Niin se vaan menee ettei elämää voi oikein ennalta suunnitella. Olen nyt 25-vuotias kahden lapsen äiti. kolmas tulossa kesällä. näin lyhykäisyydessään hieman mennyttä selvennykseksi. erosimme lasten isän kanssa viime kesänä lähes kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen (lopullisena syynä miehen suhde toiseen naiseen)mies katui välittömästi muutetuaan pois ja teki kaikkensa muuttuakseen ja voidakseen sen näyttää myös. anoi minulta vielä mahdollisuutta näyttääkseen millainen mies voisi olla. jo lasten vuoksi päätin katsoa pikkuhiljaa että mitä tulee. yhteenpaluusta ei edes varsinaisesti puhuttu. elämä vaan päätti toisin. huomasin yllätykseni olevani raskaana, enkä voinut edes kuvitella kohdalleni aborttia. tosin tällä hetkellä en tiedä olisiko se silti ollut sen huonompi vaihtoehto. kuvittelin ettei pääkoppani selviäisi sellaisesta. mutta kehnoksi tilanne meni siltikin. tällä hetkellä olen aloittanut masennuslääkkeiden syömisen ja hoidot seurauksena siitä että minulla todettiin keskivaikea masennus. haluaisin vain nukkua. tuntuu että voimia ei ole mihinkään. eniten tässä pelottaa lasten osuus sillä en haluisi heidän joutuvan kärsimään yhtään minun vuokseni. vanhin on tällä hetkellä 3 ja nuorempi täyttää 2. vaikka lapset ovat suhteellisen hyviä ollut nukkumaan aina. on silti univelkaa kertynyt melkoisesti kaiken muun lisäksi. pelottaa vaan että olen tehnyt elämäni suurimman virheen palatessani suhteeseen josta jo pääsin irti. arjessa ei mitään vikaa ole. tunteet vaan itseltä hukassa ja luottamus toiseen. ja kyllä sitä vuosien varrelta kerkes katkeruutta kertymään eikä vähiten tuon suhteen vuoksi. kun vain saisi jostain voimaa jaksaa lasten kanssa ja rakastaa myös tätä uutta tulokasta. vaikka se täytenä yllätyksenä maailmaan päättikin tulla (ehkäisy oli hoidettu)voimia kaikille äideille lasten ikää katsomatta. muistakaa pitää huolta parisuhteestanne lasten ohellakin. ettei käy näin että sitä ei pian ole. tosin meillä ei varsinaisesti ollut ongelmia edes ennen pettämistä, mutta silti mietin olisinko voinut jotain tehdä enemmän...
pieni tarina...
kohta kolmen äiti
1551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
joskus vaan kummasti.Olet juuri siinä vaiheessa,kun lapset ovat pieniä ja kohta on vauvakin sylissäsi,että tunteesikin ovat herkimillään,suhteessa lapsiin ja omaan mieheesi.
ja nyt kun miehesi kanssa on vaikeuksia,niin jäät jotenkin yksin ja olet tunteittesi kanssa hukassa,kuten itse sanoit.
Elämä on kokonaisuudessaan yhtä palapeliä,jossa tietyt elämänvaiheet vaativat paljon energiaa meiltä äideiltä.Olen sinua reilun 10 v vanhempi ja jo 3 lapsen äiti,ja tiedän miten väsynyt voi välillä olla.
Mielestäni on hyvä,kun olet saanut lääkityksen masennukseen ja että olet noin herkkä välittämään lapsistasi sekä itsestäsi.Juuri sinä olet tärkeä,että jaksat näiden kahden lapsesi kanssa sekä vielä heidän pikkusisaruksen kanssa,koska jossakin vaiheessa tulet huomaamaan,että sinä voi selviytyä tästäkin elämänvaiheesta.Eihän se tässä vaiheessa sua lohduta,mutta vaikeudet kuitenkin kasvattavat meitä ihmisinä.Ja musta sun kannattaa puhua tai juuri kirjoittaa näistä asioista jollekin,koska sitä kautta voit löytää helpotusta,ja sekin vie aina eteenpäin.
Onnea ja ennenkaikkea voimia odotukseen sinulle!