AUK-valinta

Jäin miettimään näitä AUK-valintoja. Sinnehän pääsee alustavasti suurinpiirtein kaikki pahimmat lusmut mitä olen eläessäni nähnyt! Hengenvaarallisista tyypeistä sitten puhumattakaan. Minunkaltaltaiset taas jätettiin tarkoituksella ulkopuolelle, vaikka olin pistetaulukossa komppanian parhaimmassa viidenneksessä.
Miten tällainen voi olla mahdollista? Miten Suomen PV:llä voi olla varaa olla kouluttamatta minua johtajaksi? Olen suorastaan synnynnäinen johtaja, en pelkää tehdä vaikeita päätöksiä, ja suorastaan nautin muiten ihmisten ihailusta. Olen jo ennen inttiä todennut aikovani lähelle yhteiskunnan huippua, mihin lahjat epäilemättä vähintään riittää, ja tällöin vähintään AUK on kullanarvoinen. Vaan haluaako henkilökunta sabotoida urani, koska tulevaisuudessa ei halua mahdollisesti minua esimiehekseen?
Jos intistä ei jää mitään käteen, niin herää kysymys että mitä hittoa täällä sitten teen? Sivarista saisi saman verran, helpommalla. Ketään muuta mitä on kohdeltu kaltoin tällä tavalla?
2432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinun pitäisi vielä vähän harjoitella tuota provoilemista. Kirjoituksestasi näkee heti että se on laitettu tänne vain provoilumielessä. Mutta tsemppiä, kyllä se siitä harjoittelun myötä alkaa onnistumaan.

Äänestä

Provo mikä provo. Tämä kirjoitus on ollut palstalla aikoja sitten, mutta vähän toisessa muodossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulkopuolelle jäänyt kirjoitti:

Jäin miettimään näitä AUK-valintoja. Sinnehän pääsee alustavasti suurinpiirtein kaikki pahimmat lusmut mitä olen eläessäni nähnyt! Hengenvaarallisista tyypeistä sitten puhumattakaan. Minunkaltaltaiset taas jätettiin tarkoituksella ulkopuolelle, vaikka olin pistetaulukossa komppanian parhaimmassa viidenneksessä.
Miten tällainen voi olla mahdollista? Miten Suomen PV:llä voi olla varaa olla kouluttamatta minua johtajaksi? Olen suorastaan synnynnäinen johtaja, en pelkää tehdä vaikeita päätöksiä, ja suorastaan nautin muiten ihmisten ihailusta. Olen jo ennen inttiä todennut aikovani lähelle yhteiskunnan huippua, mihin lahjat epäilemättä vähintään riittää, ja tällöin vähintään AUK on kullanarvoinen. Vaan haluaako henkilökunta sabotoida urani, koska tulevaisuudessa ei halua mahdollisesti minua esimiehekseen?
Jos intistä ei jää mitään käteen, niin herää kysymys että mitä hittoa täällä sitten teen? Sivarista saisi saman verran, helpommalla. Ketään muuta mitä on kohdeltu kaltoin tällä tavalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu