Migreeni

Reilu kaksi vuotta sitten tammikuussa sain ensimmäisen aurallisen migreenikohtauksen. Aurat tuli, näkökenttäpuutos ja vilkkuva kuvio, kesti noin. 20-30 min. sen jälkeen hömppä olo, muttei päänäsärkyä. Seuraava kohtaus tuli about 6kk päästä samanlainen, mutta lievä päänsärky toisella puolella päätä. Vuosi sitten tammikuussa 3. kohtaus, päätä särki jälleen hieman enemmän. Viime toukokuussa lentokoneessa 4. kohtaus. Samanlainen mutta päätä särki enemmän tälläkim kertaa. Joulun jälkeen tapaninpäivänä 5. kohtaus jolloin olin flunssassa ja päätä särki muutenkin. Eilen illalla nukkumaan mennessä jäleen kohtaus ja päänsärky aurojen jälkeen.

Kysymys kuuluukin, että kuinka monella on alkanut migreeni näin asteittain? Olin 18 vuotias kun ensimmäinen kohtaus oli. Nyt olen täyttämässä 21. Äidilläni ja mummolla ja jopa isälläni migreeniä.

Aurojen jälkeinen päänsärky on ollut lievää. Mutta nyt pelottaa että migreeni alkaa pahenemaan ja pahemaan.. joten tiedustelisinkin vain, että onko mahdollista että saan tästä oikein kunnon riesan itselleni?
3450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hyvinkin mahdollista että siitä se alkaa. Tervetuloa joukkoon tummmaan.Toivottavasti kuulut niihin joille migreenilääkkeet tehoavat hyvin! Migreeni kulkee muuten suvuttain...

Äänestä

Itsellä ensimmäiset näköhäiriöt eivät haitanneet jälkeenpäin ollenkaan, eli korkeintaan pientä väsymystä ja hölmöä oloa. Ekat tuli 2004 loppukesästä, ja sen jälkeen niitä on ollut muutamia kertoja vuodessa. Joulukuussa tuli tosi paha, näköhäiriö tuntui menevän jo ohi, mutta tuli uudestaan ja sen jälkeen jyskyteli päässä loppuillan ja vielä vähän seuraavanakin aamuna eli se lamautti jo aika täydellisesti. Tosin sitten n. viikon kuluttua tästä tuli pari lievää näköhäiriötä, jotka tuntuivat toisen silmän yläpuolella ja olivat kuin "vanhoina hyvinä aikoina" eli ei paljon kiusanneet (pieni jälkijyskytys). Eli pahentuneet ovat, tosin jos heti ottaa normaalin särkylääkkeen näköhäiriön alkaessa saattaa auttaa (itse harvemmin otan). Lääkärin kanssa juttelun tulos oli se, että jos noin harvakseltaan, niin ei mitään, mutta jos useasti kuukaudessa tulevat niin sitten jotain lääkkeitä. Eipä ole kohtausta tullut sen jälkeen kun lääkärissä kävi (muissa asioissa, mutta mainitsin kuitenkin tästä).

Äänestä

Aluksi oli paljon ja monesti pääkipua, luultiin kauan poskiontelontulehduksen aiheuttamaksi.

Sain kuitenkin Imigrania (joka sittemmin jätetty pois, kun menin siitä ihan sekaisin). Seuraavaksi oli pahoinvointisuutta kivun yhteydessä.

Sitten alkoi näköhäiriöt. Ensimmäisen ilmestyessä luulin, että toisesta silmästä lähtee kokonaan näkö. Niitäkin on ollut mulla kahdenlaisia; toisissa vaan osa näkökentässä väreilee, toisissa näkökentästä puuttu juttuja (kassakuittia allekirjoittaessa ei näe koko kuittia, kaupoissa lehtien lööpit katoaa).

Kipu koveni ja lisäoireita ilmeni ajan kuluessa. Kerran oli niin paha kipu, että meni taju.

Toivottavasti saat sopivat lääkkeet, ne kummasti helpottaa elämää. Itelläni nyt käytössä vain särkylääkkeet, jotka joskus auttaa, joskus ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zoja. kirjoitti:

Reilu kaksi vuotta sitten tammikuussa sain ensimmäisen aurallisen migreenikohtauksen. Aurat tuli, näkökenttäpuutos ja vilkkuva kuvio, kesti noin. 20-30 min. sen jälkeen hömppä olo, muttei päänäsärkyä. Seuraava kohtaus tuli about 6kk päästä samanlainen, mutta lievä päänsärky toisella puolella päätä. Vuosi sitten tammikuussa 3. kohtaus, päätä särki jälleen hieman enemmän. Viime toukokuussa lentokoneessa 4. kohtaus. Samanlainen mutta päätä särki enemmän tälläkim kertaa. Joulun jälkeen tapaninpäivänä 5. kohtaus jolloin olin flunssassa ja päätä särki muutenkin. Eilen illalla nukkumaan mennessä jäleen kohtaus ja päänsärky aurojen jälkeen.

Kysymys kuuluukin, että kuinka monella on alkanut migreeni näin asteittain? Olin 18 vuotias kun ensimmäinen kohtaus oli. Nyt olen täyttämässä 21. Äidilläni ja mummolla ja jopa isälläni migreeniä.

Aurojen jälkeinen päänsärky on ollut lievää. Mutta nyt pelottaa että migreeni alkaa pahenemaan ja pahemaan.. joten tiedustelisinkin vain, että onko mahdollista että saan tästä oikein kunnon riesan itselleni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu