TYTTÖ/POIKAmaha

Heip miten teillä eronneet tyttö ja poikamahat ja -raskaudet oireiltaan?
81771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Toisessa ultrassa kerrottiin että poika tulee.
pahoinvointia ei ole ollut laisinkaan.
En ole kertaakaan oksentanut.
Iho ollut hyvä, energinen olotila.
Ihan alussa olisin voinut nukkua ympäri vuorokauden.Tekee mieli suolaista.Suklaa ollut himona ennen raskautta ja nyt sitä ei tee niin paljon mieli.Appelsiinit ja suolakurkut herkkua.
vatsa pyöreä ilmapallo keskellä, en ole levinnyt.

mukavaa odotusta kaikille.
2 vikkoa olisi laskettuun aikaan =)

Äänestä

mulla on kaksi edellistä tyttöjä joille oksensin kolme ensimmäistä kuukautta, maha oli leveä. Nyt odotan poikaa ja pahoinvointi kestänyt koko raskauden maha on eteen päin suuntautunut kuin potkupallo.

Äänestä
  • kaikki sano mulle muutamaa ihmistä lukuun ottamatta että poika tulee ja masu oli ihan pallo edessä ja tyttö sieltä vaan tuli :)

    Äänestä

  • ei ole uskomista :) kirjoitti:

    kaikki sano mulle muutamaa ihmistä lukuun ottamatta että poika tulee ja masu oli ihan pallo edessä ja tyttö sieltä vaan tuli :)

    ultralla ja siinä näkyy poika on ollut koko ajan sama kolme eri ihmistä vielä sanonut samaa siis ammattilaista. Ja kyllä sen eron tietää kun enestään takana kaksi tyttöä.

    Äänestä

  • on katsottu kirjoitti:

    ultralla ja siinä näkyy poika on ollut koko ajan sama kolme eri ihmistä vielä sanonut samaa siis ammattilaista. Ja kyllä sen eron tietää kun enestään takana kaksi tyttöä.

    jos pallit katoo niin eihän sille sit voi mitään, sama tuo mulle kuhan on elävä :)

    Äänestä

Ihan selvä poikamaha oli, muodoltaan eteenpäin suuntautuva,aivan niin kuin jalkapallo. Poikaviiva tosi vahva. Sydänsyket matalat(135-140). Ei oksennusta, iho hyvässä kunnossa. Viisi päivä sitten meille syntyi tyttö:-D

Edellinen raskaus: Oksensin melkein 4 kk, eteenpäin suuntautuva maha. Teki mieli suolasta enemmän. Poika tuli:-)

Äänestä
  • Miten näihin nyt pitäisi suhtautua? Itselläni pahoinvointia kesti 19 viikkoa ja maha on kuin potkupallo aivan edessä. Ultrassa sanottiin, että tyttö tulee...

    No...mene ja tiedä, mutta jotenkin tuntuu aika turhanpäiväseltä tämä. Jos katsotte toistenne vastauksia niin aivan ristiriitaisia ne ovat keskenään. Muuta saahan sitä tietty näitä pohdiskella...

    Äänestä

Ensimmäinen raskaus. Poikaolo kokoajan. Maha pinkeä suoraan edessä. Takaapäin ei huomannut olenko raskaana. Sivulta huomasi varmaan kilometrin päästä... Painoa kertyi 22kg. Teki mieli syödä raakoja omenia ja ruokaa mielettömiä määriä. Iho ja hiukset hyvinvoivia. Poika tuli.

Toinen raskaus. Ei tyttö eikä poikaoloa. Maha levisi joka suuntaan. Laulu lumiukko, lumiukko pyöreä kuin pulla... sopi enemmän kuin hyvin. Painoa tuli 14 kg. Teki mieli syödä kokoajan imelää ja herkkuja, jotain pientä purtavaa. Finnejä ja rasvaisia hiuksia (ruokavaliosta johtuvaa?) Tyttö tuli.

Kolmas raskaus. Ei tyttö eikä poikaoloa. Maha pinkeä ja suoraan edessä. Takaa ei näy olenko raskaana vai enkö. Painoa tullut vain 8kg (rv34). Tekisi mieli syödä vain kylmiä ruokia ja jälkiruokia... Hiukset voi hyvin, mutta myös finnejä löytyy. Ultrassa veikattiin poikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluaatietää kirjoitti:

Heip miten teillä eronneet tyttö ja poikamahat ja -raskaudet oireiltaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu