Oletko kulkenut Superfastilla Saksaan ja takaisin? Kerro, millä kriteereillä valitsit tuon matkustustavan?
Laskin juuri, että kahden hengen automatka Saksaan kahdeksi viikoksi (koko Saksan kierros) Tallinnan kautta maksaa majoituksineen, laivoineen ja kilometreineen (polttoainekulut) yhtä paljon kuin pelkkä meno-paluulippu tuolla laivalla. Ja Tallinnan kautta mennessä olen jo matkan toisen yön Saksassa.
En mitenkään kritisoi kenenkään valintaperusteita, mutta kertokaa toki omanne, jotta minäkin ymmärrän. Onko se matkan helpottamista, ettei tarvitse ajaa, tuntuuko via Baltica jotenkin pelottavalta, ovatko lapset mukana vai mitä?
Kuka käyttää Superfastia?
6
701
Vastaukset
- vai auto?
Minä olen käyttänyt sekä laivaa (Superfast, aikanaan Finnejettiä, sekä Finnlinesin rahtilaivoja) että ajanut itse maitse (via Baltia tai Ruotsi).
Laiva tulee aina kalliimmaksi, mutta on se toki helppo tapa matkustaa, jos haluaa matkan aikana vaan lepäillä. Sitten satamassa on taas virkeänä ja voi ongelmitta ajaa seuraavat 1000km.
Aikaisemmin kun tuli kuljetettua paljon tavaraa mukana, Baltia tullitarkastusten takia oli hieman hankala, mutta EU:n myötä kaikki ongelmat ovat kadonneet. - suosittelen superfastia
talviaikaan suosittelen superfastia kelien vuoksi
puolassa ei sallita nastarenkaita
kesällä voi ajella ruotsin tai baltian kautta
autoliitolla hyvät oppaat
baltian majoituslinkki: www.traveller.lv - auto-lento
Jos raha ratkaisee, kannattaa ottaa lento Saksaan ja vuokrata sieltä auto. Ainoa huono puoli on ettei siten pysty kuljettamaan kuin 25 kg/hlö tavaroita.
Halvin on tietenkin Ryanairin lento Bremeniin tai Hahniin, auton saa halvalla esim. Sixti -vuokraamosta.- miten on?
Onko noissa Sixtin autoissa tosiaan tuo oven kokoinen mainos ovessa? Saksa on kyllä turvallinen matkailumaa, mutta jotenkin vaan tuntuisi arveluttavalta ajella autolla joka on noin selvästi merkitty vuokratuksi puhumattakaan liian..hmm...räikeästä ulkoasusta.
- Kuluja kuluja
Ei tuo Sixtin autonvuokraus kovin edullista ole. Siis jos autoon (etenkin jos on muu kuin Smart) ottaa normaalit hyvät vakuutukset, kakkoskuskin ja sen vielä pesettää...
Ja jos vielä Tampereen lentoasemalle pitää esim. PK-seudulta päästä, maksaa sekin...
- mikis theo
Kaikkia laivayhtiöitä on tullut kokeiltua ja kaikkein huonoin palvelu on ko firmalla. Hinta ja laatu eivät kohtaa...tulevana kesänä seivaan ja ajan Ruotsin läpi. Yöpyminen jossain Hampurin kohdalla ja seuraavana päivänä vielä 600km.
Toissa kesänä ajoin Ruotsin läpi Trelleborgiin (5,5h) josta otin laivan Saksaan. Oli aika leppoinen ja huomattavasti edullisempi kuin "suora" Helsingistä. Talvikauden hinnat ovat ok, mutta kesällä laivat pitävät ryöstö hintatasoa. Pitäisi saada lisää kilpailua reitille ja mielellään muitakin kuin Virolaisia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380