Mikä on teidän mielestä onnellinen "lapsuus" ?
Jospa siitä tehtäisi pienen tarinan ?
onnellinen lapsuus
6
476
Vastaukset
- ---
Onnelinen lapsuus on että herää aamulla pellavaisten verhojen läpi tunkeutuvaan aamu aurinkoon ja...
- sinfiksi
Onnellinen lapsuus olisi:
Pitäisi olla hyvät vanhemmat. Ei saisi olla mitään
riitoja vanhempien, sisarruksien tai ystävien kanssa. Eikä kenenkään muunkaan.
Asioita pitäisi noudattaa ettei tulisi mitään häslinkiä.
- on sitä
että herää lauantaiaamuna levänneenä huoneessaan jo ennen herätyskellon sointia, johtuen riittävän varhaisesta nukkumaanmenoajasta. Pian heräävät vanhemmat ja sisarukset. Yhdessä nautitaan ravitseva aamupala, jonka jälkeen mennään ulos leikkimään. Talvisin isäkin lähtee ulos lumitöihin tai liiteriin uunipuita tekemään. Äiti valmistaa sillä välin maittavan aterian, jonka jälkeen mennään ruokalevolle tai katsotaan televisiota koko perheen voimin. Jos ei nukuta, niin leikimme pikkuväellä omia leikkejämme, kunnes isä herää päiväkahvin keittoon. Sen jälkeen vierailemme mummolassa. Illalla katsomme ohjelmia televisiosta koko perheen voimin. Äiti on varannut illaksi karamelleja.
- sadaf
aika sairasta..
- niin*?
sadaf kirjoitti:
aika sairasta..
vitun vesipää
- KirjaPelle
niin*? kirjoitti:
vitun vesipää
Onnellinen lapsuus on se, kun omat vanhemmat ampuu haulikolla aivot seinälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1683022- 522381
- 2362230
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2572036Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva301743Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve521615Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841490- 1331284
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3181088Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro131055