Onko kellään tietoo oisko missään järjestetty ilmalämpöpumpputestiä ja mikä oli järjestys merkeittäin????
ilmalämpöpumpputesti?
lämmittäjä
85262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Riippuu aina testatavista asioista mikä milloinkin on ollut testin "paras". Ruotsalaiset ja Norjalaiset ovat tehneet laajempia tutkimuksia. Suomessa on tehty vain pieniä tutkimuksia (mm. TM-lehti on tehnyt).
Niissä testeissä saa laitteet ihan mihin tahansa järjestykseen sen mukaan mitä testataan ja miten tuloksia painotetaan.
Kannattaa siis ensin katsoa MITÄ on tutkittu ja miten on PAINOTETTU niitä saatuja tuloksia. Itse ainakin painotin oman ILP:n hankinnassa eri asioita kuin yhdessäkään tutkimuksessa on tehty. Siksi en saanut testeistä suoraan tietoa siihen, minkä valitsisin.
Itse painotin seuraavia asioita ja seuraavassa järjestyksessä:
1. Sisäyksikön hiljaisuutta (kaikki ns. halpamerkit tippuivat pois).
2. Ulkoyksikön jäätymättömyyttä (kavereiden kokemuksista sai parhaan tiedon).
3. Sisäyksikön helppoa putsattavuutta tai harvoja putsausvälejä (laitetta on voitava availla ja kokeilla kaupassa ja kavereilta voia kysyä kokemuksia).
4. Ulkoyksikön hiljaisuutta (etenkin kovilla kierroksilla talvella tai kesällä).
5. Sitä, että laitteen voi pitää päällä myös kovilla pakkasilla, koska kylmäkäynnistys on hankalaa aina.
6. Pitkää takuuaikaa (ja mahdollisen huollon helppoa saatavuutta).
7. Vasta sitten katselin copy-arvoja ja hintaa (ne "paremmat" merkit ovat kuitenkin taas aika saman hintaisia keskenänään).
Ne paremmat merkit oli järjestään RM testin huonoimpia.
rakennusalan kokemuksestaan.
Olivat vaan pysyneet siellä penkin ja ratin välissä.
Mikä merkki vei voiton omassa arvostelussasi ja pelaako kuinka kylmillä pakkasilla eli missä vielä lämmittää eikä koko aika mene ulkoyksikön sulatukseen??? Tosi paljon kiitoksia vastauksista.:)
Noin 2kk on mökillä puhaltanut lämpöä Daikin.Ulkolämpötila on olut 3 -17. Mökissä ei ole pidettu peruslämpöä.Sekoittaa hyvin ilmaa,takan lämpö kun pakkautuu katon rajaan. Sulatus kestää noin 3min O keleillä kerää eniten jäätä. Takuu ja pitkä historia laitteiden valmistajana oli tärkeimmät valinnassa.
Daikin on johtava merkki maailmassa iv asioissa. Suomessa lähinnä omakotiasujien keskuudessa aika tuntematon kun daikin on lähinnä suurlaitteiden puolella tunnettu. Mutta maailmalla myös ilmalämpöpumppu puolella kova sana.
Kyselin asiasta iv laitteita asentavasta liikkeestä joka asentaa useita merkkejä. asentaja sano et itselleen laittaisi Daikinin jos laatua ja kestävyyttä haluaa eikä halua maksaa "imagosta". Onhan se niin että jos Suomalainen pitää esim. panasonicia hyvänä autostereoiden tekijänä niin on sen oltava hyvä pumppujenkin tekijä? Mitäs jos ajatellaan niin että joku valmistaja on keskittynyt aina pumppujen tekoon niin eikö luulisi kokemusta olevan?
Moninaisen pohdinnan (ja niiden testien opiskelun ja lopulta niiden hylkäämisen jälkeen), sekä ennen kaikkea ILPin omistavien kavereitten luona ravaamisen jälkeen päädyin lopulta Fujitsun Nordic -malliin. Yhtä lähelle muilla vertauksilla pääsi myös Toshiban Daiseikai, mutta se oli täälläpäin kalliimpi kuin Fujitsu (jossain päin Suomea on toisinpäin).
Olen ollut tyytyväinen toimintaan. Näillä kovilla pakkasillakin (yli 30 astetta pakkasta) olen pitänyt masiinan päällä, eikä sen tarvitse sulattaa itseään juuri sen useammin kuin tavallisestikaan. Pakkasilla lämmitys ILPin avulla jää meillä vähemmälle, koska lyömme pökköä pesään, jolloin ILPin homma on lähinnä pyörittää ilma talossa tasaisen lämpimäksi. Mutta kun olemme poissa kotoa pidempään ILP toimii 2000kW puhaltavana patterina, jos on kova pakkanen (toki meillä muutama muukin patteri on, mutta ne eivät puhalla lämmintä ilmaa).
Vasta tuossa -22C:ssa siirrytään lähinnä sähkölämmitykseen tällä ILP:illä, eli ulkoa ei enää saa siirrettyä lämpöä nimeksikään.
Meille ILP on ennekaikkea mukavuusväline (tasaa uunien lämmön talossa, pitää vuorokausilämpötilaa tasaisempana ja hoitaa lämmityksen mukavasti, kun olemme poissa), mutta ei se nyt hirveästi haittaa, että se säästää hintansa takaisinkin. :)
Niinhän te varmaan valikoitte halvimman digiboxin ja pienimmän taulu tv:n.