Hei Calmato, Olen kohtapuolin 35 vuotias ja tietty juurettomuus ja oman paikan löytymisen puute kalvaa mieltä. Olen kulkenut omaa tietäni ja pitkät ajat en toivonutkaan ihmissuhdetta, koska halusin ensin "löytää itseni" (klisee mutta en nyt keksi parempaa kuvausta). Vähän päälle kolmekymppisenä aloin jo olemaan tyytyväinen itseeni ja ajattelin että ehkä se elämänkumppani tupsahtaa vastaan lenkkipolulla tai jossain. Mutta eipä ole tullut vastaan. En ole baarissa notkuja tyyppiä, enkä itse kovin aloitteellinen. Olen ajatellut että kyllä hän elämääni saapuu kun on aika, mutta nyt en enää oikein tähän jaksa uskoa. Saisitko mitään kuvaa miten minun käy?
Calmato
Iida*
2148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Uusi vaihe elämässäsi on jo meneillään, viides seitsemän vuoden sykli on päättymässä ja astut uuteen seitsenvuotisjaksoon. Nyt on aika luoda lämpimiä ja kestäviä ihmissuhteita koko loppuelämäksi. Elämän kultaisen säännön mukaan ystävällisyys vastaa ystävällisyyteen, toiveikkuus toiveikkuuteen, rohkeus rohkeuteen ja niin edelleen. Eli mitä näistä ominaisuuksistasi viestit maailmaan, sen mukaisia ihmisiä keräät lähellesi. Jos siis tahdot iloisen, voimakkaan ja rohkean miehen, ole itse iloinen, rohkea ja voimakas... ja pidä varasi, sillä myös vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, mutta niin että myönteinen vetää luokseen kielteistä -
ei siis käy niin, että jos on pahansisuinen, pikkutarkka ja juoruileva seuraan hakeutuu joku, joka on hyväluontoinen, suurpiirteinen ja vaitiolotaitoinen :-)
Baareissa ei kannata ryhtyä notkumaan, sillä sieltä et näitä ihmisiäsi löydä. Ehkä olet mennyt lenkkipolulla liian lujaa, tai et ole malttanut pysähtyä silittämään mukavan miehen koiraa? Nyt vaikutat niin kiireiseltä ja tehokkaalta, että miehet eivät uskalla lähestyä sinua sen vuoksi. Pyydä apua, pyydä neuvoa, jää tienposkeen konepelti pystyssä - miehet rakastavat sitä, että voivat olla naiselle tarpeellisia.
Hyvin sinun käy, puolen vuoden sisään on jo mahdollisia kumppaneita näköpiirissä yhden käden sormille ja jos ei näistä löydy, loppuvosi menee edelleen samoissa merkeissä. Kun vain hidastat vauhtiasi, jos suinkin maltat...
Olipa mukava yllätys tulla näin iltamyöhäsellä tänne palstalle ja huomata että olet vastannut minulle. Toivon todella että kertomasi toteutuisi, vaikka juuri nyt kun katson tilannettani ja menneisyyttä, niin tuntuu lähes pieneltä ihmeeltä jos tapaisin elämänkumppanin.
Kiitos sinulle oikein paljon.