Armon vai

Vl-liikkeessä on varmaankin niitä, jotka ovat lain alla enemmän kuin armon alla? Lain alla oleminenhan selityksineen löytyy suoraan Vanhasta testamentista, missä Mooseksen ajan laki juutalaisille oli koko elämän sisältö. Heillä oli sen vuoksi mm.niin paljon kieltoja sekä sääntöjä, jotta eivät vain pääsisi sekoittumaan vieraisiin kansoihin. Oli kieltoa, älä koske, älä maista, älä tee sitä, älä tee tätä. Yhteisön kannalta tuona aikana varmaankin hyvin vältämättömiä, jotta valittu Israelin kansa pääsee kukoistukseen, ja se oli myös vanhan liiton aikaa.

Jeesuksen Kristuksen ensimmäisen tulemisen ja ylösnousemuksen jälkeen olemme kuitenkin armon ajassa. Laki ei enää kuulu kristityille, jotka Jeesukseen uskovat.


Mistä ns.lakihenkisimmät vl:t saavat voimia aina tarkkailla mikä kaikki on sallittua vanhoillisille ja mikä ei? Joskus vaikuttaa siltä, että mitä enenmmän kieltoja ja säännöksiä, sitä paremmin vl:t erottuvat muista ihmisistä. Rakennetaan ns.muuri mikä eristää ns.huonon maailman uskovaisista ja ihmisistä yleensä.

Lakihenkeen homma menee, kun pelastukseen kuvitellaan vaikuttavan sääntöjen noudatus ja mitä paremmin pystyy välttämään synniksi luokiteltuja asioita, sen parempi uskovainen on?

Eihän tekojen kautta etsitä vanhurskautta vaan yksin armosta.
3222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Juuri näin on päässyt käymään kun oppimattomat ja raamattua ymmärtämättömät mannviljelijä maallikot saivat valtaansa kokonaisen herätysliikkeen.

Oikea elämänsisältö heillä; aamulypsy>peltotyöt>illalla seurat=yhdessä haukutaan maailman pahuus, kommunistit, peruskoulu-uudistus, televisio, ammattiyhdistysliike, SMP, kokoomus, kristilliset, permanenntti, parta, sunnuntaisaunominen, äänileyt, lääkäreiden video-opetus, tex-Willerit, pesukoneet, kuivausrummut, pelikortit, ulkoilu ilman työntekoa, homot, poikatytöt, värilliset, kaupunkilaiset jne..

Äänestä
  • Kuuliaisuusko seurakunnalle vanhurskauttaa? Tekeekö se ihmisestä vanhurskaan kun hän noudattaa kaikkia neuvoja ja välttää tekemästä asioita, joita hoitomiehetkin vaativat että niitä ei uskovainen tee. Sekö vanhurskauttaa ja tekee uskovaiseksi kun noudattaa seurakunnan tarkkoja neuvoja? Ainoa ikävä puoli siinä kuuliaisuudessa on, koska kovinkaan moni ei pysty täysin noudattamaan kieltoja, niin silloin ei myöskään hyödy neuvojen noudattamisesta. Sillä ei sitä uskovaisia olla lakia noudattamalla, vaan yksin armosta.

    Toki jotkut pystyvät varmaankin hyvinkin noudattamaan sääntöjä ja olemaan tekemättä asioita, jotka uskovaislle ei sovi. Mutta jos se uskovaisuus on suorittamista, niin ei se enää ole armosta uskomista.

    Äänestä

"Gal.2

1 Sitten, neljäntoista vuoden kuluttua, minä taas menin ylös Jerusalemiin Barnabaan kanssa ja otin Tiituksenkin mukaani.
2 Mutta minä menin sinne ilmestyksen johdosta ja esitin heille sen evankeliumin, jota julistan pakanain keskuudessa; esitin sen yksityisesti arvokkaimmille heistä, etten ehkä juoksisi tai olisi juossut turhaan.
3 Mutta ei edes seuralaistani Tiitusta, joka oli kreikkalainen, pakotettu ympärileikkauttamaan itseänsä.
4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,
5 me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.
6 Ja nuo, joita jonakin pidettiin-millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön-nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään,
7 vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille-
8 sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa-
9 ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.
10 Meidän oli vain muistaminen köyhiä, ja juuri sitä minä olenkin ahkeroinut tehdä.
11 Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.
12 Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja,
13 ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
14 Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"
15 Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä;
16 mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
17 Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!
18 Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.
19 Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut. "

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lain alla? kirjoitti:

Vl-liikkeessä on varmaankin niitä, jotka ovat lain alla enemmän kuin armon alla? Lain alla oleminenhan selityksineen löytyy suoraan Vanhasta testamentista, missä Mooseksen ajan laki juutalaisille oli koko elämän sisältö. Heillä oli sen vuoksi mm.niin paljon kieltoja sekä sääntöjä, jotta eivät vain pääsisi sekoittumaan vieraisiin kansoihin. Oli kieltoa, älä koske, älä maista, älä tee sitä, älä tee tätä. Yhteisön kannalta tuona aikana varmaankin hyvin vältämättömiä, jotta valittu Israelin kansa pääsee kukoistukseen, ja se oli myös vanhan liiton aikaa.

Jeesuksen Kristuksen ensimmäisen tulemisen ja ylösnousemuksen jälkeen olemme kuitenkin armon ajassa. Laki ei enää kuulu kristityille, jotka Jeesukseen uskovat.


Mistä ns.lakihenkisimmät vl:t saavat voimia aina tarkkailla mikä kaikki on sallittua vanhoillisille ja mikä ei? Joskus vaikuttaa siltä, että mitä enenmmän kieltoja ja säännöksiä, sitä paremmin vl:t erottuvat muista ihmisistä. Rakennetaan ns.muuri mikä eristää ns.huonon maailman uskovaisista ja ihmisistä yleensä.

Lakihenkeen homma menee, kun pelastukseen kuvitellaan vaikuttavan sääntöjen noudatus ja mitä paremmin pystyy välttämään synniksi luokiteltuja asioita, sen parempi uskovainen on?

Eihän tekojen kautta etsitä vanhurskautta vaan yksin armosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu