En ole kehitysvammainen,mutta minulla on jonkinasteisia kognitiivisia häiriöitä todettu älyllisesti ja sen vuoksi olen työkyvyttömyyseläkkeellä.Olen käynyt töissä oman kunnan toimintakeskuksessa.Läheiseni toivoisivat minun hakeutuvan koulutukseen josta saisin ammatin,ja jos pystyisin tekemään normaalissa työpaikassa töitä ja ongelmana on,että moniin koulutuksiin on eläkkeen(oikeammin vajaakuntoisuuden)takia vaikea päästä ja minua kiinnostaisi siivous/keittiötyötä enemmän musiikki/taideala.En oikein tiedä mitä artesaanin koulutukseen kuuluu,tai ammattiin mutta joskus on ehdotettu sitä vaihtoehtoa.Olen kokenut itseni jotenkin leimatuksi kehitysvammaiseksi,koska en kuitenkaan tahtoisi että minut mielletään sellaiseksi.Tahtoisin kokea että olen tasavertoinen toisten kanssa.Olen käynyt kolmivuotisen kotitalosyrittäjän koulutuksen mukautettuna,ja koulukaverit kiusasivat minua etenkin ensimmäisellä vuodella.Kiusaaminen väheni aika paljon 3.vuodella eli viimeisellä luokalla ammattikoulussa,varmaan siksi,että luokkatoverit aikuistuivat ja itsekin jonkin verran.Itse olen kärsinyt alemmuudentunteista,koska nykyinen elämäntilanne tuo herkästi mieleen kouluaikaiset kiusaamiset,kun yläasteella(olen käynyt tavallisen peruskoulun)usein pilkattiin haukkumalla mm.apariksi tai vammaiseksi.Yläasteaika jätti minulle psyykkisen vääristyneen minäkuvan,äiti on puhunut että leimaudun kun käyn toim.keskuksessa töissä.Vääristyneessä minäkuvassa koen olevani huonompi kuin muut ja tiedän,että huono itsetunto ei ainakaan ole hyväksi minulle,kuten ei kenellekään.Minulla on ystäviä,ei erityisen vähän,ei erityisen paljonkaan,tavallisesti.Olen 22-vuotias,ja olen harrastanut taidetta,ja kävin kansanopistossa kuvataidelinjan syksyllä.Onko palstalla ketään,joka on kokenut alemmuudentunnetta ja leimautumista tai kiusaamista?Olen kokenut syrjityksi tulemista ystävien joukossa ja se sattuu,koska se tuo herkästi minulle mielikuvan,että minua syrjitään,koska minut on "leimattu"jollain lailla erilaiseksi.Minua on joskus ahdistanut ajatus,etten löytäisi aviopuolisoa koskaan siksi,että minut on helppo mieltää kehitysvammaiseksi eli leimautumisen vuoksi.Ystäväni on kertonut,että en ole mitenkään soveltumaton parisuhteeseen,mutta on ihmisiä jotka ovat olleet sitä mieltä.Olen uskossa ja käynyt seurakunnan tilaisuuksissa,mutta joskus minua on ahdistanut ajatus,että esim.kukaan uskova nuori mies ei voisi hyväksyä minua.Vaikka tiedän että minulla on lain mukaan oikeus solmia avioliitto ja joskus tulee paha olla,kun kuulen jonkun löytäneen uskovan puolison seurakunnasta.Joskus tuntuu,että jos olen jotenkin alempiarvoinen seksuaalisesti(siis että kun esim.kerron työpaikkani avoimesti,minut miellettäisiin heti kehitysvammaiseksi)ja ymmärrän että silloin on miehelle,kelle tahansa,korkeampi kynnys luonnollisesti miettiä minuun tutustumista.
leimautumisen kokemisesta omalla kohdallani
Sandrali
4732
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei!
Itselläni ei ole kokemusta kehitysvammaiseksi leimaantumisesta koska vammani on vain selkeästi fyysinen,mutta..
Kun luin kirjoitustasi ja sitä että jos vaikka kerrot työpaikkasi niin sinua luullaan kehitysvammaiseksi.
Onhan se ymmärrettävää että näin voidaan luulla,eikös työkavereistasi kuitenkin suurin osa ole kehitysvammaisia?
Mitä jos kertoisit oikean asiantilan aina kun kerrot työpaikkasi ym vastaavissa tilanteissa?
Esim että "käyn työssä toimintakeskuksessa koska mulla on häiriöitä siinä ja siinä toiminnassa,mutta en ole kehitysvammainen vaan ihan normaaliälyinen,heh heh,tietääkseni..voithan pistää tuohon vähän huumoria mukaan ettei ihmiset vaivaannu.
Turha pelätä ettei sitä kumppania löydy,varmasti löytyy ajallaan kun vain tiedotat mahdollisille kumppaneille jotenkin että olet norm.älyinen eli siis tavallaan markkinoilla,koska täytyy sanoa etten usko terveen ja kehitysvammaisen suhteen muodostumiseen.
Moi
Itselläni ei ole minkäänlaisia kognitiivisia tai muita häiriöitä, mutta ulkonäköni vuoksi ihmiset usein pitävät minua vammaisena. Olen kokenut kaikki mahdolliset pilkkatilanteet kouluaikoina ja koen niitä lähes päivittäin nykyäänkin. Toisinaan ajattelen että olis parempi maata taju kankaalla jossain, kuin olla täyspäisenä ja ottaa vastaan kaikki mahdollinen loka jota ihmiset heittävät. Esim. kadulla vastaankävelevät saattavat ruveta naureskelemaan keskenään ja kuulen selän takaani kaikenlaisia kommentteja, pennut tuijottavat ja ihmiset yleensäkin kohtelevat todella alentavasti erilaisissa tilanteissa.
Olen silti kouluttanut itseni korkeasti ja olen saanut ihan hyvän työpaikan normaalista työyhteisöstä, johon olen päässyt sisään ja jossa tulen suht hyvin toimeen työkavereitteni kanssa. Kuukausipalkkani on noin 2500 euroa. En ole antanut muiden sanella omaa elämääni koskevia kysymyksiä, koska tämä on minun elämäni ja ainoastaan minulla on oikeus siihen liittyvistä päätöksistä.
On aina hyvä kuunnella muiden kokemuksia ja mielipiteitä, varsinkin niiden ihmisten jotka ovat eläneet kauan, ja jotka ovat joutuneet oppimaan asioita kantapään kautta. On kuitenkin aina muistettava että sinä olet se joka päättää sen mitä ratkaisuja teet omassa elämässäsi. Kannat myös vastuun omista ratkaisuistasi.
Voin vain sanoa että ei ole ollut helppoa. Usein koen todellista kateutta ihmisiä kohtaan jotka ovat komeita ja normaalinnäköisiä. Toisinaan kuulen heidän valittavan siitä kuinka vaikeaa elämä on, ajattelen aina että joo sopii tulla kokeilemaan mun elämää, kuinka vaikeaa tää on ollut.
Olen itse jo heittänyt toiveeet oman vaimon löytämisestä, sillä naiset todella karttavat seuraani. He ovat kyllä asiallisia ja ystävällisiä mutta kukaan ei osoita minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan, ja ymmärrän kyllä miksi. Vihaan myös itse ulkonäköäni enkä siksi tuomitse ketään, tunnen sisäisesti olevani täysin erinäköinen kuin olen ulkoisesti. Olen toisaalta oppinut paljon joutuessani elämään tämännäköisenä. Usein puhutaan sisäisestä ihmisestä joka on paljon arvokkaampi kuin ulkoinen, vaikka tämä onkin totta, se ei pidä paikkaansa tässä itsekeskeisessä maailmassa. Kukaan ei halua rumaa puolisoa, kaikki muu on sanahelinää. Jokainen tuota lausetta laukova ei koskaan haluaisi minua puolisokseen.
En ole mikään super-epämuodostunut biologinen koe, joita näkee kauhufilmeissä, ainoastaan hieman erinäköinen kuin ihmiset yleensä. Silmiini tehtiin aikoinaan leikkaus ja näytän aasialaiselta. Jotkut ihmiset ovat luulleet minun olevan kiinalainen ja jopa pyytäneet minulta käännösäpua kiinankielisiin teksteihin :) Silti erilaisten haukkumasanojen kuuleminen on aina raskasta, eikä siihen koskaan totu. Varsinkin lapsilla on tapana sanoa asiat suoraan, ja palauttaa minut aina kuopan pohjalle. "--ttu mikä vammanen!!" "kato.. aika rujo jätkä" "mongooli-ilmiö tulee!" jne.
Enpä voi muuta sanoa kuin että elä omaa eläämäsi äläkä muista välitä. Itse nautin elämästä todella paljon, vaikka toisinaan masennunkin pahasti, mutta kyllä siitä aina toipuu koska elämässä on kuitenkin paljon hyvääkin. Aina riittää mielenkiintoista tekemistä, harrastuksia, hyvää musiikkia, elokuvia, ruokia, ulkona tekemistä ja vaikka mitä. Uskon myös raamatun lupaukseen paremmista oloista tulevaisuudessa. Ihmiset jotka eivät ymmärrä sinua eivät ole sinun arvoisiasi ihmisiä, he eivät ole tarpeeksi kypsiä ymmärtääkseen erilaisuutta. Toivon että me molemmat löydämme oman puolisomme aikanaan, kaikea hyvää myös sinulle!
The Mamas And The Papas - Make Your Own Kind Of Music
The Glenn Miller Orchestra - Moonlight Serenade
Ne jotka leimaa ihmisen ulkonäön perusteella ja eivätkä katso ihmisen sisintä olemusta ja luonnetta,
Saisivat minun puolestani katsoa itse peiliin ja tutkailla omaa sisintään..Kyllä sinä varmasti vielä jonkun löydät sellaisen joka osaa katsoa sinun sisäisen komeudesi..
Sun koulukavereiden olisi pitänyt toimia asiallisesti ja keskittyä opiskeluun että ne vois käydä töissä ja maksaa verot ja eläkes.
Sä haluaisit tehdä lapsia ja maalata kukkia paperille. Se on mahtavaa. Jonkun kuitenkin pitää rahoittaa koko homman. Joten älä ole näille kavereille katkera.