/ -07

    Käsittelee hyvin laajasti tätä AIS juttua sekä toisaalla myös tutka-asiaa.

    Lainaus lehden tekstistä.
    "Coloregs
    Collision regulations on lakiasetus, joka määrää, että mikäli aluksessai on tutka, kapteenin tulee osata käyttää sitä. Ja sen on myös oltava käytössä, kun liikennöidään väylillä. Tämän seikan huomiotta jättäminen on rike, josta joutuu vastuuseen."

    Myös jostain muualta olen tämän saman lukenutsekä kuullut, virallista asetusta en ole tullut lukeneeksi, joku paremmin tietävä voi ehkä valaista tätä puolta.

    ps. Ollaan purjehtija-osastossa, jossa ei liene tällaisen moottoriveneilijä-lehden lukijoita kovin paljoa, asiat ja teksti kyseisessä lehdessä jokatapauksessa ovat molemmille tarkoitettuja ja hyvin kirjoitettujakin...

    Äänestä

  • sitten maksaa? kirjoitti:

    "Pelkkä AIS ilman plotteria tai sellaisena toimivaa tietokonetta on muutenkin aika turha - eihän sillä AISilla navigoimaan pysty, joten sumusta on parempi pysytellä erossa".

    Paljonko maksaa AIS:n hankkiminen näyttöineen, kun veneessä ei ole mainitsemaasi plotteria tai tietokonetta ennestään? "Ilmaisia" venekäyttöön sopivia läppäreitäkään ei kukaan ole jakamassa. Onko paketin kokonaishinta merkittävästi halvempi kuin tutkan, jos ostan kaikki uutena?

    Sumusta on tietysti parempi pysytellä erossa, mutta käytännössä se ei ole mahdollista. Jokainen vesillä liikkunut on sen oppinut. Tutka voisi sittenkin olla tärkeämpi, ainakin omassa veneessäni.

    NASA:n näytöllinen taitaa olla halvimmasta päästä hintaa sillä on hieman alle 400,- lisäksi tarvitaan VHF-antennin jakaja n.200,- > 600,-

    Tutka siis kustantaa 2*AIS v-ottimen verran ja sillä näkee myös AIS:ttomat kohteet

    Äänestä

  • hinta kirjoitti:

    Oma valintani on tutka.

    Äänestä

  • "sumu" kirjoitti:

    Uusin Venemestari-lehti 1/ -07

    Käsittelee hyvin laajasti tätä AIS juttua sekä toisaalla myös tutka-asiaa.

    Lainaus lehden tekstistä.
    "Coloregs
    Collision regulations on lakiasetus, joka määrää, että mikäli aluksessai on tutka, kapteenin tulee osata käyttää sitä. Ja sen on myös oltava käytössä, kun liikennöidään väylillä. Tämän seikan huomiotta jättäminen on rike, josta joutuu vastuuseen."

    Myös jostain muualta olen tämän saman lukenutsekä kuullut, virallista asetusta en ole tullut lukeneeksi, joku paremmin tietävä voi ehkä valaista tätä puolta.

    ps. Ollaan purjehtija-osastossa, jossa ei liene tällaisen moottoriveneilijä-lehden lukijoita kovin paljoa, asiat ja teksti kyseisessä lehdessä jokatapauksessa ovat molemmille tarkoitettuja ja hyvin kirjoitettujakin...

    Coloregs toteaa näin: "Every vessel must at all times keep a proper look-out by sight (day shape or lights by eyes or visual aids), hearing (sound signal or Marine VHF radio) and all available means (e.g. Radar, ARPA, AIS, GMDSS...) in order to judge if risk of collision exists".
    Se siteeraamasi lehti on ilmeisesti tehnyt oman versionsa. Suomenkielisissä meriteiden säännöissä ei mielestäni ole mitään Collision Regulations-säännöistä poikkevaa.
    Eikö olisi järkevämpi luottaa kansanvälisiin meriteiden sääntöihin kuin johonkin lehtiartikkeliin?

    Äänestä

  • korvaaminen kirjoitti:

    Tricolorin lamppu on 25W eli vie virtaa n. 2 A. Tuskin kukaan muuta käyttäkään avomeripurjehduksessa kuin tricoloria. Jääkaappi vie ehkä saman kuin kulkuvalo. GPS mittarit valoineen vie ehkä n. 1 A. Akku tyhjenee liikaa jo yhden vrk:n purjehduksen jälkeen, ellet lataa sitä jollain keinolla. Itse olen pitänyt akut täysinä, jolloin ne kestävät pitempään. On myös pelivaraa kovempaan keliin, jolloin konetta ei voi käyttää kallistuksen takia.
    Etkö itse pidä avomerilegeillä mitään muita sähkölaitteita päällä kuin tricolorin? Miksi kuitenkin suosittelet AIS läppäriä, jos sähkön kulutus on iso ongelma? Tutka vie suunnilleen saman määrän virtaa kuin läppäri? Aurinkopaneelikaan ei riitä, jos sattuu olemaan pilvisiä päiviä. Etkö itse käytä konetta akkujen lataamiseen?

    Edellisen vastauksen kirjoittaja ei ollut se, joka puhui läppäriin liitettävästä AIS-vastaanottimesta, minä olen.

    Läppärini vie plotterikäytössä noin 1,2 amppeeria, joka käsitykseni mukaan on selvästi tutkan kulutusta pienempi. Tiedän, että "oikea" plotteri veisi sähköä vähemmän, mutta on myös hyvin kallis. Tietokoneen sain ilmaiseksi.

    Tutka ei korvaa plotteria navigoinnissa, joten eivät ne ole mitään vaihtoehtoisia kuluttajia keskenään. Tutka olisi siis joka tapauksessa sen noin 3 amppeeria lisää.

    Jääkaappi purjeveneessä toimii tietenkin kaasulla. Moottoria en käytä lataukseen, koska 4-heppaisen perämoottorini latausvirta on ihan yhtä tyhjän kanssa.

    Äänestä

  • sitten maksaa? kirjoitti:

    "Pelkkä AIS ilman plotteria tai sellaisena toimivaa tietokonetta on muutenkin aika turha - eihän sillä AISilla navigoimaan pysty, joten sumusta on parempi pysytellä erossa".

    Paljonko maksaa AIS:n hankkiminen näyttöineen, kun veneessä ei ole mainitsemaasi plotteria tai tietokonetta ennestään? "Ilmaisia" venekäyttöön sopivia läppäreitäkään ei kukaan ole jakamassa. Onko paketin kokonaishinta merkittävästi halvempi kuin tutkan, jos ostan kaikki uutena?

    Sumusta on tietysti parempi pysytellä erossa, mutta käytännössä se ei ole mahdollista. Jokainen vesillä liikkunut on sen oppinut. Tutka voisi sittenkin olla tärkeämpi, ainakin omassa veneessäni.

    ""Ilmaisia" venekäyttöön sopivia läppäreitäkään ei kukaan ole jakamassa."

    Ellet ole ihan erakko, niin kaveripiiristäsi kyselemällä varmasti löytyy joku vanha läppäri, joka ei enää juuri muuhun käyttöön kelpaa. Venekäyttöön kun riittää hyvinkin vaatimaton laite.

    Äänestä

  • korvaaminen kirjoitti:

    Tricolorin lamppu on 25W eli vie virtaa n. 2 A. Tuskin kukaan muuta käyttäkään avomeripurjehduksessa kuin tricoloria. Jääkaappi vie ehkä saman kuin kulkuvalo. GPS mittarit valoineen vie ehkä n. 1 A. Akku tyhjenee liikaa jo yhden vrk:n purjehduksen jälkeen, ellet lataa sitä jollain keinolla. Itse olen pitänyt akut täysinä, jolloin ne kestävät pitempään. On myös pelivaraa kovempaan keliin, jolloin konetta ei voi käyttää kallistuksen takia.
    Etkö itse pidä avomerilegeillä mitään muita sähkölaitteita päällä kuin tricolorin? Miksi kuitenkin suosittelet AIS läppäriä, jos sähkön kulutus on iso ongelma? Tutka vie suunnilleen saman määrän virtaa kuin läppäri? Aurinkopaneelikaan ei riitä, jos sattuu olemaan pilvisiä päiviä. Etkö itse käytä konetta akkujen lataamiseen?

    Kuten joku osin puolestani vastasikin, en todellakaan suositellut läppäriä navigointikäyttöön, päinvastoin. Suositus oli AIS-plotteri tai vielä parempi GPS-plotterille viety AIS-tieto, jolloin lisääntyneeksi kulutukseksi jää vastaanottimen milliamppeerit.

    Kulkuvaloja sen enempää kuin mittarivalojakaan ei ole ollut tapana poltella yötäpäivää. Jääkaappikin näyttäisi normaalioloissa käyvän kolmanneksen ajasta kuluttaen käydessään n. 4 A. Enimmän osan purjehduspäivää kulutus jää siihen mittariston satoihin milliamppeereihin jääkaappi. Itämeren alueella purjehtiessa matkat jäävät pariin vuorokauteen, käytännössä pisimmät omat legit ovat näissä ympyröissä olleet Gotland Runtteja. Sellainen on ennen edellisiä akuston parannuksia vaatinut latausta pari kertaa, nyt ilmeisesti selviäisi yhdellä. Jos lähtisin taas pidemmälle, en missään tapauksessa jättäisi sähkön tuotantoa moottorin käytön varaan, vaan tarvittava kulutus pitäisi korvata aurinkopaneeleilla ja vesi/tuulilaturilla. Etenkään lämpimillä vesillä kukaan ei halua lämmittää yhtään ylimääräistä, ei merellä eikä paikallaan ollessa.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Pitkien purjehdusten harrastajana kysyn mielipidettäsi plotterista. Suosittelit GPS-plotterille vietyä AIS-tietoa.
    - minkä hintaiseksi arvioit plotterikartaston maailman ympäri?

    Itselläni on läppäri nimenomaan karttojen ja sääfaksien emailien takia (SSB radio Pactor). Olen ollut siinä uskossa, että gps-plotteriin sopii vain erittäin kalliit karttakortit.
    - kommentti jääkaapin kulutukseen: jos purjehdit lämpimillä latitudeilla, jääkaapin sähkönkulutus nousee hurjasti! Moottorin käyttö lataukseen on yleistä mm. ARC-veneillä, joista enemmistöllä ei ole tuuligeneraattoria eikä tuuliperäsintä. Autopilotti vie sähköä aika reippaasti. Moottorin lämmöntuottoa en ole huomannut ongelmaksi. Isompi ongelma on polttoaineen riittävyys. Monissa pikkuveneissä (alle 40 ft) on aika pienet säiliöt.

    Sähkön tuotosta pitemmillä purjehduksilla olen samaa mieltä kanssasi. Omassa paatissani tärkein sähkön tuottaja oli tuuligeneraattori. Se tuotti n. kymmenkertaisen Ah määrän aurinkopaneeliin verrattuna (paneeli tuotti keskimäärin 2 A sinä aikana, kun aurinko paistoi - tuuligenu toimii ympärivuorokautisesti ja voi tehosta riippuen tuottaa ad 15-20A navakassa tuulessa).

    Ongelmat ovat tyystin erilaisia Itämeren parin vrk:n legeillä verrattuna pitkiin valtamerireissuihin. Itämerelläkin konetta tarvitsee akuston lataamiseen, jos purjehtii non-stopia, pisimmillään vaikkapa Hesasta Kieliin. Aika harvalla on tuuligeneraattori, useimmilla kuitenkin on jääkaappi ja jotain elektroniikkaa gps:n lisäksi, ehkä AIS läppäri tai plotteri ja sähköinen autopilotti.

    Äänestä

  • virransäästöohjelma! kirjoitti:

    Voit kytkeä tutkan virransäästöohjelmalle siten, että se näyttää vaikkapa 10 antennipyörähdystä joka 10.s minuutti (voit säätää). Itse käytän virransäästöohjelmaa tutkahälytystä avomerilegeillä enkä ole kokenut sähkönkulutusta ongelmaksi. Ilman aurinkopaneelia olen pärjännyt, kun käytän konetta lataamiseen n. puoli tuntiua kerrallaan kahdesti vrk:ssa.
    Toistaiseksi (10 v aikana) ei ole tullut tarvetta pitää tutkaa jatkuvalla näytöllä vuorokausia ympäriinsä.

    Jos veneessä on pc-läppäri, sen virrankulutus lienee samaa luokkaa kuin tutkalla. Jos vertaat tutkan ja AIS:in virrankulutusta (AIS:n näyttö läppäriin) toisiinsa, ero ei varmaankaan ole suuri.
    Kulkuvalojen virrankulutus pienentyisi LED-valoilla, jotka valitettavasti ovat kalliita.

    ... joten vastaus viimeiseen vähän ylemmäksi.

    Ei kai juuri kukaan hanki plotteriin kaikkia karttoja. Plotterin mukana tulevat yleiskartat riittävät täydennettynä tarpeellisilla printeillä satama- ankkuripaikoista. Nämä taas saa vaikka lähimmältä naapurilta. En kannusta laittomuuksiin, mutta jos välttää Garminin merkkispesifiset kartat, löytyy maailmanlaajuisetkin kartat kräkättyinä. Toimivat sitten ainakin siinä läppärissä, mutta tarvekin vain ajoittaista, pääosin lähteenä niille A4 printeille. Missään muualla karttojen tarve ei ole samanlaista kuin omassa saaristossamme. Ja se naapuriapu toimii todella monenlaisen aineiston kohdalla, mm. erilaiset pdf-tiedostot on helppo jakaa.

    Aurinkopanelin tuotto riippuu tietysti melkoisessa määrin siitä kuinka paljon niitä on. Kotivesillä satamat ovat tuulilta suojassa ja tuuligenun hyödyllisyys on rajoitettua. Isommilla vesillä tätä ongelmaa ei usein ole, mutta parasta olla molemmat voimanlähteet. Miten hyvänsä sen sähkön tekee, on siinä kWh:lla hintaa.

    Täysi miehistö ja kertaluonteinen Atlantin ylitys ehkä menee autopilotilla, mutta kun tuuliperäsimetkin on keksitty, olisi hölmöä olla käyttämättä sellaista pidemmällä matkalla. ARC ja kauden kierros Karibialla on veneen ja varustelun kannalta kokolailla toinen juttu kuin pidempi oleskelu niissä maisemissa. Jatkuva koneen käyttö on tuskallista ja siitä pitää päästä eroon. Minusta kyllä lämpötila riittää kovin hyvin leveysasteilla reilu parikymmentä päiväntasaajan molemmin puolin ilman moottorin tuomaa lisälämpöä. Kerta viikossa pitäisi riittää pitämään moottorin toimintakunnossa.

    Äänestä

  • hierarkia kirjoitti:

    Kiva lukea erilaisia mielipiteitä. Jos plotterissa ei ole karttoja, tavallinen gepsi on yhtä hyvä ja paljon halvempi! Plottereiden sisäisistä yleiskartoista ei mielestäni ole todellista hyötyä, yhtä hyvin pärjään ilman niitä.

    Jos printtaat A4 kokoisia karttakopioita veneessä, tarvitset printterin (kaikki elektroniikka minkä veneeseen hankit menee ennemmin tai myöhemmin epäkuntoon). Parempi ja halvempi vaihtoehto on teettää täysikokoisia kopiokarttoja. Niitä sai monissa maissa hyvin edullisesti, useimmat cruiserit käyttivät. (NZ Whangareissa "Copyworld" on suositeltava firma kopiokarttojen teettämiseen: rastitat luettelosta ne kartat, jotka tarvitset. Veloitus metrihinnalla).
    Läppärin c-map, MaxSea, Tsunamis tms kartasto on hyvä back up:ina.
    Maailmassa on toki muitakin alueita kuin oma saaristomme, jossa tarvitaan kunnollisia karttoja!

    Itse kiersin pallon ilman plotteria enkä osannut sellaista edes kaivata. En kyllä haikaillut AISiakaan. Tutka oli hyvä tähystäjä öisin.
    Tuuligenu riitti yleensä kompensoimaan kaiken sähkön kulutuksen, solarpanelit auttoivat valoisana aikana. Tuuliperäsin ohjasi. Moottorin lämmöntuottoa en edes pannut merkille. Ehkä sen sijoitus ja eristys oli erilainen kuin sinun veneessäsi.

    Äänestä

Tässä taannoin Rauman satamasta lähti isohko laiva ja ajoi samalla väylällä erään toimittajan Albatrossin yli. Ei ollut aissia eikä siitä tuskin olisi apua ollutkaan.
Laiva tuli takaa ja väistämättä upotti pienen paatin
Tuomioista en muista, mutta ei kai kukaan saanut siitäkään mitään

Äänestä
  • Tietääkö joku olisiko huvivene pelastunut, jos olisi ajanut 25 solmua tai nähnyt taaksepäin?

    Äänestä

  • Eikös ko toimittaja ollut ennen törmäystä ja sen aikan sisätiloissa? Eipä tainnut olla siis kummassakaan aluksessa aivan täyttä meriteidensääntöjen mukaista tähystystä...

    Ja tuohon aisiinn... Suurimmaksi hyödyksi näkisin signaalin, josta käypi ilmi ko aluksen kutsu ja nimi. Tahtoo helpottaa yhteyden ottoa tarvittaessa.

    Äänestä

Ruotsalaisilla sivuilla on asiatietoa huviveneiden AIS:sta. Se ei ole "köyhän mihen tutka", mutta tietyissä tilanteissa hyödyllinen.

"AIS ersätter inte radar, men kan visa mycket som inte syns på radar. Däremot så visar inte radarn informationen om fartygen, eller fartyg som ligger gömda i radarskugga, hög sjö eller kraftig nederbörd.
Uttrycket "fattigmans-radar", som nämts på senare tid, är missvisande, då det inte är någon radar. Däremot är det ett nytt fantastiskt hjälpmedel, både för yrkessjöfarten och frtitidsflottan".

http://www.orebrohamn.com/ais/

Äänestä
  • Motskarimiehet olivat tätä mieltä AIS:sta ja Atlantin ylityksestä.

    http://www.motorboating.com/motorboat/electronics/article/0,12696,1069419,00.html

    Niin ais:ia kuin tutkaakin voi täydentää karttaplotterilla tai toisillaan. AIS "näkee" niemen tai saaren tai joen mutkan takaa tulevat ja jo kauempaa voi arvioida ollaanko tulollaan kriittiseen kohtaan yhtä aikaa ehkä monenkin aluksen voimin. Kanavat hyvä käyttökohde myös. Satamaan tullessa voi kartan syvyyskäyriä verrata laivan kulkureittiin. AIS:lla voisi järeämpien merimerkkienkin sijaintitietoa lähettää maa-asemilta jos sellaiselle on/olisi tarvetta - tunnistaminen varmistuisi niille joilla AIS ei näy suoraan karttaplotterissa tai PC:ssä. AIS olisi tutkan epätäydellinen varajärjestelmä ja päinvastoin.

    Äänestä

  • article !

    Äänestä

...tässä vähän ihmetellyt AIS:n haukkujia. Tuntuu, että puurot ja vellit ovat menneet monella sekaisin. Eri laitteiden hyötyarvoa pohdittaessa pitää ensin ymmärtää, mitä ongelmaa niillä yritetään ratkaista. Itselläni on tutka, mutta jos sitä ei olisi, olisi AIS erittäin harkinnanarvoinen hankintakohde. Minä pidän molempien laitteiden pääasiallisena tarkoituksena yhteentörmäysten välttämistä. Huviveneilijän suurin ongelma sumussa on välttää joutuminen isojen alusten eteen; sitä tarkoitusta AIS palvelee erittäin hyvin. Pienillä aluksilla ei yleensä ole AIS-lähetintä, se on totta, mutta toisaalta niiden kanssa on molemmilla osapuolilla paljon paremmat väistömahdollisuudet vielä lähietäisyydeltäkin.

Varsinaiseen navigaatioonhan, siis siihen, että pystyy paikallistamaan itsensä ja löytää haluttuun paikkaan, ei tutkaa tarvita, se hoituu sumussakin ihan perusgepsillä. (Jos osaa lukea paperikartalta koordinaatit, tietty :))

Sumuajo ei sinänsä ole paha rasti: vauhti hitaaksi, huolellinen tähystys ja tarkkaa gepsin käyttöä, niin itse navigaatio sujuu. Mutta on jokseenkin tympeää kuunnella hieman epämääräisestä suunnasta kuuluvaa raskaan dieselin jyminää ja kumeaa sumutorvea, tietämättä a) mikä, b) missä tai c) mihin suuntaan se ISO on matkalla.

Äänestä
  • >Sumussa... ...tarkkaa gepsin käyttöä, niin itse navigaatio sujuu.

    Itse näen GPS:n vain tois'sijaisena uskon vahvistajana. Ko. järjestelmän suurin heikkous on, ettei siinä ole itsevarmistusta vikaantumisesta. Kun jonkun satelliitin kello heittää, niin paikkatieto saattaa olla useita satoja metrejä pielessä, eikä käyttäjä voi sitä tietää.

    Tutkien hinnat ovat tulleet sen verran alaspäin, että parin AIS-systeemin hinnalla saa tutkankin ja silloin on täysin muista riippumaton laite.

    Molemmilla on etunsa, mutta mielestäni oikea järjestys on 1) Tutka ja sen käytön opettelu, 2) AIS

    Äänestä

  • Viestiketjua lukiessani en ymmärtänyt, että AIS:ia olisi mitenkään "haukuttu". Kerrankin on pysytty kriittisellä asialinjalla.
    Luulen, että JRxxx:n omat navigointikokemukset rajoittuvat omille lähivesillemme, jossa karttoihin voi yleensä luottaa ja "perusgepsi" voi riittää sumunavigointiin. Purjehdusreviirin laajentuessa asia ei sittenkään ole yhtä yksinkertainen. Karttavirheet voivat olla jopa mailien luokkaa. Osa merikartoista perustuu yhä vanhoihin sekstantilla tehtyihin mittauksiin eikä karttakorjauksia ole vieläkään tehty. Jopa kokonaisia saaria puuttuu eräistä kartoista. Myös väylät merimerkkeineen muuttuvat ja karttoja olisi päivitettävä säännöllisesti. Öljynporaustornit Pohjanmerellä muuttavat sijaintejaan, tuuliturbiineja pystytetään jne. Näitä ei gps-navigointi paljasta, ei varsinkaan ilman päivitettyjä karttoja. On käytettävä näköhavaintoja. Ellei näköhavaintoja voi tehdä, tutka auttaa.
    AIS auttaa ainoastaan laivaliikenteen havaitsemiseen. Sitähän täällä kukaan ei ole kiistänytkään!

    Äänestä

  • Kritiikki asiallista. kirjoitti:

    Viestiketjua lukiessani en ymmärtänyt, että AIS:ia olisi mitenkään "haukuttu". Kerrankin on pysytty kriittisellä asialinjalla.
    Luulen, että JRxxx:n omat navigointikokemukset rajoittuvat omille lähivesillemme, jossa karttoihin voi yleensä luottaa ja "perusgepsi" voi riittää sumunavigointiin. Purjehdusreviirin laajentuessa asia ei sittenkään ole yhtä yksinkertainen. Karttavirheet voivat olla jopa mailien luokkaa. Osa merikartoista perustuu yhä vanhoihin sekstantilla tehtyihin mittauksiin eikä karttakorjauksia ole vieläkään tehty. Jopa kokonaisia saaria puuttuu eräistä kartoista. Myös väylät merimerkkeineen muuttuvat ja karttoja olisi päivitettävä säännöllisesti. Öljynporaustornit Pohjanmerellä muuttavat sijaintejaan, tuuliturbiineja pystytetään jne. Näitä ei gps-navigointi paljasta, ei varsinkaan ilman päivitettyjä karttoja. On käytettävä näköhavaintoja. Ellei näköhavaintoja voi tehdä, tutka auttaa.
    AIS auttaa ainoastaan laivaliikenteen havaitsemiseen. Sitähän täällä kukaan ei ole kiistänytkään!

    kyllä ne öljynporauslautatkin lähettää AIS signaalia!

    Äänestä

  • juupas/eipäs keskustelu käytäisiin, jos GPS olisi tulossa vasta nyt markkinoille. Osa on periaatteessa vastaan ja osa haluaa käyttää uutta tekniikkaa. Eihän siinä mitään, jos on virtaa pitää tutkaa päällä koko ajan. Mutta mitä pahaa siinä on, jos joku AIS-vastaanotin hälyttää CPA/TCPA:n alituksesta äänimerkillä.

    Äänestä

  • niinpä3 kirjoitti:

    kyllä ne öljynporauslautatkin lähettää AIS signaalia!

    Laivojen AIS-signaaleja voi seurata netissä vaikkapa täältä:
    http://www.goranpettersson.se/

    Shetlannista Norjaan seilatessani olin sumussa (ilman tutkaa) vähällä törmätä öljynporaustornin poijuun. Punaiseksi maalattu rautapoiju oli veneeni kokoinen ja siinä muistaakseni oli tutkaheijastin. Tuuli oli navakka ja venevauhti hyvä. Väistöliike onnistui aivan viime hetkellä. Gepsin mukaan väistin turvallisesti itse öljynporaustornin, mutta jättipoiju oli yllätys. Luulisin, että tutka olisi auttanut tällaisessakin tiulanteessa. Tuskin niistä poijuissa on AIS-lähetintä, vaikka itse torneissa olisikin!

    Äänestä

  • kädenvääntö kirjoitti:

    juupas/eipäs keskustelu käytäisiin, jos GPS olisi tulossa vasta nyt markkinoille. Osa on periaatteessa vastaan ja osa haluaa käyttää uutta tekniikkaa. Eihän siinä mitään, jos on virtaa pitää tutkaa päällä koko ajan. Mutta mitä pahaa siinä on, jos joku AIS-vastaanotin hälyttää CPA/TCPA:n alituksesta äänimerkillä.

    Onko nyt sittenkään juupas/eipäs. Jotkut vain haluavat kinata väittämällä AIS:in korvaavan tutkaa tai olemalla huvialuksessa tutkan korvike. Sehän tässä tuntuu olevan aiheena.

    Vertaus gepsin tuloon ontuu. GPS oli mullistava navigointiväline, jonka jokainen Deccaan tai radiosuuntimeen turhautunut purjehtija mielellään otti käyttöönsä. Tuskin siitä aiheesta olisi saatu juupas/eipäs väittelyä.

    AIS näyttää ainoastaan AIS-signaaleja, ei mitään muuta eikä se ole navigointiväline - vaikka kuinka kehuisit tai vertaisit gepsiin. Mitään pahaa ei AISissa tietenkään ole, ellei vääriä odotuksia sen hyödystä lasketa mukaan. Myös elektroniikan haitat kannattaa tiedostaa (mm. AIS:n riippuvuus virtaa kuluttavasta näyttölaitteesta).

    Äänestä

  • en löytänyt kirjoitti:

    Laivojen AIS-signaaleja voi seurata netissä vaikkapa täältä:
    http://www.goranpettersson.se/

    Shetlannista Norjaan seilatessani olin sumussa (ilman tutkaa) vähällä törmätä öljynporaustornin poijuun. Punaiseksi maalattu rautapoiju oli veneeni kokoinen ja siinä muistaakseni oli tutkaheijastin. Tuuli oli navakka ja venevauhti hyvä. Väistöliike onnistui aivan viime hetkellä. Gepsin mukaan väistin turvallisesti itse öljynporaustornin, mutta jättipoiju oli yllätys. Luulisin, että tutka olisi auttanut tällaisessakin tiulanteessa. Tuskin niistä poijuissa on AIS-lähetintä, vaikka itse torneissa olisikin!

    no hyvä merimiestapa saattaa edellyttää että öljynporauslautat kierretään kaukaa - AIS näyttää lautan paikan johon voi sitten jättää sopivasti etäisyyttä. Tällä periaatteella ei se poijukaan olisi eteen työntynyt..

    Äänestä

  • öljynporaustorninkin kanssa kirjoitti:

    Aina on helppo selittää jälkeenpäin miten olisi pitänyt tehdä. Sattuipa vain olemaan tiukka kryssi kohtalaisen pahassa kelissä; yö, sumua-tihkusadetta, korkeahko meri, tuplareivit isossa. Öljynporaustornin koordinaatit oli muuten huomioitu gps:n waypointeissa turvaetäisyys mukaanlukien. Silti poiju yllätti juuri, kun luulin ohittaneeni öljykentän.

    Koska itselläni ei ole AIS:ia, esitän sinulle kysymyksiä:
    Olisiko AIS ilmoittanut öljynporaustornin sijainnin tarkemmin kuin kartta gps? Oletko itse koskaan nähnyt niitä öljytornien ankkurointipoijuja? Ne ovat yllättävän kaukana itse poraustorneista. Pidätkö AIS:ia läppäriä käynnissä koko ajan, myös huonolla kelillä? Kuka sitä tähyilee, kun on 2 h miehistö (toinen nukkuu, toinen ulkona) eikä läppäri kestä merivesiroiskeita (sitä ei voi pitää ulkona)? Laitatko siihen jonkun hälytysrajan niinkuin tutkaan voi laittaa? Eikö läppäri vie yhtä paljon virtaa kuin tutka? Minkälainen näyttö omassa AIS:ssasi on? Onko se avotilassa niinkuin tutkanäytöt usein ovat?

    Äänestä

  • Vaikka käyttääkin gepsiä,pitää osata myös suunnistaa ilman sähköä vaativia apuvälineitä.Monella kiinnostus kyllä riittää "kepseihin,tutkiin,lottereihin ja aisseihin",mutta ei merkintälaskun opetteluun,itse olen kipparoinut 18 Gotland runttia joista kymmenkunta ensimmäistä pelkkä loki ja kompassi apuna.Mielestäni nämä kerrat olivat kaikista mielenkiintoisimpia.Huono näkyvyys tai paha ilma ei ole este purjehdukselle ,pitää vain olla taito ja ymmärrys siitä mitä tekee,eikä näitä myydä missään kaupoissa.

    Äänestä

  • osata kirjoitti:

    Vaikka käyttääkin gepsiä,pitää osata myös suunnistaa ilman sähköä vaativia apuvälineitä.Monella kiinnostus kyllä riittää "kepseihin,tutkiin,lottereihin ja aisseihin",mutta ei merkintälaskun opetteluun,itse olen kipparoinut 18 Gotland runttia joista kymmenkunta ensimmäistä pelkkä loki ja kompassi apuna.Mielestäni nämä kerrat olivat kaikista mielenkiintoisimpia.Huono näkyvyys tai paha ilma ei ole este purjehdukselle ,pitää vain olla taito ja ymmärrys siitä mitä tekee,eikä näitä myydä missään kaupoissa.

    Mutta tulihan se sieltä...
    Tää "paprikarttojen puolestapuhuja" jälleen asialla.

    Mikä VITTU siinä on, että keskustellaanpa melekin mistä aiheesta hyvänsä, nämä ed. mainitut henkilöt sotkeutuvat tänänkin lähes joka kerta.

    Ei sun paperikarttas ja niillä navigoiminen ole tässä nyt aiheena ollenkaan.....

    Äänestä

  • osata kirjoitti:

    Vaikka käyttääkin gepsiä,pitää osata myös suunnistaa ilman sähköä vaativia apuvälineitä.Monella kiinnostus kyllä riittää "kepseihin,tutkiin,lottereihin ja aisseihin",mutta ei merkintälaskun opetteluun,itse olen kipparoinut 18 Gotland runttia joista kymmenkunta ensimmäistä pelkkä loki ja kompassi apuna.Mielestäni nämä kerrat olivat kaikista mielenkiintoisimpia.Huono näkyvyys tai paha ilma ei ole este purjehdukselle ,pitää vain olla taito ja ymmärrys siitä mitä tekee,eikä näitä myydä missään kaupoissa.

    Oikessa olet. Perustaidot olisi tietenkin opeteltava. Mutta jos mainitset paperikartoista ja kompassista yms perinnevälineistä, herätät tällä foorumilla vain agressioita. Nykyinen vene-elektroniikka on hienoa ja on helpottanut navigointia. Siksi kaikkeen vanhaan viittaaminen harmittaa nykyveneilijää, joka navigoi pelkästään elektroniikan varassa. Nyt tarvitaan ehdottomasti AIS. Eikö sulla ole? Kun plotteri tai läppäri pettää, kun kone ei starttaa tai tulee joku muu pikkumurhe, apua saa kännykällä tai VHF:llä. "Kyllä joku hinaa, kyllä meripelastus hoitaa". Uusavuttomien sukupolvi - siltä tuntuu!

    Äänestä

  • vanhanaikaista? kirjoitti:

    AIS = aina ilman seksiä :-)

    Äänestä

  • viisastelua? kirjoitti:

    Aina on helppo selittää jälkeenpäin miten olisi pitänyt tehdä. Sattuipa vain olemaan tiukka kryssi kohtalaisen pahassa kelissä; yö, sumua-tihkusadetta, korkeahko meri, tuplareivit isossa. Öljynporaustornin koordinaatit oli muuten huomioitu gps:n waypointeissa turvaetäisyys mukaanlukien. Silti poiju yllätti juuri, kun luulin ohittaneeni öljykentän.

    Koska itselläni ei ole AIS:ia, esitän sinulle kysymyksiä:
    Olisiko AIS ilmoittanut öljynporaustornin sijainnin tarkemmin kuin kartta gps? Oletko itse koskaan nähnyt niitä öljytornien ankkurointipoijuja? Ne ovat yllättävän kaukana itse poraustorneista. Pidätkö AIS:ia läppäriä käynnissä koko ajan, myös huonolla kelillä? Kuka sitä tähyilee, kun on 2 h miehistö (toinen nukkuu, toinen ulkona) eikä läppäri kestä merivesiroiskeita (sitä ei voi pitää ulkona)? Laitatko siihen jonkun hälytysrajan niinkuin tutkaan voi laittaa? Eikö läppäri vie yhtä paljon virtaa kuin tutka? Minkälainen näyttö omassa AIS:ssasi on? Onko se avotilassa niinkuin tutkanäytöt usein ovat?

    Miten kaukana se poiju sitten oli? Puoli mailia, maili, kaksi mailia? Ihan uteliaisuuttani kyselen, kun en ole moisten kenttien lähettyvillä ollut.

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    Miten kaukana se poiju sitten oli? Puoli mailia, maili, kaksi mailia? Ihan uteliaisuuttani kyselen, kun en ole moisten kenttien lähettyvillä ollut.

    Varmaan muutkin Pohjanmerellä purjehtivat ovat hämmästelleet öljykenttien ja poraustornien valtavaa määrää. Kentillä on omat nimensä, mieleen juolahtaa esim. Ivanhoe Oil Field, Frigg, Froy, Buckland, Harding, Ness, MacCulloch jne. Poraustornit muuttavat toisinaan paikkaansa, jonka vuoksi vanha kartta (paperikartta tai elektroninen) ei ehkä pidä enää paikkaansa. Porauslauttojen ympärillä on isoja ankkurointipoijuja. Mielestäni niiden etäisyys itse tornista (siitä, jonka liekki näkyy yöllä) vaihtelee ja on voinut olla pari mailia. Karttaan on merkitty "restricted area" ja alueella on usein vartioaluksia.
    Muistelen, että se poiju, johon kerran olin vähällä törmätä, olisi ollut Brage Fieldin porauskentän poiju. Joka tapauksessa kyseinen öljykenttä oli Norske Renna syvänteen länsipuolella Bergen Bankin alueella.

    Kun teet reittisuunnitelmaa Pohjanmeren ylitykseen, kannattaa öljykentät kiertää aika kaukaa. Viime kesänä pidin 4-5 mailin marginaalia. Tietysti Pohjanmeren eteläosassa kannattaa myös liikennejakovyöhykkeet kiertää ja suunnitella reitti, joka on mahdollisimman vähän laivaväylillä. Eteläosassa laivaliikenne on todella vilkas Itämereen verrattuna, pohjoisella Pohjanmerellä liikenne on paljon vähäisempää.

    Äänestä

  • Pohjanmerellä kirjoitti:

    ei taida tulevaisuudessa auttaa näkemmään näitä huonon näkyväisyyden vallitessa ?

    http://www.oceanpd.com/default.html

    Äänestä

  • öljynporaustorninkin kanssa kirjoitti:

    no hyvä merimiestapa saattaa edellyttää että öljynporauslautat kierretään kaukaa - AIS näyttää lautan paikan johon voi sitten jättää sopivasti etäisyyttä. Tällä periaatteella ei se poijukaan olisi eteen työntynyt..

    Määritelmän mukaan AIS vaaditaan vain kansainvälisillä vesillä liikkuvilta aluksilta: "AIS is required for ships over 300GT that travel in international waters". Esim. joessa ankkuroiva yli 300 tn laiva ei välttämättä lähetä AIS-signaalia. Tällainenkin varoitus löytyi googlen avulla.

    Olisin tsekannut mainitsemiasi öljynporaustornien AIS-tietoja, mutta en onnistunut löytämään netistä. Onko varma, että kaikki öljyrikit todella lähettävät AIS-signaalia? Ainakin Meksikon lahdella on öljyrikejä ilman valoja ja ilman muitakaan varoittavia signaaleja. Tietääkö kukaan web-osoitetta Pohjanmeren AIS-kartoille, että voisin tsekata?

    Äänestä

Mutta AIS on tullut jäädäkseen. Yksi apuväline muiden joukossa. Tutka on paras ja AIS sen täydentäjä. Saaristossa laiva voi olla tutkalta piilossa mutta ei AIS:lta ja näet se kohdesataman niin tiedät heti onko se tulossa sinua vastaan vaan menossa muuaalle niin voit kryssiä rauhassa väylän poikki.
Tästä saa olla ihan rauhassa eri mieltä, sillä jokainen on oikeassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

piti2 kirjoitti:

Olen tässä harkinnut AIS:n hankkimista ja nyt luin, että viranomaisten mukaan laivoista vain 60% pitää AIS:ia päällä tai laivassa on sellaista.
Hankinta meni uuteen harkintaan.
Mitä mieltä olette ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu