vielä te,joden syöpään sairastumisesta on jo vuosia? Kuinka nyt voitte,onko syöpä ehkä uusinut ja jos,niin minne?
käyttekö
näillä palstoilla
254944
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
leikattiin 16.2.2005. kyseessä rintasyöpä. Kerran tutkittu päästä varpaisiin ( mm. vatsanalueen ultra ) mutta mitään ei löytynyt. Pikkuhiljaa tässä alkaa ihan oikeasti uskoa tulevaisuuteen.
v. 2004 lokakuussa, kaikki tuntuu tosi hyvältä.Yksi juttu johon olen kiinnittänyt huomioni:muutamalla tuttavallani on löytynyt etäpesäkkeitä luustosta vuosien jälkeen, mutta heille ei ole annettu aikoinaa sytostaatti hoitoja, ainoastaan sädehoidot ja hormoonit.Nyt kun olen löytänyt nämä keskustelusivut, niin aion käydä katselemassa ja kertomassa omia kokemuksiani, jos niistä olisi toisille jotain hyötyä, sekä tietoa itselleni siitä missä tänäpäivänä mennään.Monenkin kohdalla voi olla niin, että ei haluta seurata tällä palstalla näitä asioita, kun halutaan eroon näistä ajatuksista.Minä ainakin haluan elää tämän taudin varjosta huolimatta ja toisten kanssa ajatuksia vaihtaen, ei peläten.
Ja nyt huhtikuussa 3-vuotiskontrolli. Onneksi nyt Meilahdessa, jotenkin turvallisempi olo kun menee sinne. Ekalla kerralla kyllä oli paniikki kun tajusi että tulee monesti kävelemään Syöpäklinikan ovesta. Nimikin vaikutti kamalalta. Mutta siitä tuli hyvinkin turvallinen paikka, ainakin minulle. Syksyllä sytojen jälkeen, ennen säteitä minulle tuli yhtäkkiä hirveä vatsakipu. Sellainen, että piti olla sikiöasennossa. Etäpesäke, ajattelin ja soitin taksin, kun se ei helpottanut kahdessa tunnissa yhtään. Eikä ollut sellainen kuin vatsataudissa siis. Sain polilla kipupiikin, mutta kipu jatkui, tosin vaimeni. Makasin siellä muutaman tunnin ja seuraavana päivänä vatsan ultraan. Ja pelkäsin tietysti. Mutta sain helpottavan viestin, "vain" sappikivet ja nekin sitten leikattiin. Minulle ei ole tehty ollenkaan luustokartoitusta, vaikka kasvain olikin iso ja gradus III. Pitää kysyä, johtuiko se siitä, että oli levinnyt vain vartijaimusolmukkeeseen.
minunkin päässäni on liikkunut, kun olen Meilahden syöpäklinikan ohittanut.Ajattelin aina kammolla sitä paikkaa.Sitten kun sinne joutui itse menemään, niin sai huomata , että parhaansa tekevät hoitojen suhteen ja hurttihuumoria viljelevät.Oikein kodikkaalta olo tuntui kaikesta huolimatta.Minäkin olen leikattu v. 2004 syksyllä, enkä ole ollut luustokartoituksessa.Minulta otettiin kainalo tyhjäksi , 34 imusolmuketta, joista 3 syöpää.Joku kertoi, että jos on neljässä syöpää, niin sitten joutuu luustokartoitukseen. Kyllä se vaan niin on, että jos jostain päin "yli 5 min" tekee kipeää, niin heti se on mielessä, että syöpääkö ja taas sama alistuminen, etä jos on niin sitten on, ei voi mitään.No nyt me voimme hyvin ja katsotaan valoisin mielin elämää eteenpäin.Sen voin sanoa, että ikinä elämässäni en ole ollut näin hyvävointinen kuin tällä hetkellä.Kiitos Taivaan Isälle siitä! Hyvää jatkoa sinulle.Seija
Mäkin tunnen itseni nyt, kuukausi leikkauksen jälkeen terveemmäksi kuin aikoihin, vaikka rinnan haavakaan ei ole vielä parantunut.
Toki varmaan hoidot romahduttavat kuntoa ainakin osittain, mutta eiköhän se siitä sitten taas nouse.
Ei ole sitä kamalaa väsymystä mitä tunsin ennen syöpädiagnoosia, tosin onhan nyt aikaa hoitaa itseään, levätä ja ulkoilla päivänvalossa.
Kolme kuukautta sitten elämä oli vielä hirveää oravanpyörää välillä työ - koti - harrastukset, yöunet tuppasivat jäädä vajaiksi jne.
Nyt tunnen kaikesta huolimatta itseni fyysisesti virkeäksi ja kun lähden ulos, piristyy mielikin.
Minua jännittää ensimmäinen käynti syöpäsairaalassa, epäilen että tuntuu masentavalta astua sisään, ihan kuin taas joutuisi alistumaan siihen, että ehkä vieläkin kannan jossain päin elimistöäni syöpäsoluja.
Täytyy yrittää luoda jokin positiivinen mielikuva siitä syöpäsairaalasta. Jokin mikä liittyy paranemiseen ja toivoon, eikä itse sairauteen.
Syöpäsairaala oli erittäin posiiivinen. Henkilökunta tosi ihanaa. Oma hoitaja oli tosi ihana samoin lääkäri. hesassa siis. Ei kannata jännittää. Tsemppiä sinulle.
Mitenkäs olet voinut sen eilisen sytosi jälkeen? Toivottavasti "ihan hyvin".
Ihan hyvin on mennyt. Nukuinkin hyvin, tosin otin nukahtamislääkkeen. Naama vähän punoittaa, johtuiskohan jostain lääkityksestä.
Kuumetta ei ole. Pitäis vähän imuroida ja muuten ainon levätä. Koiran kanssa sitten kun lämpenee ulos. Aamulla teimme pikalenkin. Meillä on yli 11 vuotias iso musta, ruskein merkein eli vanhus.
muulta otettu ultrakontrollin yhteydessä ohutneula näyte? otetaanko kovinkin herkästi syövän jälkeisessä kontrollissa???
näyte.
että joku voi hyvinkin :)
Luin juuri sen Satu Hassin Tukka hattuhyllyllä kirjan. Hänhän hoiti ministerin työtään koko syöpähoidon ajan ilman mitään kauheita oirehtimisia, vaikka sai käsittääkseni 6 X CEF sytostaattia. Hänenkin syöpänsä oli gradusta III, vaikka olikin pieni kasvain, mutta se oli lisäksi hormooninegatiivinen ja sisälsi jonkin virussyöpägeenin. Hän sairastui v. 2000 ja on hänkin hengissä. Myös Anneli Jäätteenmäki on hengissä, kuten monet muutkin julkisesti rintasyöpään sairastuneet.
Ystäväni kävi tänään. Kävimme koirien kanssa lenkillä, haimme pizzat ja vuokrasimme elokuvan. Olipas mukava päivä, muutaman tunnin ajaksi unohdin kokonaan, että olen syöpäpotilas :)
Taxoteren ja kortisoonit ennen sitä, niin seuraavana päivänä oli tosi terveennäköinen punoitus naamassa.
olin minäkin ja finnejä tuli joka paikkaan. Johtui kortisonista.
osannut aavistaa, että se "terve puna" johtui sytostaattihoidon liitännäisestä, kortisoonista, vielä kun sattui olemaan niin eläväisen virkeä.No se romahdushan tuli sitten muutaman päivän kuluttua, kun kortisoonia oli lakannut ottamasta.
Sädehoidot olivat viime kesänä mutta niiden aiheuttamat sivuvaikutukset ovat vielä olemassa joten ihan terveeksi ei itseään vielä tunne. Aion kyllä käydä tällä alueella jatkossakin. Jos voisi vaikkapa omilla kokemuksillaan olla avuksi tai hyödyksi (tai kertoa ainakin kuuntelevansa).
Oma syöpäni oli äänihuulisyöpä joka lienee kohtuullisen harvinainen niin että samanlaista syöpää sairastavia ei täällä taida olla mutta koska sädehoito annettiin kurkun alueelle niin siltäosin olen ollut samalla viivalla muiden kurkun ja nielunalueen syöpää sairastavien kanssa.
paljon kysyttävää,Sinulla on hyvä,kun hoidot ovat takanapäin.Vaikka kova paikka tämä sairaus on jokaiselle,Täytyisi mieli pitää positiivisena.
minäkin aina yritän etsiä. nyt on joku kumma masennus iskenyt minuun vai liekö lorvikatari. nukuttaa ja väsyttää ja näköjään on isot kirjaimet hukassa ;D
Minusta on hyvä kirjoitella tänne,koska täällä ymmärretään toinen toisiamme,koska samassa veneessä ollaan. Kaikki ystäväni eivät tajua minua,koska ovat "terveitä syövästä".
Minulla on vielä pitkä matka hoidoissa,koska saan sädehoitoa huhtikuussa ja täsmähoitoa,joka kestää heinäkuulle -hoh hoijaa...tuleekohan hoitoväsymys?
Täytyy ottaa itseään niskasta kiinni,koska tyttäreni tulee kotiin,Se nyt sentään mieltä piristää,Onneksi sinulla on jo hoidot aloitettu,minulla ei.Samaa ajattelin jaksaako niitä hoitoja,ettei kyllästy,vaikka pakkohan se on.Toivottavasti pakkanen hellittää,niin pääsee ulos.
Mulla menin masiskohtaus ohi jo ja näemmä se johtui siitä että alkoi menkat. Toivottavasti niistä pääsen kohta eroon, kun hoidot alkaa. Ärsyttää nuo PMS-oireet tunneailahteluineen.
Ei nyt aleta masentelemaan kesken kaiken, hengissähän me ollaan eikä tietoa huonommasta. Nyt lähdetään siitä, että syöpä on leikattu meistä pois ja olemme terveitä. Vielä viiskytluvullakin puolet rintasyöpäpotilaista selvisi hengissä pelkän leikkauksen turvin, eikä silloin mitään seulontoja ollut! Tissi pois vaan ja kainalo tyhjäksi. Syövät löytyivät varmasti keskimäärin nykyistä myöhemmin ja levinneempinä, kun ei asiasta puhuttu ja oli varmaan vähän häpeällistäkin, jos jotain sairasti.
Nykyään sen lisäksi, että meistä on leikattu syöpä pois saamme hyvät hoidot päälle, meitä seurataan ja lääketutkimus etenee ja yhä parempia ja tehokkaampia lääkkeitä kehitellään koko ajan,
Emme me syöpään kuole, joten eipäs nyt pilata tätä elämäämme murehtimalla. Mitä hyötyä on elää, jos elämää varjostaa koko ajan suru ja pelko. Itketään jos itkettää, mutta ei tehdä sitä joka päivä. Ja kun itkut on itketty, niistetään nenä ja nähdään ne hyvät asiat ympärillämme.
Itselläni ne on perhe, ystävät, koirani ja luonto.. Aion alkaa myös tekemään taas käsilläni jotain.. Muotoilemaan erilaisista massoista ja maalaamaan, istutan taimia pihan täyteen, kunhan kevät koittaa. Siivoan kaikki kaapit talosta..
Koittakaahan keksiä jotain pientä puuhaa ja tapailkaa ihmisiä, niin ei pääse ikävät ajatukset valtaamaan niin usein mieltä.
Aina täälläkin on joku, joka jaksaa tsempata silloin kun muita masentaa, kyllä me tästä selvitään :)
mieli piristy.Täytyy ottaa kiinni onnonmurusista,niin taas jaksaa.Ihana ilma ulkona,kunhan vähän lämpenee,niin pääsee auringosta nauttimaan.
Ihana ilma siellä onkin, aurinko paistaa täydeltä terältä ja pakkanen on lauhtunut.
Kävin hakemassa ruokaa mökkilomareissullemme ja lykkäsin jo sitruunamarinoidusta kirjolohesta kiusauksen uuniin paistumaan, myöhemmin leivon suolaista piirakkaa ja pakkailen vaatteita.
Kohta lähden naapurin mukavan pariskunnan kanssa taas koiria lenkittämään järven jäälle ja juttelemaan niitä näitä. Ilta menee puuhastellessa ja huomenna sitten lähdemmekin ajelemaan Keski-Suomeen.
Koittakaahan siskot nyt pysyä positiivisina, se murehtiminen kuin ei edistä paranemista yhtään. Päinvastoin, mieli pirteänä elimistökin toipuu nopeammin!
Palailen taas lomareissun jälkeen, tsemppiä kaikille :)
Entäs me veljet? :-)
Toki veljet myös, lippu korkealla elon myrskyissä! :)
Hyvä että vuorotellen ohjataan venettä. Luin ensin, että tissi pois vaan ja kainaloon...hehehee..aloin nauraa ääneen ;D
Kävin kylässä..piristi! Tulin kotiin ja sain siivouksen loppuun. PMS-oireita ne mullakin taitaa...viimeeks oli kk marraskuussa -sellaisia sytot on...
ei teitä veljiäkään pidä unohtaa. Kiva kun olet meidän porukoissa. ;D Häntä pystyyn,raspikurkku.