Niin. Ajattelin 7 vuotta sitten, etten enää halua enempää lapsia, mutta... öh, tuota...
Ikää minulla on nyt 33, ja tuntuu, että oon vanha. En kait minä oikeasti ole, mutta tuntuu. Eka lapsemme syntyi, kun täytin 21 ja nyt muksuja on kolme. Nuorimmainen on 7.
Mua vaan jotenkin pelottaa. Entä, jos lapsi ei olekaan terve? Jos jotaki sattuu?? Ja jos tätikin olis setä jos sillä olis munat jne, jne.
Jotenki on jäänyt päähän se, että kun ikää tulee, niin raskausaika vaikeutuu, riskit kasvaa ynnä muuta yhtä rohkaisevaa.
Jos täällä nyt olisi joku, joka on pähkäillyt samanlaisia asioita, niin pane ajatuksia kehiin. Joku järki tähän on saatava.
Ikää minulla on nyt 33, ja tuntuu, että oon vanha. En kait minä oikeasti ole, mutta tuntuu. Eka lapsemme syntyi, kun täytin 21 ja nyt muksuja on kolme. Nuorimmainen on 7.
Mua vaan jotenkin pelottaa. Entä, jos lapsi ei olekaan terve? Jos jotaki sattuu?? Ja jos tätikin olis setä jos sillä olis munat jne, jne.
Jotenki on jäänyt päähän se, että kun ikää tulee, niin raskausaika vaikeutuu, riskit kasvaa ynnä muuta yhtä rohkaisevaa.
Jos täällä nyt olisi joku, joka on pähkäillyt samanlaisia asioita, niin pane ajatuksia kehiin. Joku järki tähän on saatava.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitä samaa tässä pähkäilty jonkun aikaa. Aiemmin aloitin keskustelun aiheesta ja sain myönteisiä kommentteja enimmäkseen. Meillä nuorin on jo lähes 15vuotias,sulla ei edes iso ikäero tulisi. Samanlaisten pelkojen kanssa pyörin minäkin,mutta tulin siihen tulokseen että lastaan rakastaa kävi miten kävi.Etkä ole edes vanha,monet suunnittelee ensimmäistä lasta sinun ja minunkin(38) iässä. Älä pelkää elämää,tee kuten sinusta tuntuu hyvältä. Niin teen minäkin ja näin vanhana!!
Jos sitä järjellä ajattelee niin kannattaisi tietenkin nauttia jo saavutetusta vapaudesta joka taaperon äidiltä puuttuu. Onhan jonkin asteinen oman ajan mahdollisuus ihana juttu. Tällä asialla vaan kun ei ole järjen kanssa mitään tekemistä. Mulla on 2 1/2 vuotias ihana terve reipas tyttö jonka kanssa elämä vaan koko ajan tuntuu helpottuvan. Kuitenkin alkusyksyllä alkoi mielessä pyöriä toisen lapsen teko. Mieheni mielestä nyt olis hyvä näin ja sillä siisti. Mun sisällä kuitenkin huutaa se paljon puhuttu äidinvaisto . Ei kai siinä kamalasti järkeä olekaan mut pitäiskö olla. Kun sitten lokakuussa mieheni ilmoitti aika selvästi kielteisen kantansa, siitä vajaa pari kuukautta myöhemmin sairastuin masennukseen ja väsymykseen. Kun olen ammattilaisten kanssa puhunut tarpeestani saada toinen lapsi, he sanovat että se kannattaa unohtaa kun olen näin sekaisin... mutta miksi olen tällainen. Mitä jos sisäinen minä kapinoi sitä vastaan ettei saa tehdä niinkuin hyvältä tuntuu. Että muut päättää miten minun tulisi elää ja ajatella. Mielestäni elämässä on elettävä tässä hetkessä ja otettava se mitä elämä lahjana antaa. Nykyään ihmiset pohtivat ihan liikaa sitä mitä muut ajattelevat ja mikä on yleinen tapa elää ja olla. Jos siis sinusta tuntuu että ne potkuhousut pitää vielä kerran käydä kaupasta hakemassa niin anna mennä! Vielä se ei ole iästä kiinni mutta jos asia vaivaa kymmenen vuoden päästä niin on ehkä turha jossitella. Ja ei se iästä ole kiinni syntyykö lapsi terveenä. Tokihan sitä aina miettii mutta kohtalo ei syynää sinun syntymävuottasi. Ajattele se niin päin että sinähän olet äitiyden ammattilainen :) Iltatähdestä nauttii varmasti ihan eritavalla ja sekin etu siinä on että hän pitää sinut nuorena ja ajan tasalla kauemmin.