Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

saa paitsi eipä saakaan

Moi. En edes teidä onko tarpeellista kysyä, mutta haluaisin tukea ja vastauksia.. tilanne on tämä:
lähes 4 vuotta yhdessä poikaystävän kanssa, selibaatti murrettu, seksiä sain ehkä vuoden verran, 4kk sitten (muistaakseni siis marraskuussa) teimme sitä viimeksi. Tämän jälkeen ei mitään. Tammikuussa kundi ilmoittaa että "nyt kun tiedän miltä se tuntuu, tulee sellainen 'ei vielä'-olo. Voisin taas alkaa selibaattiin." Minä siihen "ei käy", hän ei suostu seksiin. Itksekseni en ole itseäni halunnut lohdutella ja tilanne alkaa olla jo toivoton. Niin, ja leluja hän ei halua edes nähdä. Sanoin tosissani että nyt riittää, poistu, en halua enää. Ei tullut kuuloonkaan, liian huonot perusteet. "Mikä sinä olet niitä määrittelemään", sanoin minä. Hän on sitä mieltä että elämme "eri ajoissa" eli maailma muuttui elokuun -86 ja tammikuun -87 aikana radikaalisti?? MITÄ ENÄÄ TEEN!!!!! Taidan olla avuton kun tällaista tänne itkemään, olen vain jo aivan neuvoton. Vannon, kaikesta on keskusteltu ja kaikkeni olen yrittänyt enkä saa mitään. Jätänkö? (poikaystäväni ei halua harrastaa seksiä ja olettaa minun haluavan kanssaan naimisiin jotta voi harrastaa kanssani seksiä estottomasti ja omatunnon painamatta vaikka päivättäin??!!)
5715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja äkkiä! On sinulle parempiakin vaikka kuinka monta!

Äänestä

Jos miehen asenne on tuollainen, ei sellaisen lurjuksen kanssa kannata missään tapauksessa mennä naimisiin. Sitten vasta liemessä olisit. Hänhän selvästi kusettaa sinua.

Seksiin ei kuulu tuollainen typerä kaupankäynti ja kiristäminen. Potki mies, tai mikä sika lieneekin pellolle.

Äänestä

seurustelet poikaystäväsi kanssa, vai onko tilanne muuttunut kotona paremmaksi ja olette alkaneet harrastaa taas seksiä??

Äänestä
  • ...iloksesi voin kertoa että olen jättänyt poikaystäväni!! stoppi tuli ja undi lähti takaisin äitin helmoihin..

    Äänestä

  • Silmarwen kirjoitti:

    ...iloksesi voin kertoa että olen jättänyt poikaystäväni!! stoppi tuli ja undi lähti takaisin äitin helmoihin..

    että olet tehnyt päätöksen. Toivottavasti löydät pian uuden poikaystävän, joka tekee sinut onnelliseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Silmarwen kirjoitti:

Moi. En edes teidä onko tarpeellista kysyä, mutta haluaisin tukea ja vastauksia.. tilanne on tämä:
lähes 4 vuotta yhdessä poikaystävän kanssa, selibaatti murrettu, seksiä sain ehkä vuoden verran, 4kk sitten (muistaakseni siis marraskuussa) teimme sitä viimeksi. Tämän jälkeen ei mitään. Tammikuussa kundi ilmoittaa että "nyt kun tiedän miltä se tuntuu, tulee sellainen 'ei vielä'-olo. Voisin taas alkaa selibaattiin." Minä siihen "ei käy", hän ei suostu seksiin. Itksekseni en ole itseäni halunnut lohdutella ja tilanne alkaa olla jo toivoton. Niin, ja leluja hän ei halua edes nähdä. Sanoin tosissani että nyt riittää, poistu, en halua enää. Ei tullut kuuloonkaan, liian huonot perusteet. "Mikä sinä olet niitä määrittelemään", sanoin minä. Hän on sitä mieltä että elämme "eri ajoissa" eli maailma muuttui elokuun -86 ja tammikuun -87 aikana radikaalisti?? MITÄ ENÄÄ TEEN!!!!! Taidan olla avuton kun tällaista tänne itkemään, olen vain jo aivan neuvoton. Vannon, kaikesta on keskusteltu ja kaikkeni olen yrittänyt enkä saa mitään. Jätänkö? (poikaystäväni ei halua harrastaa seksiä ja olettaa minun haluavan kanssaan naimisiin jotta voi harrastaa kanssani seksiä estottomasti ja omatunnon painamatta vaikka päivättäin??!!)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu