Hyvän kirjan johdosta! On meitä paljon jotka tuntevat sympatiaa rohkeaa naista kohtaan.
Kiitos kirjasta!
Matti halusi kai pohjimmiltaan vain seksiä, saman suuntaisesti kun glinton aikanaan. Suurelle johtajalle se on sallittua polkea toiset jalkoihin, saadakseen tyydytyksen. Hyvä että kirjoitit kirjan
Kiitos kirjasta!
Matti halusi kai pohjimmiltaan vain seksiä, saman suuntaisesti kun glinton aikanaan. Suurelle johtajalle se on sallittua polkea toiset jalkoihin, saadakseen tyydytyksen. Hyvä että kirjoitit kirjan
Vastaukset 9
Vanhimmat
tuntui olevan aktiivisempi kokeilemaan.
Typerä akka, tekee itsestään morsiamen vaikka oli pelkkä tyttöystävä. Tai oikeastaan panopuu tai paineiden poistaja. Tai olkoon mikä vaan, Matti huomasi muutamassa kuukaudessa, että tämän kanssa kannata jatkaa.
ei masakaan euroopan presidentti ole....ja onhan susa parempi, kuin uuniperuna sipulitäyttellä...
eikä varmaan ollut meille atrkoitettu. Susan imartelee itseään sillä mitä Matti joskus sanoi.
Himokas nainen, joka ei ymmärtänyt, ettei hänellä ollut paikkaa pääministerin sydämessä, ei itsekään rakastanut, vaan tyydytti omia ruumiillisia himojaan.
Siinä samalla alkoi kuvitella kuuluisuudesta. Nyt joutuu tyydyttämään itse muut himonsa, mutta kuuluisuus vain kasvaa.
Kunnia meni, mutta maine jäi. Vielä kauan tulevat ihmiset mainitsemaan Kurosen, siteeratessaan tuota lausetta. Kuronen teki itsestään esimerkin kansalle - miten ei tule käyttäytyä.
Jos neljään riviin saa mahtumaan neljä kielioppivirhettä, tulee meille lukijoille selväksi, että kirjoittaja on yhtä paljon koulujakäynyt kuin "Vau-vautsi-Kuronen".
Taitaa olla klooni asialla?
on CLINTON ei mikään glinton!
vanhanen on samallalaine pukki kun tuo plintom
Olen viisas, todella kaunis ja haluttu. Osaan antaa lausuntoja eri medioille, ja minua kuunnellaan tarkasti. Naisetkin arvostavat minua. Olen mm. mukautuva, edustava, tyylikäs, sympaattinen, viehättävä ja seksikäs.
t. arvatkaapas kuka se täällä luuraa?