Olen vapaa!

Onneksi olen vihdoin ymmärtänyt, että se että voin uskoa Jumalaan ei tarkoita että minun pitäisi pilata elämääni ja mahdollisesti monen muunkin elämää noudattamalla pikkutarkkoja älyttömiä säännöksiä! Suurin osa ei perustu yhtään mihinkään ja niiden kanssa sähläämiseen menee aivan kaikki aika ja energia. Pikkuhiljaa muutut masentavaksi ja masentuneeksi kummitukseksi jatkuvan pelon ja syyllisyyden raastaessa sisintäsi. Kukaan ei tiedä mitä mielessäsi liikkuu ja millä sivustoilla sinua on yritetty aivopestä, ulospäin näytät vain henkisesti häiriintyneeltä ihmisparalta joka kaipaa apua.

Kuinka jotkut muslimit onnistuvan vaientamaan omantuntonsa kolkutuksen ja tekemään aivan järjettömiä asioita, hyväksymään toisen ihmisen tappamisen ja monenlaiset raakuudet ja vääryydet. Itse en sellaiseen pystynyt, anteeksi vaan. Ja olen todella onnellinen etten ollut joutunut vielä niin syvälle. Voin rukoilla Jumalaa sillä tavoin kun se tuntuu luontevalta ja oikealta. Minun ei tarvitse rukoilla pakonomaisesti tuntikausia, pyörtyillä nälästä, hävetä itseäni ja ruumistani tai pelätä WC:hen menemistä (jinnejä pöntössä..)

Senkun mainostatte vaan omaa erinomaisuuttanne ja sitä miten tyytyväisiä olette kävellessänne mustassa burkassa betonilähiöstä supermarkettiin miehen roikkuessa kaiket päivät kartsalla tai ties missä. Eläkää vaan omassa maailmassanne mutta antakaa myös muiden elää omaa elämäänsä! Kiitän Luojaa joka päivä siitä että olen vihdoin vapaa.
18941
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

En pelkää jinnejä pöntössä,
en myöskään pyörtyile nälästä enkä häpeä ruumistani.

Sinusta varmasti näin tuntuisi mutta minusta ei näin tunnu.Jokainen on vapaa harjoittamaan mitä haluaa.

Kyllä, pitäisin pönttössä jinnejä pelkääviä kanssamuslimeja hieman tärähtäneenä minäkin samoin niitä jotka häpeävät ruumistaan tai käyttävät burghaa mutta se on heidän ongelmansa.

Edes islamissa ihmisen ei ole pakko tehdä mitä hän ei halua tai mihin hän ei kykene.

Em katsoisi minäkään sellaista miestä joka kartsalla pyörii olipa sitten kuka tahansa identiteetiltään.

Minä en ole antanut tunkea ajatuksia päähäni pidän sellaisia ihmisiä heikkoina ja lahjattomina kykenemään itsenäiseen aikuismaiseen ajatteluun.

Se mitä kukin elämässään noudattaa ja haluaa noudattaa ei ole niiden ongelma jotka eivät sitä itselleen haluaisi.

Joka ei halua ei tarvitse tehdä joten antaa toisten jotka haluaa tehdä mitä haluavat.
Minua ei edes kiinosta kristittyjen mielihalut enkä koe tarvetta yleensäkään arvostella tai napista pikkumaiseen tyyliin asioista jotka eivät minun elämääni millään muotoa edes liikuta.

En myöskään koskaan ole pitänyt itseäni erinomaisena enkä ole nähnyt tarvetta sellaiseen en muslimina enkä kristittynä olessanikaan.

Minustakin on mukava olla vapaa :D koska minulla ei ole minkäänlaista miestä ikeenäni.Parisuhde ja mies oli se kuka hyvänsä on minusta itsenäisen naisen vankila.

Äänestä
  • en ole pikkutarkka koska päähäni ei mene asia jota en välttämättä näe tarpeelliseksi.

    En myöskään koskaan ole arvostellut muita uskontokuntia saati toisia muslimeja suoraan heidän tyylistään.Kommentoin yleisesti kyllä mikä mielestäni on järkevää ja mikä ei.

    Äänestä

  • >>Edes islamissa ihmisen ei ole pakko tehdä mitä hän ei halua tai mihin hän ei kykene>>

    Minusta tuo on hyvin sanottu, itse vastustan kaikkea pakkoa ja minusta on muutenkin ristiriitainen ajatus, että uskonnossa olisi jotain pakkoa, uskonnonhan tulee olla hyvä asia! Minusta on outoa, että jotkut ihmiset tekevät itselleen uskonnosta vankilan.

    >>Minustakin on mukava olla vapaa :D koska minulla ei ole minkäänlaista miestä ikeenäni.Parisuhde ja mies oli se kuka hyvänsä on minusta itsenäisen naisen vankila>>

    Ei kai sentään vankila, jos on ihana parisuhde :) Minusta ei pidä antaa minkään/kenenkään rajoittaa itseään turhaan, pitää löytää järkevä kumppani. Normaali ihminen ei pyri kontrolloimaan ja ahdistamaan toista. Jos joku tuntee olevansa parisuhteessaan kuin vankilassa, niin suhde ei ole normaali ja luonnollinen.

    Muuten pelkäävätkö oikeasti jotkut ihmiset, että vessanpöntössä on jinnejä, vai oliko se vain pilaa?

    Äänestä

  • Minni-Matleena kirjoitti:

    >>Edes islamissa ihmisen ei ole pakko tehdä mitä hän ei halua tai mihin hän ei kykene>>

    fundamentalisteja jotka ovat jossain määrin fanaattisesti jinnejä pelkääviä ja niihin uskovia.
    No jinnit koetaan pahoina vaikka niitä on hyviäkin ne on luotu tulesta.Eli pääsääntöisesti niitä pidetään pahoina henkimaailman olentoina.

    Tottahan se on jos parisuhde on muodostettu sellaisen aikuisen tasapainoisen ihmisen kanssa se voi olla ja mitä suuremmalla syyllä onkin normaali :)

    Ei vain ole sellaista sattunut eteen enkä pahemmin uskokaan että sattuu :)Mutta mikäänhän ei ole yhtä varmaa kuin epävarma.

    Oli tuo minustakin hyvin sanottu. Vain harvat muslimit ajattelevat noin, suurin osa painostaa ja pakottaa eikä omaa ajattelua saisi olla ollenkaan. Heidän mielestään kukaan ei voi päättää eikä pohtia sellaista asiaa, jonka Jumala ja Hänen lähettiläänsä on jo päättänyt hänen puolestaan. Ja kun haditheista ei voida olla varmoja niin sitten niitä kaikkia pitäisi muka noudattaa vaikka hampaat irvessä.

    Ja sitten parisuhteesta.. Tietenkään kukaan normaali ihminen ei pyri alistamaan ja ahdistamaan toista. Jos sellaista tapahtuu, niin siitä henkilöstä on parasta pysyä kaukana. En nyt haluaisi taas laittaa stereotyyppistä juttua mutta oikeastaan kaikki tapaamani muslimimiehet ovat olleet enemmän tai vähemmän sellaisia. Ja sitten he itse saavat tehdä mitä haluavat.

    Olen sitä mieltä että normaalia ja toimivaa parisuhdetta tai avioliittoa ei kyllä muodosteta siten, että haetaan joltakin muslimisivustolta tai moskeijalta sopivaa henkilöä jonka kanssa mennään naimisiin kun ei vielä edes kunnolla tunneta toista! Tuollainen väkipakolla väännetty avioliitto on minusta järjetön. Eikä toimi.

    Ja kyllä, jotkut tosiaan pelkäävät WC-tiloissa oleskelevia jinnejä! Vessaan mennessä ne pitää karkottaa lausumalla rukouksia (!). Harmi vaan kun en millään pystynyt pelkäämään vessaan menoa jinnien takia vaikka niin olisi "pitänyt" tehdä. Saati sitten montaa muuta tuon kaltaista juttua.

    Äänestä

  • muutamia kirjoitti:

    normaaleja ihmisiä on kuitenkin paljon (vaikka täällä netissä voi näyttääkin siltä kuin suuri osa olisi jotenkin outoja). Varmasti sinunkin kohdallesi sattuu vielä ihana ihminen, tärkeää on ettei etsi vääristä paikoista :)

    Ovatko ne jinnit jotenkin niinkuin pirun kanssa tekemisissä vai ovatko ne jotain erillisiä henkiä?

    Äänestä

  • La liberte kirjoitti:

    Oli tuo minustakin hyvin sanottu. Vain harvat muslimit ajattelevat noin, suurin osa painostaa ja pakottaa eikä omaa ajattelua saisi olla ollenkaan. Heidän mielestään kukaan ei voi päättää eikä pohtia sellaista asiaa, jonka Jumala ja Hänen lähettiläänsä on jo päättänyt hänen puolestaan. Ja kun haditheista ei voida olla varmoja niin sitten niitä kaikkia pitäisi muka noudattaa vaikka hampaat irvessä.

    Ja sitten parisuhteesta.. Tietenkään kukaan normaali ihminen ei pyri alistamaan ja ahdistamaan toista. Jos sellaista tapahtuu, niin siitä henkilöstä on parasta pysyä kaukana. En nyt haluaisi taas laittaa stereotyyppistä juttua mutta oikeastaan kaikki tapaamani muslimimiehet ovat olleet enemmän tai vähemmän sellaisia. Ja sitten he itse saavat tehdä mitä haluavat.

    Olen sitä mieltä että normaalia ja toimivaa parisuhdetta tai avioliittoa ei kyllä muodosteta siten, että haetaan joltakin muslimisivustolta tai moskeijalta sopivaa henkilöä jonka kanssa mennään naimisiin kun ei vielä edes kunnolla tunneta toista! Tuollainen väkipakolla väännetty avioliitto on minusta järjetön. Eikä toimi.

    Ja kyllä, jotkut tosiaan pelkäävät WC-tiloissa oleskelevia jinnejä! Vessaan mennessä ne pitää karkottaa lausumalla rukouksia (!). Harmi vaan kun en millään pystynyt pelkäämään vessaan menoa jinnien takia vaikka niin olisi "pitänyt" tehdä. Saati sitten montaa muuta tuon kaltaista juttua.

    Luulisi pikemminkin, että suurin osa olisi tavallisia, normaaleja ja vaan pieni osa olisi sellaisia, jotka painostavat muita. Kuinka se voisi olla toisinpäin, kun täällä on kumminkin kerrottu, että islamissa kannustetaan käyttämään omia aivoja?

    Minustakaan ei pidä mennä naimisiin ennenkuin tuntee toisen hyvin. Sopiva tutustumisaika on mielestäni kaksi vuotta tai enemmän. Tietysti se on tapauskohtaista ja riippuu kuinka usein tavataan ja millaisissa olosuhteissa yms. Minusta kumminkin kannattaa tutkia aviopuolisoehdokasta tarkkaan kaikin puolin.

    Äänestä

Kärpänen juuttuu verkkoon, hämähäkki on muutamassa sekunnissa sen kimpussa. Se puree saaliin kuoliaksi..

Kumpi näistä kahdesta on vapaa? Hämähäkki on verkossa tai kärpänen?

Äänestä
  • meinaatko syödä minut?

    Älä haukkaa liian suurta palaa ettet tukehdu, ahneella on nimittäin...loppu.

    Äänestä

  • Kärpänen jää verkkoon kiinni, kimalainen lentää läpi.

    Jos hämähäkki ei ole paikalla, kärpänen pääsee irti noin minuutissa.

    Mikä näistä on vapain - kärpänen (pieni ja avuton syöpäläinen), hämähäkki (saalistaja) vai kimalainen (iso yhteiskuntahyönteinen)?

    Äänestä

  • Arachnea kirjoitti:

    Kärpänen jää verkkoon kiinni, kimalainen lentää läpi.

    Jos hämähäkki ei ole paikalla, kärpänen pääsee irti noin minuutissa.

    Mikä näistä on vapain - kärpänen (pieni ja avuton syöpäläinen), hämähäkki (saalistaja) vai kimalainen (iso yhteiskuntahyönteinen)?

    >>Jos hämähäkki ei ole paikalla, kärpänen pääsee irti noin minuutissa.

    Hämähäkin verkossa on liisterin tapaisia palloja, joista kärpänen ei usein pääse irti. Kun hämähäkki tulee paikalle, se alkaa sitomaan kärpäsen heiluvia jalkoja seitillään. Lopulta se rullaa kärpäsen pötköksi jossa kärpänen ei voi ollenkaan liikkua.
    Se näyttää julmalta, mutta kärpänen ei pidä sitä sellaisena. Kaikki riippuu siitä, miten asioihin suhtautuu.

    Äänestä

  • hämyhäkki kirjoitti:

    meinaatko syödä minut?

    Älä haukkaa liian suurta palaa ettet tukehdu, ahneella on nimittäin...loppu.

    Olet netti ja söpö! :D

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    >>Jos hämähäkki ei ole paikalla, kärpänen pääsee irti noin minuutissa.

    Hämähäkin verkossa on liisterin tapaisia palloja, joista kärpänen ei usein pääse irti. Kun hämähäkki tulee paikalle, se alkaa sitomaan kärpäsen heiluvia jalkoja seitillään. Lopulta se rullaa kärpäsen pötköksi jossa kärpänen ei voi ollenkaan liikkua.
    Se näyttää julmalta, mutta kärpänen ei pidä sitä sellaisena. Kaikki riippuu siitä, miten asioihin suhtautuu.

    että JOS hämähäkki tulee paikalle.

    Jos hämppis on muualla, kärpänen pääsee niistä liisteripallosista noin minuutissa irti. Pitkä aika hyönteismaailmassa, mutta aika aikaansa kutakin.

    Kimalainen lentää joka tapauksessa läpi, ja varmemmaksi vakuudeksi käy vielä pistämässä hämppiksen hengiltä. Nähty on.

    Äänestä

  • taidankin sitten olla aika tyhmä, kun en ymmärtänyt mitä hämähäkeillä ja kärpäsillä oli tekemistä kirjoitukseni kanssa. Jos voisitte vähän selventää.. :)

    Äänestä

  • La liberte kirjoitti:

    taidankin sitten olla aika tyhmä, kun en ymmärtänyt mitä hämähäkeillä ja kärpäsillä oli tekemistä kirjoitukseni kanssa. Jos voisitte vähän selventää.. :)

    höpinääkin, sellaisen yli voi hypätä täällä.

    Äänestä

  • La liberte kirjoitti:

    taidankin sitten olla aika tyhmä, kun en ymmärtänyt mitä hämähäkeillä ja kärpäsillä oli tekemistä kirjoitukseni kanssa. Jos voisitte vähän selventää.. :)

    apua ongelmallesi! Sorry mutta, sinun kohdalla apua ei löytynyt koska olet vapauden vanki..

    Äänestä

  • La liberte kirjoitti:

    taidankin sitten olla aika tyhmä, kun en ymmärtänyt mitä hämähäkeillä ja kärpäsillä oli tekemistä kirjoitukseni kanssa. Jos voisitte vähän selventää.. :)

    ole jokin vannoutunut huivikummitus, joka halusi hieman lietsoa sinuun sitä vanhaa tuttua pelkoa.

    Esitti niin typerän ja ahdasmielisen metaforan, että ihan naurattaa! ;D

    Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: saalistajia ja saaliita. Saalis elää vapaana seitistä, kunnes joutuu siihen vangiksi. Hämähäkki taas on ihan kotonaan vankilassaan ja pistää vapaustaistelijan poskeensa.

    Äänestä

demokratia, turvallisuus, vapaus? Vai traditio????

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

La liberte kirjoitti:

Onneksi olen vihdoin ymmärtänyt, että se että voin uskoa Jumalaan ei tarkoita että minun pitäisi pilata elämääni ja mahdollisesti monen muunkin elämää noudattamalla pikkutarkkoja älyttömiä säännöksiä! Suurin osa ei perustu yhtään mihinkään ja niiden kanssa sähläämiseen menee aivan kaikki aika ja energia. Pikkuhiljaa muutut masentavaksi ja masentuneeksi kummitukseksi jatkuvan pelon ja syyllisyyden raastaessa sisintäsi. Kukaan ei tiedä mitä mielessäsi liikkuu ja millä sivustoilla sinua on yritetty aivopestä, ulospäin näytät vain henkisesti häiriintyneeltä ihmisparalta joka kaipaa apua.

Kuinka jotkut muslimit onnistuvan vaientamaan omantuntonsa kolkutuksen ja tekemään aivan järjettömiä asioita, hyväksymään toisen ihmisen tappamisen ja monenlaiset raakuudet ja vääryydet. Itse en sellaiseen pystynyt, anteeksi vaan. Ja olen todella onnellinen etten ollut joutunut vielä niin syvälle. Voin rukoilla Jumalaa sillä tavoin kun se tuntuu luontevalta ja oikealta. Minun ei tarvitse rukoilla pakonomaisesti tuntikausia, pyörtyillä nälästä, hävetä itseäni ja ruumistani tai pelätä WC:hen menemistä (jinnejä pöntössä..)

Senkun mainostatte vaan omaa erinomaisuuttanne ja sitä miten tyytyväisiä olette kävellessänne mustassa burkassa betonilähiöstä supermarkettiin miehen roikkuessa kaiket päivät kartsalla tai ties missä. Eläkää vaan omassa maailmassanne mutta antakaa myös muiden elää omaa elämäänsä! Kiitän Luojaa joka päivä siitä että olen vihdoin vapaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu