Kuinka usein anopin täytyisi saada nähdä lastamme? En jaksa itse kovin usein nähdä häntä. Ennen lasta tapasimme ehkä 4 kertaa vuodessa. Imetän, joten olen kiinni lapsessa. Minusta kerran kuukaudessa on todella usein. Miten usein noin yleensä isovanhemmat näkevät lapsenlapsiaan etenkin kun eivät ole vanhempien kanssa kovin läheisiä? (mieheni ei myöskään ole tavannut vanhempiaan joka kuukausi ennen lapsen syntymää)
Kuinka usein tapaamisia?
tuore äiti
214997
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Yhdelle sopii toinen tapa, toiselle toinen.
Itse olen kahden pikkuisen mummi ja tapaan lapsenlapsiani miltei päivittäin koska hoidan heitä vanhempien ollessa töissä ja koulussa.
Koen sen suurena etuoikeutena ja olen niin lapsilleni kuin elämällekin kiitollinen tästä mahdollisuudesta.
Vastaavasti yritän "maksaa karmaa takaisin" järjestämällä parhaani mukaan omien lasteni isovanhemmille (nuorimmat muksuistani vielä ihan pieniä - isommat osaavatkin itse hoitaa isovanhempien atpaamiset omien aikataulujensa ja toiveidensa mukaan) mahdollisuuden luoda elävä suhde lapsenlapsiinsa. Aina ei tiheät tapaamiset onnistu mikä tuntuu ikävälle, mutta sellaista elämä on.
Älä kuitenkaan stressaannu tästä saatikka sitten tuohon väliin kommentoineen trolin kirjoituksista.
Ei tähän asiaan ole mitään absoluuttisia totuuksia tai ainoita oikeita vastauksia.
Jokainen perhe etsii omat tapansa ja hyvä niin.
Tärkeintä on että kaikki voivat mahdollisimman hyvin.
niin annat tavata niin usein kuin hän haluaa. Lapset kasvavat ja muuttuvat niin nopeasti, että kerran kuukaudessa on liian pitkä väli. Anna anoppisi muodostaa kiintymyssuhde lapseesi ja anna hänen myös hoitaa lasta, jos hän on kiinnostunut. Pitkällä tähtäimellä se kannattaa. Hyvät välit molempiin isovanhempiin, niin lapsen tulevaisuudella on parempi vakuutus kuin mistään vakuutusyhtiöstä voit saada. Ei koskaan voi tietää mitä elämässä tapahtuu ja voi tulla aika kun tarvitsisitkin esim. anoppisi apua lapsen hoidossa. Jos ovat liian vieraita toisilleen, niin voi tulla vaikeuksia myöhemmin. Isovanhemmista on hyvin paljon hyötyä ja myös lapsen kannalta on rikastuttavaa mitä useampi rakastava syli hänellä on. Älä pidä mustasukkaisena kiinni lapsestasi, vaan jaa kohtaamasi ihanuus myös muun suvun kanssa, jotka ovat halukkaita sen jakamaan. Onhan täälläkin valiteltu, että kaikki isovanhemmat ei edes halua tavata tai hoitaa omia lapsenlapsiaan, tai heille on kaikki muu tärkeämpää. Ole vain kiitollinen ja kärsivällinen, se kannattaa pidemmän päälle.
anopin asemaan.
Välimatka tietysti on tapaamisten kannalta melko ratkaiseva. Ei sinua tietenkään voi pakoittaa anopin tapaamisiin. Varmasti hän myös huomaa, jos se on sinulle vastenmielistä, jolloin tapaamisesta ei tule anopillekaan kuin paha mieli.
Lapset monta kertaa, jo käytännön syistä, kulkevat useammin äitinsä kuin isänsä kanssa. Äiti on kotona äitiyslomalla ja ehkä hoitovapaalla. Toisinaan jopa muutenkin, varsinkin lasten ollessa pieniä.
Jos äidin vanhemmat asuvat lähistöllä, on luonnollista, että äiti käy omien vanhempiensa luona lasten kanssa useammin kuin appivanhempiensa luona.
Anoppi on miniälle vieras ihminen. Ei välttämättä, lapsia ja miestä lukuunottamatta, ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Tuskin anoppi silti kaikkien muitten mielestä tylsä ihminen on.
Isät eivät luultavasti edes kiinnitä huomiota kuinka usein lapset hänen vanhempiaan tapaavat.
Ja vaikka miehiä usein syytetäänkin mammanpojiksi, en usko, että se yleisesti ottaen (poikkeuksiahan on aina) pitää paikkansa. Kyllä nuorilla perheenisillä on nykyään niin kiireinen ja vaativa elämä, ettei se äiti, eikä isäkään, siinä päällimmäisenä ajatuksissa ja tapaamisissa ole. Hyvä, kun joskus sähköpostiviestin lähettää, ettei tarvitse turhia jaaritella.
Ei siitä kuitenkaan kannata, eikä saa, miniää syyttää.
Pojat ovat mielstäni erilaisia kuin tytöt, jotka usein päivittäin ovat ainakin puhelinyhteydessä äitiinsä, jolloin tulee helposti sovittua kaikenlaisista yhteisistä jutuista, joissa lapset ovat mukana.
Siis, miniöitten äideille tämä lastenlasten tapaaminen lankeaa luonnostaan, ainakin useimmiten.
Siihen täytyy miehen äidin sopeutua, tai muuten hakkaa päätänsä seinään. Varmasti tämä eriarvoisuudelta tuntuva asia on monelle anopille raskas, ja lastenlapsista mustasukkaisuutta aiheuttava tekijä. Sen yli on kuitenkin päästävä.
Onnellisia ne anopit, joilla on myös tyttäriä ja näillä lapsia. Tällöin myös miniät puolestaan voivat ymmärtää, jos tyttären lapset tuntuvat olevan anopille läheisempiä, kuin pojan lapset. Läheisyyshän kasvaa siitä, että ollaan läheisessä vuorovaikutuksessa, myös lasten puolelta.
Kuitenkin anopit varmasti yleensä rakastavat kaikkia lastenlapsiaan. Ei ole merkitystä onko tyttären tai pojan lapsi.
Eihän voi olla mitään sääntöä kuinka usein anopin pitää saada lastenlasta tavata.
Jos tapaamiset kuitenkin jäävät neljään kertaan vuodessa, tuskin kovin läheistä suhdetta syntyy.
Nämä ovat usein sellaisia asioita, jotka ihminen tajuaa vasta vanhana, ehkäpä omaa käyttäytymistänsä muistellessaan, kun saa saman asian vastaansa.
Silloin ehkä on suvaitsevaisempi omaa miniäänsä kohtaan.
Mitä itsekästä on kysyä kuinka usein lapsenlapsia "kuuluisi" tavata?
Missä kohtaa sanoin, että se on itsekästä?
Yritin todella vastata, ottaen tasapuolisesti huomioon sekä anopin, että miniän. En minä voi käsittää, että on joku sääntö kuinka usein lapsenlapsia "kuuluu" tavata, enkä mielestäni sanonut kysymisen olevan itsekästä.
Siihen vain on mielestäni mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta. Joku toinen ehkä osaa sen tehdä. Ei kuitenkaan kannata vääristellä sanojani.
Voisiko tuota enää paremmin sanoiksi pukea.
Nykyisin puhutaan paljon tasa-arvosta perheissä ja kotitöiden jakamisesta. Lasten hoidon ollessa kyseessä imeväisten kohdalla äiti on usein suuremmassa roolissa luonnollisesta syystä, mutta pitäisikö isän ottaa perheessä suurempi rooli lasten kasvettua leikki-ikään ja tutustuttaa lapset omaan sukuunsa, jos äiti huolehtii siitä, että lapset tutustuvat hänen sukuunsa. Lapselle on rikkaus tuntea kuuluvansa molempien vanhempien sukuun.
Itse koen suurena menetyksenä sen, että olen kasvanut ilman isän puoleista sukua.
kommenttini oli trollille jonka kirjoitus on näemmä poistettu.
on ympärillään liikaa rakastavia ja välittäviä aikuisia.
Olisihan se hyvä, jos isät havahtuisivat huomaamaan, mikäli lapset ovat vieraantuneet hänen vanhemmistaan ja ehkäpä muustakin suvusta.
Kyllähän lapsi ilman näitä isovanhempia toimeen tulee, mutta se on kuitenkin eräs lapsen tärkeimmistä ihmissuhteista. Mikäli miniä ei aina jaksa/halua mennä anoppinsa luokse, niin kyllähän isä, ainakin jo leikki-ikäisten lasten kanssa, voi vanhempiensa luokse keskenäänkin mennä. Tuskinpa miniäkään siitä välittäisi, kun saisi silloin tällöin ansaitsemansa pienen lepo- tai virkisyshetken.
Minä ainakin muistan läpi elämäni sekä mummoni ja pappani, joiden luokse minut lähetettiin aina lomille, että isäni äidin, mammani, jonka luokse kuljin yksin pienestä pitäen, riidoista piittaamatta. Äitini ei useimmiten voinut sietää mammaani. Hän ei kuitenkaan estänyt minua menemästä anoppinsa luokse.
Isäni oli hiljaa kahden tulen välissä.
Olen myöhemmin ajatellut kuinka paljosta olisin vaille jäänyt, mikäli en olisi jääräpäisesti pitänyt puoliani.
toi yritä kuvitella itsesi anopin asemaan. Sanoisin vielä, että kuvittele itsesi anopiksi, joka sinusta luultavasti joskus tulee. Miten toivoisit, että sinua silloin kohdellaan. Kohtele samalla tavalla anoppiasi, näin annat lapsellesi myös mallin sinun tulevaan kohteluusi.
hienoa, kun pojan perhe asuu tuossa näköetäisyydellä ja nähdään melkein päivittäin.
Tietysti matkat ratkaisee, mutta varmaan mummu haluaisi nähdä tässä vaiheessa usein ja seurata lapsen kehittymistä.
En tunne alkuperäisen kirjottajan tapausta tarkemmin, mutta kerronpa jotain ajatuksiani.
Tunnen tapauksia, joissa anoppi arvostelee ja haukkuu jatkuvasti miniäänsä pienten lasten kuullen ja jopa suoraan näille lapsille. En yhtään ihmettele, jos tapaamiset jäävät silloin vähiin. Kuka äiti voi rehellisesti sanoa, että haluaa tutustuttaa lapsensa tuollaiseen mummoon kovinkaan läheisesti? Mielestäni tuollainen käytös ei anna mummosta mitenkään järkevää ja aikuismaista kuvaa. Ja jos tapaamiset päättyvät aina lasten äidin pahaan oloon (mikä on anopin tarkoituksella aiheuttamaa) ja seuraavaa tapaamistakin saa stressata jo etukäteen, tuskin ilomielin tulee lähdettyä anoppilaan. Joku tämän keskustelun kuluessa ehdotti, että ainakin hieman isommat lapset voivat käydä siellä mummolassa isänsä kanssa, mutta jos tosiaan mummo silloinkin haukkuu lasten äitiä lapsille, niin kyllä luulisi puolisoaan kunnioittavan miehenkin jättävän lastensa ja oman äitinsä tapaamiset melko vähiin tai lopettamaan ne kokonaan. Todella asiatonta vetää pienet lapset mukaan aikuisten erimielisyyksiin, etenkin kun kyse on vain ja ainoastaan siitä, ettei anoppi pidä miniästä.
Toisaalta taas joillain tuntemillani lapsilla on hyvinkin läheiset välit isän puolen isovanhempiin, samoin miniöillä anoppeihinsa. Itsekin olen lapsuudessani ja edelleenkin ollut enemmän tekemisissä juuri isän puolen sukulaisten kanssa, johtuen kuitenkin lähinnä välimatkoista.
Jokainen anoppi voisi mielestäni sen verran harrastaa itsetutkiskelua ja miettiä, onko tarpeellista kerta toisensa jälkeen tahallisesti loukata poikansa puolisoa ja vetää lapsetkin mukaan tuohon soppaan. Jokainen tietysti toimii tyylillään, mutta mitä tuollaisesta ilkeydestä kukaan luulee hyötyvänsä.
Itse olet antanut aihetta haukkua. Jos olisit asiallinen, niin mistä anoppi keksisi haukkumisiaan toistuvasti. Kysynpähän vaan.
kaikki anopithan ovat kilttejä ja kultaisia, eivätkä esim. pura työpaineitaan miniäänsä. Jos anopin ja miniän välit ovat huonot, on vika tietysti miniässä.
Tiedän yhden ihmisen, joka ei ollut puheväleissä oman anoppinsa kanssa, ja nyt hänellä on mennyt välit poikki miniäänsä. Ja tämä ko. miniä oli hyvissä väleissä anoppinsa anopin kanssa, aina anopinanopin kuolemaan asti.
Onko se niin, että jos olet itse hankala miniä, tulet myös saamaan itsellesi hankalia miniöitä?
Anoppini mielestä olen huono äiti, koska esimerkiksi imetän vauvaa (3 kk). Anoppi ei omia lapsiaan imettänyt, koska ei siinä onnistunut, joten ilmeisesti en nyt saisi minäkään onnistua. Tästä saan kuulla jatkuvaa haukkumista, vauvan pitäisi jo kuulemma saada "oikeaa" ruokaa jne.
Toinen asia on kotimme siisteys. Minusta on mukavaa elää siistissä kodissa, mutta anoppia se häiritsee. On kuulemma pois vauvan kanssa viettämästäni ajasta. Eli jos siivoan kun vauva nukkuu, olen huono äiti.
Teen terveellistä ruokaa, koska siihen olen oppinut jo lapsuudenkodissani. Kiitos siitä molemmille vanhemmilleni. Anopin mielestä olen huono vaimo ja äiti, hänen mielestään poikansa pitäisi saada "kunnon" ruokaa, mahdollisimman suolaista, rasvaista jne. Hän on myös huolissaan vauvamme tulevista ruokatottumuksista, joutuu lapsiparka kuulemma onnetonta ruokaa popsimaan eikä saa syömisestä mitään nautintoa. Meillä kun ei ole joka päivä herkkuja pöydässä.
Tässä oli vain joitain esimerkkejä, haukkumista anoppi löytää muistakin samankaltaisista asioista.
Voisikohan joku selventää mitä minun pitäisi tehdä, jotta anopilla ei olisi haukkumiseen aihetta? Itse ymmärtäisin asian niin, että sen saavuttaakseni minun pitäisi riskeerata oman perheeni eli minun itseni, mieheni ja lapsemme terveys. Ei kiitos. Sitäpaitsi jotenkin vähän luulen, ettei anoppi olisi siltikään tyytyväinen...
potku hanuriin laittaa ajattelemaan.
Minä tapasin lapsena isovanhempiani 1-2 kertaa vuodessa, ja senkin usein niin että isovanhemmat tulivat käymään meillä. Silti minulla oli ihan hyvät välit heidän kanssaan, tosin ei tietenkään hirveän läheiset. Ei se ole haitannut.
Omat lapseni ovat tavanneet isovanhempiaan useamman kerran vuodessa. Nyt on kuitenkin tullut pidempi tauko. Kuopuksemme sairauden vuoksi emme voi matkustella, joten olemme ilmoittaneet että joka haluaa nähdä meitä, tulkoon meille käymään. Ei ole näkynyt anoppia, ei appea eikä isääni yli puoleen vuoteen.
On myös lapsia, joiden isovanhemmat ovat kuolleet ennen lapsen syntymää, ja silti heistä tulee ihan täysipäisiä kansalaisia. Siis vaikka eivät eläissään nää yhtään isovanhempaansa kertaakaan. Eli lapsen kannalta ei ole mitenkään välttämätöntä että he tapaisivat isovanhempiaan. On myös tapauksia, joissa jonkun isovanhemman tapaaminen on lapsen kehityksen kannalta pahasta.
Se on tosi, että jokainen isovanhempi on yksilö, ja perheen tilanteetkin vaihtelevat. Kaikkein parasta on, että lastenlapset ja isovanhemmat tapaavat toisiaan mielellään silloin kun tapaavat, vaikka sitten harvemminkin.
Minä olen hyvin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Tapaamisten on oltava miellyttäviä, ei väkipakolla tehtyjä. Pakottavan tuntuisista tapaamisista ei varmaankaan nauti kukaan ja kyllä pieni lapsikin aistii ympärillään vallitsevan ilmapiirin.
kuinka usein uskoisit itse haluavasi tavata lastenlapsiasi. Siitä saat vastauksen kysymykseesi.
Jos uskot, ettet välitä tavata heitä kovinkaan usein, on luonnollista, että et välitä lastesi isovanhempien tavata lapsiasi kovin usein.
Jos taas ajattelet, että voisit rakastaa lapsenlapsiasi hyvin paljon ja haluaisit seurata ihan vauvasta saakka heidän kehitystään ja elämää yleensä, voit antaa lastesi isovanhemmille sen saman oikeuden ja antaa heidän tutustua lapsiisi ja olla heidän kanssaan.
Minä itse olin aikoinaan siinä onnellisessa asemassa, että lasteni mummut olivat lähellä ja läheisiä.
Nyt kun itse olen mummu, asun lähellä mutta läheiseksi en saa tulla, koska miniäni kokee minut uhkana. Hän pelkää, että lapset tykkäävät mummusta enemmän kuin äidistään ja rajoittaa tapaamisemme niin vähiin kuin vain mahdollista ja valvoo tapaamisia tarkkaan, etten liikaa pidä sylissä ja liikaa hellittele.
Ensimmäisen lapsen ensimmäinen sana oli muummu ja siitä aiheutui se, että minulla oli kuukausien porttikielto lapsen luo.
Sinusta se on kiinni, mitä lapsellesi tahdot, siten toimit.
siis tuo aloittajan...
tuohon voisi myös sanoa, että minunkaan miniäni ei juuri välittänyt tavata anoppiaan, tarkemmin ajateltuna; halusi pari lasta saada ja kun ei kaikki mennyt aina hänen pillinsä mukaan niin hirveää huutoa seitsemän vuotta ja sitten ero.
Nyt hän kyllä lähettelee kaikenlaisia kortteja ym. Itse olen pysytellyt kauempana tästä henkilöstä, koska on halunnut etäisyyttä. Rahat on kelvanneet häihin ja muihin.
Varokaa "mulle kaikki heti-prinsessoja"!
myös mulle heti asumaan kaikki lapsenlapset iso-äitejä.