En saata ymmärtää erästä naishahmoa. Tämä kyseinen luojanluoma ei osaa keittää edes kananmunaa oikein. Jopa tässä yhdessä munankeitossa on niin paljon erilaisia funktioita, että tämä kyseinen nainen menettää ballistisen mahdollisuutensa osua edes biojäteastiaan, pilattuaan hyvän kananmunan keittämällä sen pohjaan. Onko mitenkään mahdollista, että jokin ihmishahmo on niin tolkuttoman huono ruoanlaittaja, että jopa teevesi katoaa höyrynä ilmaan, ja kattila ylikuumenee niin kuumaksi, että se polttaa reiän pöytään.
Erään kerran tämä kyseinen nainen seurusteli lupaavan ja nälkäisen miehen kanssa. Kaikki oli siihen mennessä vielä hyvin, kun piti rakentaa aamiainen. Nainen tiesi, että nyt kuljettiin vaarallisilla poluilla. Tämä tilanne saattaisi ratkaista koko hänen elämänsä lopun: Mies tykkäsi aamupuurosta.
Kaikki meni vielä siihen asti aivan hyvin, kun nainen oli käynyt kaupassa ja ostanut puurohiutaleita ja tuoremehua. Hän keitti kahvit ja kaikki näytti vielä oikein hyvältä; puuro kiehui tarkan vahdinnan alla levyllä, keittiössä tuoksui vastakeitetty kahvi. Nainen asetteli innoissaan tarjottimelle servettejä ja kuppeja. Paahtoi onnistuneesti leipää ja oli muutenkin onnellinen, vaikkakin hieman hermostunut.
Puuropaketin ohjeiden mukaan puuroa piti keittää kolmeminuuttia. Nainen katsoi tarkasti milloin aika tuli täyteen, ja siirsi kattilan pois levyltä. Niin läpeensä onnellisena onnistumisestaan, hän halusi vielä lisätä miehen makunautintoja ja onnea, ja laittoi muutaman reilun lusikallisen sokeria puuroon.
Kun mies hymyillen otti tarjottimen vastaan vuoteeseen. Hän tuntui rakastavan naista valtavasti. Makuuhuoneessa säteili rakkaus kuin kevään ensimmäinen ja kirkas valo, pienet kerubit makuuhuoneen katossa singauttelivat nuoliaan ja ilmaassa soivat sulosointuiset hymnit.
Hymyillen nainen katsoi miten mies maistoi puuroaan, juoksi sitten kahvit läikkyen vessaan oksentamaan.
Nainen oli aivan paniikissa: Mitä hän oli tehnyt väärin?
Mies saapui vessasta ja väitti, että puurossa oli hirveästi suolaa.
Tarinan opetus on se, että aina kannattaa maistaa omia kokkauksiaan ennenkuin tarjoaa niitä toisille.
Erään kerran tämä kyseinen nainen seurusteli lupaavan ja nälkäisen miehen kanssa. Kaikki oli siihen mennessä vielä hyvin, kun piti rakentaa aamiainen. Nainen tiesi, että nyt kuljettiin vaarallisilla poluilla. Tämä tilanne saattaisi ratkaista koko hänen elämänsä lopun: Mies tykkäsi aamupuurosta.
Kaikki meni vielä siihen asti aivan hyvin, kun nainen oli käynyt kaupassa ja ostanut puurohiutaleita ja tuoremehua. Hän keitti kahvit ja kaikki näytti vielä oikein hyvältä; puuro kiehui tarkan vahdinnan alla levyllä, keittiössä tuoksui vastakeitetty kahvi. Nainen asetteli innoissaan tarjottimelle servettejä ja kuppeja. Paahtoi onnistuneesti leipää ja oli muutenkin onnellinen, vaikkakin hieman hermostunut.
Puuropaketin ohjeiden mukaan puuroa piti keittää kolmeminuuttia. Nainen katsoi tarkasti milloin aika tuli täyteen, ja siirsi kattilan pois levyltä. Niin läpeensä onnellisena onnistumisestaan, hän halusi vielä lisätä miehen makunautintoja ja onnea, ja laittoi muutaman reilun lusikallisen sokeria puuroon.
Kun mies hymyillen otti tarjottimen vastaan vuoteeseen. Hän tuntui rakastavan naista valtavasti. Makuuhuoneessa säteili rakkaus kuin kevään ensimmäinen ja kirkas valo, pienet kerubit makuuhuoneen katossa singauttelivat nuoliaan ja ilmaassa soivat sulosointuiset hymnit.
Hymyillen nainen katsoi miten mies maistoi puuroaan, juoksi sitten kahvit läikkyen vessaan oksentamaan.
Nainen oli aivan paniikissa: Mitä hän oli tehnyt väärin?
Mies saapui vessasta ja väitti, että puurossa oli hirveästi suolaa.
Tarinan opetus on se, että aina kannattaa maistaa omia kokkauksiaan ennenkuin tarjoaa niitä toisille.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuli erittäin elävästi mieleeni ex-anoppini kokkaukset, joten uskon kyllä koko sydämestäni, että kuvaamasi kaltaisia naisia on olemassa :D
Minä kyllä ymmärrän tuollaisia naishahmoja oikein hyvin. Menin tyhmänä joskus kehumaan että osaan sentään lämmittää vedet itse jos joku ne keittää, kunnes sekin illuusio romuttui.
Itse asiassa en ymmärrä miksi ruokaa ylipäänsä pitää keittää & paistaa nykyajan pitkälle jalostetussa yhteiskunnassa.. Sellainen "poimi ja pure" ruuanvalmistus sopisi mulle paremmin. Ja ajattele, ei enää ylikeihautumisesta tuhoutuneita vitamiineja, ei säilöntäaineita eikä aromivahventeita. Paistinpannullekin löytyy kivempiä käyttötarkoituksia kuin paistaminen :))
Pannulla on kiva moksia ja selvitellä kaikenlaisia välejä ja niiden puutteita :)
...joka oli syntynyt nk. kultalusikka suussa Helsingin Kaivopuistossa, eikä ollut ikinä joutunut kokkaamaan itselleenkään mitään (palvelija talossa), oli kerran yritänyt kummipoikaansa ilahduttaa innostumalla paistamaan pojan kanssa nakkeja mutta laittoi nakit suoraan paketista sähkölevylle....
Se en varmaan ollut minä. Mulla on suussa pikkulasten kumilusikka:)