Muistan kun 80-luvun lopulla autoilin DDR:ssä, Slovakiassa,Tsekissä, Unkarissa, näissä itäblokin maissa miten vieraalta ihmiset ja niiden arvot tuntuivat. Esimerkiksi Tsekissä mitään ei tapahtunut jos ei ensin lahjonut ko virkailijaa ja sen kaveria.
Nyt kun nämä itäblokkilaiset kaverit ovat kääntäneet takkinsa ja kuvittelevat olevansa länsimaisia niin mikä niissä on muuttunut. Ei mikään, suomalaisille he ovat yhtä vieraita kuin ennenkin. Niiden typerä, naivi maailmankuva on vain selkeämmin näkyvillä.
Suomalaisille heidän arvonsa ja ihanteensa ovat niin vieraita että esim. Nato-kerho ei kiinnosta.
On ihanaa asua todella vapaassa Suomessa. Vapaa USA:sta kuin Venäjästäkin.
Nyt kun nämä itäblokkilaiset kaverit ovat kääntäneet takkinsa ja kuvittelevat olevansa länsimaisia niin mikä niissä on muuttunut. Ei mikään, suomalaisille he ovat yhtä vieraita kuin ennenkin. Niiden typerä, naivi maailmankuva on vain selkeämmin näkyvillä.
Suomalaisille heidän arvonsa ja ihanteensa ovat niin vieraita että esim. Nato-kerho ei kiinnosta.
On ihanaa asua todella vapaassa Suomessa. Vapaa USA:sta kuin Venäjästäkin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Yhtä vieraita ovat myös suomalaiset muille kansoille joten sinunkin tapaus ei ole poikkeavaa.Ja onhan Suomi vapaa Usa-sta mutta ei niinkään vapaa Venäjästä kuka määrää jopa liittymisestä natoon ja puhumatta toki Ruotsista mikä vieläkin pitää Suomea siirtomaana monin eri tavoin.
Mutta parempi jos purat kiukkunsa muilla palstoilla.
on parempi kun painut takaisin - apinan aivoituksinesi - sinne mistä olet tullutkin eli anukseen. Me suomalaiset edelleenkin hoidamme itse asiamme, niin kuin 1918 aloitimme. Näkee maailma tämänkin ihmeen, että toisen pienvaltion tekemiset tai tekemättä jättämiset nousevat yhden kääpiö valtion kansalaisten painajaiseksi, vaikka se ei heitä liikuta tippaakaan! Kaada ensi pronssinen soturipatsas Tallinnassa ja tule sitten leuhkimaan. Edes se!
Tarvitko lääkärinpalveluja? Jos asut Helsingissä niin saat sitä nopeammin jos olet ruotsalainen eli siellä paljon lyhyemmät jonot sekä vastaanotolle että puhelimeen.
Oletko kenties menossa yliopistoon? Siinäkin kannattaa olla ruotsalainen koska pääset paljon huonommalla arvosanalla sinne ja käytännössä on aika varma että sinne pääset.
Itse asun Heikinlaaksossa Helsingissä mutta en ymmärrä miksi se on myös Henrikinlaakso? ettekö osaa päättää nimeä?
Helsingin kartta on erittäin vaikealukuinen koska risteyksen jälkeen katujen nimet saatta muuttua ihan hassulle kielelle vaikka kyseessä olisikin täysin sama katu.
Tule itsenäiseen Viroon! Meillä maan pääkieli on viro vaikka meillä asuukin yli 30% venäläisvähemmistö.
Yliopistoon ei tarvi tekeytyä venäläiseksi että sinne olisi helpompi päästä.Olemme kaikki tasavertaisia.
Meillä aluenimet ovat samoja eikä niitä väännetä vähemmistöjen kielelle niin turistikin ymmärtävät missä mennään.
Meidän presidentti ei käske palvella venäläisiä kehdosta hautaan ja lehdissä voi puhua vapaasta asioista sensuurin iskemättä peliin.
Silloin kun teillä on asiat kunnossa niin tule uudestaan moittimaan meidän onnetonta pronssisoturia.
valitettavasti suomipoika ei ymmärrä kuitenkaan kokonaiskuvaa, koska heitä on aivopesty 80 jotakin vuotta ja toitotettu jotain sisua, joka itseasiassa on typerää jääräpäisyyttä. Loll rahvas!
Stupid polish twin-brothers and their friends:
Me suomessa arvostamme Venäjän menestystä ja haluamme olla osa sen menestystarinaa. Haluamme olla eteenpäin katsovia, positiivisesti ajattelevia eurooppalaisa.
Kovasti vaan naurattaa seurata sivusta näiden revanssihenkisten lillibuttien tohottamista. Saa nähdä kasvaako niistä koskaan oikeaa omilla jaloilla seisovaa valtiota. Toivottavasti muilla kestää hermot kuunnella niiden räksytystä eikä provosoidu. Ainakaan meidän Euroopallemme ne eivät ole hyväksi.
...sanomaan sen saman mitä minullekin tulee ensiksi mieleen. "Voi voi`lle", jos olisimme lähekkäin ja meille tilattaisiin ambulanssi niin Sinä saisit kyydin ensimmäiseksi!
Saitko itse selvää siitä mitä halusit kertoa?
HA-HAAAAAAAAAAAA!
kyyti ambulanssissa Sinullekin - hullumajaan!
Kannattaisi Virolaistenkin muistaa, että Venäjä on aika suuri maa. Eikä suotta pidä reuhoa. Nykyvenäjä ei ole enää sama kuin kommunismin aikoihin. Siellä osataan ja menestytään ihan niinkuin teillä Virossakin. Toivomme täällä Suomessa sekä Venäjälle että Virolle menestystä.
aika vapaa maa. Koska luonnonrikkaudet puuttuvat, ei tässä ole pahemmin vallattavaa. Tämä idän suuntaan.
Usa ei myynyt meille ohjuksia, koska emme kuulu natoon. Samanlaista jäynää vähän lisää ja maksamme kiltisti jäsenmaksua natoon.
Tässä tuohon viimeiseen lauseeseen.
Eli Ruotsi? Henkisesti se hyökkää jatkuvasti Suomeen.Viimeksi tällä viikolla kun HBL lehdessä oli juttu että Ruotsin valtio aikoo laittaa keinolla millä hyvänsä ruotsalaisen virkamiehen Suomeen ja hänen tehtävä on ajaa läpi laki että suomalaisia pakkoruotsitetaan enemmän mitä nykyinen laki sallii.
Rkp-n johtomiehillä on samat ajatukset kuin eräässä valtiossa 40 luvulla ja Suomalainen media hyväksyy sen aina.Samaan aikaan kaikki pienetkin ruotsinkieltä tai ruotsalaisuutta kyseenalaistavat asiat eivät ikinä pääsee lehteen.
Suomi on euroopan viimeisiä valtioita missä sensuuri oikeasti toimii.