koiran iho hilseilee..

nannula

Koirani iho hilseilee ja karvaakin lähtee aikamoisesti. Turkki on ihan hyvännäköinen ja kiiltävä, ja rapsutteleekin ihan normaalisti, ei siis todellakaan jatkuvasti.Iho on kyllä ehkä vähän kuivan näköinen, sen mitä tiheän turkin alta näkee. Olen nyt tässä vähän seuraillut tilannetta, kun muuten voi hyvin ja käyttäytyy normaalisti. Mistä tämä karvanlähtö ja hilseily voisi siis johtua?

Tuli mieleen, että voiko nämä viime aikojen pakkaset aiheuttaa ihon hilseilyn? Voiko ajatella näin loogisesti, kun itselläkin iho kuivuu. Karvanlähtökin alkoi mielestäni enenemään, kun ilmat selkeesti kylmenivät lauhan kurakauden jälkeen, Mutta voiko karvanlähtö kestää näin kauan? Viimeksi karva lähti esimmäisten juoksujen aikaan syksyllä, kun viimeiset pentukarvatkin lähtivät.

Koko ajan on syötetty samaa ruokaa, Nutra nuggetsia, nyt tosin vaihtamassa pikkuhiljaa pentunappulasta maintenanceen. Ei ole tapahtunut mitään erikoista, stressaavaa. Koira on sekarotuinen, (e:suomen pystykorva/collie, i:beagle) sen turkki muistuttaa ehkä lähinnä pystykorvan turkkia, muttei ole niin tuuhea. Tähän asti tosiaan lähinnä lähtenyt aluskarva, mutta nyt huomasin kun silittelin, että "päällikarvakin" lähtee aikas reilusti, kun painaa kämmenellä vähän kovempaa.

Nyt tuli muuten mieleen, että voiko koira reagoida masennukseeni tällä tavalla? Koira on kyllä iloinen ja energinen ja saa minutkin hyvälle tuulelle monta kertaa päivässä ja mielestäni leikitään ja käydään ulkona tarpeeksi. Mutta voiko koira vaistota emännästään jotain ja reagoida tällä tavalla? Ehkä vähän kaukaa haettua, mutta tulipahan mieleen,koirat kun tuntuvat vaistoavan vaikka mitä:)
Kiitän asiallisista vastauksista.

8

20228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Lisää ruokaan kylmäpuristettuja öljyjä (eli omega 3:sta sun muuta)niin voipi auttaa. Kyllä se pakkanenkin kuivattaa. Toki voi kyseessä olla allergiakin mutta älä panikoi vielä...

      • pamitzin

        Pystykorvat vaihtavat usein karvansa melkein kerralla, jolloin koira on välillä melkoisen ruipelo karvaton otus. Meidän nartuilla turkin vaihto tapahtuu samassa tahdissa juoksujen kanssa. Turkkirodulle kannattaa antaa vähän enemmän omega-rasvahappoja sisältävää ruokaa, niin pysyvät karvatupet kunnossa. Itse annan aikuisille Royal Canin Sensibleä. Edellä ollut neuvo oli kyllä oikein hyvä. Hyviä rasvahappoja on mm. lohiöljyssä ja pellavansiemenöljyssä. Koira kannattaa myös pestä kunnolla jollain hyvällä hoitoshampoolla, jota saa eläinlääkäreiltä, kun iho alkaa hilseilemään.

      • nannula
        pamitzin kirjoitti:

        Kiitos neuvoista, tuosta lohiöljystä olikin jossain muussakin keskustelussa, jos sitten sitä hankkisi. Saakohan ihan normi ruokakaupasta? Kun on noi eläinkaupat muuttaneet niin etäälle. Kiitos pamitzinille vielä erikseen, monia hyviä neuvoja täällä jakelet:)

      • ---
        nannula kirjoitti:

        Lohiöljy saa omasta mielestäni helposti kennelrehulta. Eli katso aikataulu ja paikkakuntasi milloin rekka tulee sinun lähelle. www.kennelrehu.fi
        Tuli muuten mieleen että voiko koirasi olla stressaantunut kun hilseilee??? Joku joskus minulle sanoi niin mutta varmasti voi myös johtua muustakin.

      • kalaa
        nannula kirjoitti:

        Kiitos neuvoista, tuosta lohiöljystä olikin jossain muussakin keskustelussa, jos sitten sitä hankkisi. Saakohan ihan normi ruokakaupasta? Kun on noi eläinkaupat muuttaneet niin etäälle. Kiitos pamitzinille vielä erikseen, monia hyviä neuvoja täällä jakelet:)

        Ei sitä mitään öljyä tarvi taikka lohiöljyä :) alkaa menee jo mahdottomaksi. Osta koirallesi vaan mahdollisemman rasvaista kalaa ja anna sitä ruuan seassa kerran pari viikossa. Lisäksi voi laittaa koiran ruuan sekaan ihan sitä kaapista löytyvää öljyä (itsellä nyt auringonkukkaöljyä) koiran ruuan sekaan 1tl/5kg kohden. Öljyä ja kalaa ei välttämättä kakannata laittaa samoina päivinä. ihmiset ovat sen verran hassuja, että ostavat mitätahansa ainetta koiralle, kun joku vaan kehaisee...Maalaisjärkeä peliin. Jotkut vannovat kylmäpuristettuihin öljyihin, osa pellavaöljyyn ja osa nyt tuohon venhäalkioöljyyn. Tämä lohiöljy on jo minullekin uutta.. Täällä ollaan aina pärjätty kalalla ja tavallisesella ruokaöljyllä. Itse laitan tosi harvoin koiran ruokaa öljyjä, kun kalaa saa säännöllisesti!

        Luultavasti koirasi iho hilseilee, kun on vaihtamassa karvaa..Onhan madotukset kunnossa?

        Lisäksi ehdotan,e ttä lisäät koiran ruokavalioon NEUTa. Saa varmasti kaikki vitskut ja turkki kiiltää :)

      • altavista
        kalaa kirjoitti:

        Kyllä öljyissä on eroja. Kylmäpuristetussa öljyssä on tallella kaikki rasvahapot. Tavalliset öljyt tislataan jo kertaalleen puristetuista siemenistä jonkun liuotteen abulla. Eivät ne voi olla yhtä täyttä tavaraa kuin kylmäpuristettu
        Ja öljyjen sisältämät rasvahapot ovat tärkeitä aineenvaihdunnassa. Hyvät öljyt sisältävät paljon myös E-vitamiiniä joka on ihovitamiini.
        antaisin turkia vaihatvalle koiralle myös b-vitamiinkuurin, pari-kolme viikkoa

      • nannula
        altavista kirjoitti:

        Vertailin hieman kaupassa noita öljyjä, pellavansiemenöljyä meinasin ensin ostaa, mutta kun oli aika kallista. Kultasula rypsiöljyssä on enemmän omega-3 rasvahappoja kuin pellavansiemenöljyssä, mutta omega-6 rasvahappoja vähemmän. Oli kuitenkin yli puolet halvempaa kuin pellavansiemenöljy, niin ajattelin että kokeillaan nyt tätä. E-vitamiiniakin löytyy tästä kultasulastakin 31g/100g, joten ei kai tässä ihan metsään menty.

        Itsellekin tuli sitten myöhemmin mieleen tämä madotus juttu, viimeksi puolivuotiaana madotin(juuri täytti vuoden) ja madottaa pitikin tossa kurakauden aikaan, mutta nyt tuli matolääkkeetkin ostettua nyt pitää vaan antaa:)Stressistä tossa jo vähän kirjottelinkin, että ei pitäisi olla, ihan normaalisti tässsä ollaan porskuteltu eteenpäin. Mutta mistäs sitä ikinä tietää. Ei kyllä muuten stressaantuneelta vaikuta.

    • pennun

      ihao kanssa hilseilee.. se vaihtaa karvaa,se hilse irrottaa sitä karvaa. Kovat pakkaset kun oli ja ne loppui niin rupesi vaihtamaan karvaansa.. tietty sillä saattaa pentukarvakin lähteä.. mutta sitä usein tarkoittaa se hilseily,karvan vaihtumista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      74
      832
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe