aaapuva

Mistä johtuu,että ruoka ei imeydy/pilkkoudu?Itselläni on erään lääkkeen takia mennyt vatsa ihan pilalle.Lääkettä en siis syö enää.Nyt tilanne on se,että ruoka ei enää imeydy.Ulosteesta näkee selvästi esim. jos on syönyt edellisenä päivänä salaattia,kurkkua,tomaattia,paprikaa,porkkanaa.Mitä asialle voi tehdä?Aamuisin on myös pakonomainen tarve mennä vessaan.Mikä tuntuu todella pahalta.Suoli ääntelee kanssa koko ajan.Erityisesti makuuasennoissa ja öisin.:o Vatsakin on ihan turvoksissa koko ajan.Jotain siellä on pahasti pilalla.
2487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mieleni on jo pitkään tehnyt sanoa, että koko käsite "imeytyminen" on ihan hanurista. Jos ns. "imeytynyttä" verestä löytyy, silloin on jotain pielessä. Ruoan täytyy sulaa ihan 0-pisteeseen asti, jolloin sitä ei enää kemistit löydä. Silloin asiat ovat kohdallaan. Ihminen ei saa inhimillistä ainetta itseensä kuin äidinmaidosta, kaikki muu täytyy valmistaa uudelleen tuosta 0-pisteestä lähtien. Avainsanana on siis hyvä ruoansulatus 0-pisteeseen, ruoan täydelliseen hajotukseen asti.

Ruokatyyppejä on neljänlaisia. Valkuaisainetta, hiilihydraatteja, rasvoja ja suoloja. Kolmesta ensiksi mainitusta voi sanoa, että kukin vaatii oman sulatusaineensa. Valkuaisaine pepsiiniä, rasvat ( rikki ) suolahappoa ja hiilihydraatit ( kalkki kahvi) betaiinihydrokloridia sulaakseen. Näitä kaikkia sulatusaineita ruumis itse muodostaa, mutta jostain syystä – esim. vääristä lääkkeistä tai muista syistä johtuen - joskus liian vähän. Jos näitä puuttuu, silloin perästä sekä kuuluu että näkee. Jos on puute sulatusaineista, silloin valkuaisaineet mätänevät, hiilihydraatit käyvät ja rasvat härskiintyvät ja perästä kuuluu että näkyy. Vatsa turpoaa. Suolan osalta täytyy vain todeta, että suolaa NaCl tarvitaan normaalisti, sitä ei pidä mennä korvailemaan kaupallisilla virityksillä tai vähentämään siitä, mikä maistuu. Herrojen herkku, kuningasten ruoka.

Suositukseni, jolla olen itseni pitänyt kymmeniä vuosia terveenä, on ruoansulatuksestaan huolehtiminen. Jos ruumis, sen maksa tai muu rauhanen, ei kykene syystä tai toisesta tuottamaan ja välittämään sitä vatsaan asti, käyttöönsä riittävästi suolahappoa ja/tai pepsiiniä ja/tai betaiinihydrokloridia, silloin on syy nauttia niitä korvaushoitona, maun mukaan. Ruoan täytyy sulaa, muutoin sairastuu! Yksinkertaista, mutta ihan totta. Tiedän omista ja muiden kokemuksista.

Nimimerkki certo (suomi24) on kirjoittanut melko paljon aiheesta, jonka oivaltamisesta on kiittäminen selvästi nähnyttä parantaja Nestor Blomkvistia. Oli aikaansa edellä ja joutui siksi vaikeuksiin. Kaivamalla esiin certon vanhoja kirjoituksia, saanet riittävästi tietoa asiasta. Eilen jouduin muistelemaan kysyttäessä, että viimeksi olen käynyt lääkärissä vuonna 1978 - 1979 - poissaolotodistuksen takia - sen koommin olen pärjännyt periaatteessa tässä (ja certon kirjoituksissa) kerrotuin periaattein ilman lääkärien kemikalioita. Täytyy toki muistaa, että nykyinen tehoviljely ei tuota ravinnoksi kelpaavaa ruokaa. Kenen vatsa sitä kestää ilman perästä kuuluvia äänekkäitä vastalauseita? Vähintään luomua ruoan olla pitää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hätä on kirjoitti:

Mistä johtuu,että ruoka ei imeydy/pilkkoudu?Itselläni on erään lääkkeen takia mennyt vatsa ihan pilalle.Lääkettä en siis syö enää.Nyt tilanne on se,että ruoka ei enää imeydy.Ulosteesta näkee selvästi esim. jos on syönyt edellisenä päivänä salaattia,kurkkua,tomaattia,paprikaa,porkkanaa.Mitä asialle voi tehdä?Aamuisin on myös pakonomainen tarve mennä vessaan.Mikä tuntuu todella pahalta.Suoli ääntelee kanssa koko ajan.Erityisesti makuuasennoissa ja öisin.:o Vatsakin on ihan turvoksissa koko ajan.Jotain siellä on pahasti pilalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu