painostaminen on! Häntä on monelta taholta NEUVOTTU olemaan julkaisematta kirjaa. Hän kokee sen painostamiseksi.
Susan ei
ymmärrä mitä
5328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
nyt kirjan sisältö jo iltalehden paljastettua ei sitä tarvitse ostaakaan, susanin mukaan tällaiselle kirjalle oli tilaus ???? jokainen äiti häpeäisi tällaista, että lapset saa lukea, mitä äiti tehnyt Kultarannassa .
Lehtitaloissa on syytä katsoa vähän sen perään, mihin heidän palkollisensa aikaa käyttävät. Ainakin ulkoa katsottuna siellä on joutoväkeä, jonka ulkoistamalla osakkeenomistajt saisivat sijoitukselleen tuntuvat lisätulot.
lukea kirjaa. Il kertoi, että Susan on ironisen psykologisesti lähtenyt ruotimaan Vanhasen ristiriitaista tunne-elämää! Hahaa! Ja suhteen loppu on selkäpiitä karmiva! Siinäpä se herkkä rakkaustarina sitten olikin, jolla ei ollut tilaa kasvaa.
kirja on julkaistu, jos nyt vihdoinkin pääsisimme tästä kurosesta eroon. eihän hänellä voi enää olla mitään asiaa julkisesti ilmoittaa, eihän? eihän?
Älä hullua yllytä, kohta se keksii jotain lisää!