Itselläni mielisairaalassa oloon liittyy paljon lämpimiä muistoja. Hesperian ja auroran tupakkahuone keskustelut joissa elämänsä kunnossa olevat ihmiset pohtivat syntyjä syvijä ja vähän syvempiäkin. Aikoja jolloin joutui välttelemään osastolla olevaa psykopaattia joka vain halusi pelata päälläsi. Virkistäviä suihku tuokioita jotka saivat kohmeisuuden lähtemään. Kerrankin sai maata kunnolla ja tarvitsi nousta vain syömään. Kiintoisia mömmöjä jotka vaikutti ties millä tavalla. Lääkärin ja hoitajan tapaamisia joissa näytteli rauhallista ja selväjärkistä että pääsisi joskus pois. Puolentunnin ulkoiluja töölössä, sisäpihan keinussa tai kalliolla olevassa huvimajassa. Aika mennyt ei koskaan palaa, mutta jos joskus pääsis vaikka lomamatkalle sinne.
Mielisairaalanostalgiaa
Oi niitä aikoja
9769
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei sinne lukkojen taake
Sairaalaan kun joku paperinpyörittelijä polttaa päreensä toimistossa.
ei se nyt oikeasti ihan niin kauhea paikka ole kuin luulisi, eikä lukkojen takanakaan ketään pidetä kuin suljetulla osastolla,jos on niin vaarallinen itselleen tai muille.
Tälläiselle jolla ei ole ikinä ollut normaalia kotia ja perhettä ja huolenpitoa lapsenakaan, on se paikka turva, rutiinit, säännöt ja ystävälliset hoitajat palauttavat elämän takaisin raiteilleen silloin kun on yksin vaikeaa.
Aika paljon riippuu lääkityksestä. On tosi pahoja lääkkeitä ja silloin olo on helvettiä. Tylsä paikka se on muutoinkin. Ainoa asia on se tupakka jota voi poltella. Pummeja on perkeleesti eli ei ihan kaikille kannata tarjota. Joillekin säälittävimmille voi joskus tupakan antaa. Osalle potilaita annetaan vain joku vähäinen määrä tupakkaa erityisestä tupakanjakohuoneesta. Yhdellekin annettiin 3 tupakkaa päivässä ja joskus sille annoin tupakan. Osa potilaista on mielenkiintoisia tyyppejä mutta voi joku potilas alkaa huutamaankin päin naamaa. Osa hoitajista on tosi ilkeitä mutta voi olla joku ihan inhimillisen oloinenkin joukossa.
Itsekin kaipaan välillä takaisin. Sälehkaitimien takaa maailma on turvallinen. Päivät menee sekaisin ja ajantaju. Kolmen vuorokauden unet ja konttaamiset seiniä pitkin. Puhekyvyttömyys ja toistuvat ensiapukäynnit, kun pistetty lääke on allergisoinut. Isot asiat heittävät häränpyllyä. Itsariyrityksille nauretaan, kun pois ei päästy. Tosin sairaalakollegan kuva alibin kannessa tai iltasanomien otsikossa itkettää. Suihku tuntui luksukselta samoin uusi pesty sairaala-asu ja sauna oli taivallinen. Uloskin oli kiva päästä lähikauppaan valvotusti karkkia ostamaan.
Entä paha levottomuus ja henkilökunan vittuilu. Mulla meni toinen keikka paremmin ja mua ei silloin kiusattu eikä kidutettu. Muut potilaat oli mukavia ja lopulta PÄÄSIN POIS.
Mut laitettiin suljetulle osastolle, koska avo-osastolla ei ollut tilaa. Avolla mun ois pitänyt käydä lähinnä vain nukkumassa, mutta suljetulla tunsin itseni vangiksi. Lääkäri vielä lähtiessäni uhkaili pakkohoidolla, vaikka sille ei ollut mitään perusteita.
Sairaala oli mielestäni kamala paikka. Ei ollut mitään tekemistä. Muita potilaita sai pelätä jatkuvasti. Hoitajat olivat välinpitämättömiä, töykeitä ja ilkeitä.
Kolme sairaalajaksoa ovat olleet elämäni kamalimpia kokemuksia.
olen samaa mieltä,jouduin sisätautipoliklinikalta suljetulle harhojen vuoksi,en ollut nk sairaudentuntoinen ja sain koppihoitoa isojen raavaiden miesten kantamana.henkilökunta tosiaan vittuili ei vastannut,syöminen oli kivaa kun pääsi ruokasaliin syömään ja kun sai ulkoiluluvan,lääkkeitä annettiin miten satuttiin lääkäriä ei tavannut hoitajat täysin ammattitaidottomia,tämä nk muumilaaksossa lahdessa,hoitajat tarvii hoitoo
Itsellä ainut huono kokemus mielisairaalasta on ko. paikka. Olinpa pois päästessä täysin ulalla monta päivää ja jouduin ensiapuunkin päästyäni muumilaaksosta.