maitotuotteet?

Oletteko huomanneet maitotuotteilla mitään vaikutusta ihon kuntoon? Itse olen joskus jättänyt nämä pois ruokavaliosta, mutta en ole huomannut ehkä noin parin kk:n kokeilulla mitään vaikutusta. Netistä löytyy tästä asiasta kyllä ihan mielenkiintoisia juttuja. Olen käyttänyt myös usemman vuoden heraproteiinia ravintolisänä, joka ainakin joillekin saattaa aiheuttaa finnejä. Itse en ole taukoa pitäessäni huomannut tälläkään olevan vaikutusta. Toki taukoa on ollut parhaimmillaan ehkä vain kuukausi mikä voi olla turhan lyhyt aika...
2363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kyllä mä olen lukenut monien kirjoittelevan että maitotuotteiden poisjättäminen on ainakin vähentänyt finnejä, eli ei se mitään ihan huuhaata ole. Ja monista aknen hoitoa käsittelevistä nettisivuistakin olen lukenut ohjeita että kannattaa ainakin testata että miten omalla kohdalla maitotuotteet vaikuttavat.

Itse en ole maitoa juonut (tai syönyt jogurtteja tms. maitotuotteita) moneen vuoteen, joten en osaa sanoa miten se vaikuttaa ihooni. Juustoa syön kyllä silloin tällöin, mutta vähäisiä määriä.

Äänestä

Minä en ole huomannut vaikutusta. Luulisi muutenkin, että lääkäritkin mainitsis jos olis jotain todellista näyttöä.
Voi sitä tietysti jokainen omalla kohdalla testata :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


milkmän kirjoitti:

Oletteko huomanneet maitotuotteilla mitään vaikutusta ihon kuntoon? Itse olen joskus jättänyt nämä pois ruokavaliosta, mutta en ole huomannut ehkä noin parin kk:n kokeilulla mitään vaikutusta. Netistä löytyy tästä asiasta kyllä ihan mielenkiintoisia juttuja. Olen käyttänyt myös usemman vuoden heraproteiinia ravintolisänä, joka ainakin joillekin saattaa aiheuttaa finnejä. Itse en ole taukoa pitäessäni huomannut tälläkään olevan vaikutusta. Toki taukoa on ollut parhaimmillaan ehkä vain kuukausi mikä voi olla turhan lyhyt aika...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu