Yli vuosi sitten olin vähänllä tunnustaa rakkauteni sinuun sitä jo vuoden mietittyäni. Nyt ystävyytemme, vai mitä lienee ollutkin, näyttää olevan kariutumassa. Et puhu minulle, välttelet läheisyyttäni. Miksi kuitenkin tulet sovittuun paikkaan yhteiseen harrastukseen? En ole mielestäni loukannut sinua, en ainakaan tarkoituksella. Jos en saa sinua edes ystäväksi, on hyvä etten munannut itseäni pahemmin tunnustamalla rakkauteni. Onneksi pelkoni varjeli minua suurelta häpeältä. Nyt et saa koskaan tietää tunteistani, koska ilmeisesti et edes pidä minusta.
Oli hyvä etten tunnustanut
hurt..
51288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
...hän pitää sinusta liikaakin ja välttelee siksi seuraasi etteivät hänen tunteensa paljastuisi
Jotenkin mulla on vähän samanlainen tilanne, mulla se ei vaan vielä rakkaudeksi asti kerinnyt vaan sellanen paha ihastuminen. :) Tutustuin pari vuotta sitten erään nuoreen naiseen ja mä tietty siinä ystävystymisen mukana ihastuin. Kuitenkaan meistä ei loppujen lopuksi ole niin hyviä ystäviä tullut, mä haluaisin olla parempikin ystävävä mutta tuntuu että hänellä jo ystäviä riittää. Harmi, jotenkin meillä vaan synkkasi niin hyvin ysvänäkin.
Kukkis2, harmi ettei teistä tullut parempia ystäviä.. ei ole helppoa kun on ihan lätkässä mutta toinen ei tiedä.. se on tosi rankkaa.
Itse näen tätä ystävääni melko usein, ja minulla on tosi hyvä olla hänen lähellään. Vaikka olenkin ihastunut häneen niin pystyn silti juttelemaan hänen kanssaan aivan tavallisista jutuista.. jotenkin tuntuu kuin olisin aina hänen seurassaan sellaisessa "yli-energisessä" tilassa, kun sydän hakkaa täysillä ja on jotenkin oudon lämmin ;) Tykkään hänestä valtavasti, ja minusta on ihana katsella häntä ja etenkin hänen silmiään.. *huoh*
Mutta en tiedä mitä hän tuntee minua kohtaan tai tunteeko muuta kuin ystävyyttä.. kuitenkin aina välillä katseemme kohtaavat ja hän ilmeisesti vähän pelästyy tai säikähtää jos ne kohtaavat liian pitkäksi aikaa. Hän voi kyllä katsella minua silmiin aina kun puhumme ja keskustelemme, mutta muuten jos katseemme kohtaavat niin hän näyttää hiukan pelästyneeltä..
Niin siinä usein käy, että jos ihastuminen tai rakastuminen ei saa vastakaikua ja vaikka päätetään jatkaa ystävinä, ystävyys typistyy "hyvääpäivääkirvesvartta"-tasolle. Näin on käynyt minullekin. Aluksi se harmitti, mutta sitten tajusin, että alku ystävyydellemme oli sellainen, että ei olisi ehkä ollut jatkokaan mitenkään helppo... Antaa olla, säästyy molemmat harmeilta. Joskus vain jää vaivaamaan hänen pitkä ja vähän surullinen ja kysyvä katseensa - tosin se katse peilaa myös omaani. Huoh.
samaa. hyvä, etten kertonut hänelle tunteistani. nyt voisi olla hankalaa tavata häntä edes missään. yritin aiemmin tarkkailla, pitäisikö hän minusta, mutta sain niin ristiriitaisia tuloksia. hän ei tullut tapaamisiin, joissa minut olisi voinut tavata ainakaan usein. mielestäni se oli selvä merkki, ettei mitään tunteita ole. surullista. en jaksa etsiä sinua, se on liian epätoivoista eikä koskaan aiemminkaan ole johtanut mihinkään tuloksiin. toivon ja samalla en toivo, että katoaisit kokonaan pysyvästi ulottuviltani, niinkuin onkin tapahtumassa/ tapahtunut. toisaalta jää ikuinen epävarmuus: entä jos rakastitkin...